...elokuvista, sarjoista ja vähän muustakin

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Rowan Atkinson. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Rowan Atkinson. Näytä kaikki tekstit

Arvostelu: Johnny English Strikes Again

Nyt kun olen takaisin elokuva-arvostelijan sorvin ääressä, luvassa tulee olemaan muutamia muutoksia. Lähinnä aion tarkastella elokuvia entistä ankarammalla katseella. Minun piti pitää blogista pientä lomaa, sillä olin lopen kyllästynyt katsomaan elokuvia, koska olin lopen kyllästynyt katsomaan huonoja elokuvia. Myönnän, että tästä on syyttäminen myös itseä. Ymmärrän sen, että kun olen raapustanut näitä omia mietteitäni elokuvista ylös nyt kohta kuusi vuotta, kyllä siinä ajassa sitä vaan tyhmempikin yksilö harjaantuu bongaamaan ne pienemmätkin puutteet elokuvassa kuin elokuvassa. Täten en ole enää yhtä helppo elokuvankatsoja, mitä olen joskus ollut.

Aion siksi olla ankarampi kuin ennen, koska haluan myös itse kehittyä elokuvankatsojana. Entistä enemmän. Haluan kehittyä elokuvankatsojana, jotta saisin taas elokuvista irti sitä, mitä saan, kun tiedän katsovani hyvää elokuvaa. Mutta en pysty koskaan saamaan tätä tunnetta, jos katson vain huonoja elokuvia. Siksi minun pitää tehdä ennen kaikkea itselleni selväksi, mitä on huono elokuva ja mitä odotan hyvältä elokuvalta.

Itseäni vartenhan tätä blogia pääsääntöisesti kirjoitan ja hyvä niin. Toki nautin kaikkien lukijoiden ja muiden bloggaajien kanssa keskustelemisesta, mutta päivän päätteeksi minun tulee olla autenttinen itseäni kohtaan. Koska muuten käy niin, että loppuu koko lysti siihen. Ja minä opin parhaiten kirjoittamalla. Siksi aion kirjoittaa itselleni rehellistä tekstiä. En aio katsoa enää sormien läpi yhtäkään elokuvaa.

Minulla on nimittäin ollut itselläni paljon sulattelemista sen kanssa, että miten kirjoittaa huonosta elokuvasta. En lähtökohtaisesti pidä siitä, kuten olen varmasti jo tehnytkin selväksi. Suoraan sanottuna inhoan sitä. Olen ajatellut, että olen ilkeä tai negatiivinen tai ilonpilaaja tai tosikko, jos sanon yhdenkin kritiikin sanasen elokuvaa kohtaan. Ja tämä on täysin pääni sisällä olevaa ajattelua. Ei siis johdu yhdestäkään saamastani palautteesta. Päin vastoin. Siitä nautin, että joku uskaltaa olla kanssani eri mieltä.

Mutta tästä edes aion ottaa myös huonojen elokuvien sarvista kiinni rohkeasti. Ehkä vielä opin nauttimaan niidenkin tekstien kirjoittamisesta.

Erittäin pitkää aasinsiltaa pitkin siis Johnny English kolmoseen.

Brittipääministeri Emma Thompson yrittää säilyttää malttinsa ja kasvonsa ennennäkemättömän kyberhyökkäyksen silmässä ja kutsuu hätiin sisäoppilaitokseen opettajaksi siirtyneen entisen agentin Johnny Englishin (Mr. Bean)

Ennen kuin kukaan saa päähänsä mitään johtopäätöksiä, niin sanon disclaimerina sen, että minähän olen ollut suuri Johnny English-fani. Muutenkin Rowan Atkinsonin huumori kyllä uppoaa. Edellisen kahden osan kanssa olen nauranut ääneen ja jopa katsonut ne useaan otteeseen. Pettymykseni tätä elokuvaa kohtaan ei voi siis johtua mistään subjektiivisesta antipatiasta miestä kohtaan.


Minusta tästä paistoi läpi luovuttaminen. Suurin osa vitseistä on minusta kierrätettyjä kahdesta aiemmasta osasta ja suuri osa elokuvan huumorista perustuu mielestäni jo todella kuluneeseen asetteluun, jossa "vanhan liiton, perinteinen mies" kohtaa "uuden teknologian edustajat" ja kappas vaan kuinkas käykään, kun tietokoneeseen tulee joku bugi ja paljastuukin, että vanhoilla tavoilla vielä pärjää modernissa maailmassa. Tästä teemasta on tehty elokuvia mielestäni jo nyt ainakin se kakskyt vuotta eli koko sen ajan, kun moderni, globalisoitunut ja teknologiaorientoitunut maailma on ollut olemassa.

Eikä se astelema ole ollut kovin hauska edes silloin ensimmäisellä kerralla. Ymmärrän, että keski-ikäiset miehet kokevat ehkä jonkinlaista kriisiä, kun eivät ole yhtä sujuvia kaikkien härpäkkeiden ja härveleiden käytössä kuin esimerkiksi teini-ikäiset lapsensa ja siksi kokevat tarpeelliseksi defenssimekanismiksi tehdä asiasta vitsiä ja vääntää elokuvia, kirjoja ja tv-ohjelmia teemalla, että vanhan liiton metodeilla yhä pärjää.

Mutta mielestäni tämä on vähän laiskaa ajattelua. Koska ei jakseta itse perehtyä teknologiaan, niin sitten tehdään siitä vitsi. Tämä on myös vaarallista siinä suhteessa, että itse ainakin ajattelen, että kohta oikeasti olemme siinä pisteessä, että jos et hallitse teknologiaa, niin voisit aivan hyvin muuttaa sillan alle asumaan. Maailma ei tule pysäyttämään kehitystä, koska joku Rowan Atkinson on liian ylpeä ja omaa liian ison egon kysyäkseen apua, miten käyttää Snapchattia.

Ehkä nämä vitsit toimivat vielä kaksikymmentä vuotta sitten, mutta ei enää vuonna 2018.


Eikä vitsit olleet hauskoja. Nekään vitsit, jotka eivät keskittyneet vain tähän teknologia vs. old school -asetelmaan. Hymähdin ehkä pari kertaa, mutta se ei ole tarpeeksi kunnon komedialle. Etenkin kun odotukseni olivat hieman korkeammalla, koska Johnny English on todistetusti saanut minut nauramaan ennenkin.

Emma Thompson on nykyään Dame Emma Thompson. Sinänsä säälittävää, että joutuu sanomaan, että Johnny English Strikes Againia tähdittää Dame Emma Thompson. Vielä säälittävämpää on nähdä oikeasti Bond-leffassa näytelleen Olga Kurylenkon uran vajonneen näin alas, että suostuu myös tähdeksi oman leffansa parodiaversioon. Jake Lacy aiheuttaa suurimman kysymysmerkin. Olen ollut siinä luulossa, että hänen uransa olisi jossain nousukiidossa viime aikaisten Carolin ja Miss Sloanen ansiosta esimerkiksi. Mutta sen sanottuani Johnny English kakkoseen madelleet Rosamund Pike ja Daniel Kaluuya ovat sittemmin päässeet jopa Oscareihin asti, ja eipä heitä enää kolmososassa tässä näykään, joten sinänsä tämän voisi ajatella lupaavan hyvää Emman, Olgan ja Jaken urapoluille.





Rakkautta vain (Love Actually)

Rakkautta vain on 2003 ilmestynyt brittiläinen jouluteemainen romanttinen komedia. Sen ohjasi Richard Curtis. Elokuva tuotti yhteensä 246 miljoonaa dollaria. Elokuvassa on nimekäs ensemble-kasti, johon kuuluu Oscar-voittajat Emma Thompson, Colin Firth ja Billy Bob Thornton sekä Oscar-ehdokkaat Keira Knightley, Liam Neeson ja Laura Linney ja Alan Rickman, Hugh Grant, Bill Nighy, Chiwetel Ejiofor, Martin Freeman, Rowan Atkinson ja Elisha Cuthbert.
     Elokuvassa on monta rinnakkaista tarinajuonta, sijoittuen ajalle muutamaa viikkoa ennen joulua. Pääosassa on muun muassa Britannian pääministeri, entinen rock-legenda, vastanaineet Juliet ja Peter sekä syrjähypystä toipuva Karenin ja Harryn pitkäaikainen avioliitto. Kaikki rakkautta etsimässä.
     Mitä tulee romanttisten komedioiden luonteeseen, on tämäkin elokuva täysin romanttinen komedia. Tämän tyylilajin piirteet ovat vahvat ja eivät mitenkään luontevat, realistiset vaan teennäiset sekä imelät. Vahvasti läsnä on myös epäuskottavuus. Koska, piirteet ovat niin vahvat, helposti nämä elokuvat juontuvat yhteen, yhdeksi epäonnistumiseksi. On erittäin raskasta katsoa elokuvaa, kun tietää täysin mitä tulee tapahtumaan lopussa, kun on nähnyt ne samat kohtaukset jo ennenkin, monta kertaa, kun hahmot ovat toistensa kopioita ja kun mikään ei vastaa todellisuutta, mutta on kuin näkisin itsensä karikatyyrinä. Miksi sitten katsoa romanttinen komedia? Miksi katsoa Rakkautta vain? Samaa voisi kysyä kaikilta niiltä romanttisten komedioiden ystäviltä, jotka auttoivat tuottamaan tällekin elokuvalle 246 miljoonaa dollaria. Miksi katsoa romanttinen komedia? Koska Rakkautta vain. Jos ihmmettelee, mikä romanttisissa komedioissa oikein on niin hienoa, kannattaa katsoa elokuva Rakkautta vain. Miksi katsoa Rakkautta vain? Koska tunnelma. Jos ihmettelee, mikä on niin hienoa elokuvassa Rakkautta vain; tunnelma. Vaikka kaikki muu elokuvassa olisi huonoa, riittää sen pelastamaan hyvä tunnelma. Elokuvien taika ja henki tekevät elokuvan mediamuodosta parhaimman taiteenlajin koko maailmassa. Elokuvien henki on parasta elokuvissa ja se saa sadat miljoonat ihmiset vuosittain katsomaan elokuvia. Elokuvassa Rakkautta vain on elokuvien henki läsnä parhaimmillaan.
      Koko näyttelijäkaarti ihastuttaa pelkällä valovoimallaan ja lämmöllään. He onnistuvat hyvin kaapaamaan mukavan tunnelman ja aktualisoimaan sen roolisuorituksissaan. Loistava ohjaus saattaa olla myös syynä tähän outoon ilmiöön, kaikki näyttelijät ovat yhtä hyviä ja yhdessä elokuvassa. Keira Knightley on kaunis, Emma Thompson ihastuttava, Alan Rickman syvällinen, Hugh Grant läsnä, Liam Neeson nöyrä, Laura Linney kärsivällinen, Martin Freeman vapaa.
      Rakkautta vain on katsottava romanttinen komedia. Jos minun pitäisi valita yksi elokuva edustamaan koko tyylilajia se olisi Rakkautta vain. Tässä elokuvassa toteutuu elokuvien taika puhtaimmillaan.

8 1/2



Minulla on ollut tapana olla olematta julkaisematta teksteissäni elokuvien julisteiden kuvia, vaan ainoastaan kuvia kohtauksista. En välttämättä haluaisi poiketa nytkään tästä periaatteestani, mutta, koska juoni on niin monihahmoinen, ei ole välttämättä parhaan edun mukaista asettaa tekstiin suurin piirtein yksi kuva per hahmo, niin poikkean vähän tottumuksistani ja pistän tekstiin elokuvan soundtrackin kuvan, ihan vain siksi, koska se on jo saavuttanut lähes yhtä tunnetun aseman kuin elokuva itse. Soundtrack-kuvan alla on näyttelijöiden jälleen näkeminen kymmenen vuoden päästä elokuvan kuvauksista. 
-Cilo.



...=)