Arvostelu: Emma

 

Katsottu 27.3.

Kiva.

Austenin tarinat näköjään toimii aina. Muodossa kuin muodossa.

Total Recall (Total Recall)

Total Recall on oppikirjatapaus toimintajännärin luomisesta. Elokuva alkaa kun miespäähenkilö (Colin Farrell) herää pahasta unesta. Kaunis vaimo (Kate Beckinsale) huolestuu. Käy ilmi, että päähenkilömme on tyytymätön elämäänsä kohtaan ja kuin janoaa vähän toimintaa. Vähän aikaa katsomme kun hän kärvistelee arkisen tylsässä elämässään ja pim, pam, pum, toiminta alkaa. Kuvioihin astuu kaunis mysteerinainen (Jessica Biel) ja miespäähenkilö oppii paljon uutta itsestään ja hänen täytyy tehdä klassinen valinta hyvän (Bill Nighy) ja pahan (Bryan Cranston) väliltä. Kliimaksia kohden miespäähenkilö jätetään pahiksen toimesta "kuolemaan", kun damsel in distress (edelleen Biel) jätetään hänen pelastettavaksi tyyliin kielekkeelle, kun pahis lähtee tuhoamaan maailmaa, jota päähenkilö elokuvan alussa vielä niin inhosi.

Ensimmäisistä sekunneista asti tiesin tarkalleen, miten elokuva tulisi päättymään. Tässä juonenkehitys on olematonta, sillä se noudattaa tuhat ja yksi kertaa nähtyä kaavaa. Elokuva lisäksi on armottoman kömpelö ja lukuisat aukot juonessa tekevät elokuvan rakenteesta lähinnä naurettavan. Tyhmintä on elokuvan roolitus. En missään vaiheessa usko näyttelijöiden olevan rooleissaan, vaan katson koko ajan elokuvatähti Colin Farrellin ja elokuvatähti Kate Beckinsalen taistelevan tuulikoneiden huristessa, heidän koko ajan näyttäessä tyylikkäämmiltä kuin tavallinen ihminen näyttäisi kymmenen tunnin meikkaussession jälkeen.

Sen sanottuani, pidän elokuvatähti Colin Farrellista ja eritoten pidän Jessica Bielistä, jonka toivon vielä tulevaisuudessa saavan jotain edes enemmän työstettävämpiä rooleja kuin nämä tälläiset tusinatuoteprojektit. Kate Beckinsalea vihaan näyttelijänä. Hänellä on aina sama puinen ilme ja hän on aina jonkun vaimo. Bryan Cranstonia ei saa huonoksi tekemälläkään. Jotain hyvää, jos jotain pahaakin. Kaikkein inhottavimmaksi koin elokuvan typerät välkkyvalot, jotka eivät noudattaneet mitään tarkoitusta. Jos et ole tätä elokuvaa nähnyt, et tiedä minkälaisiin strobovaloihin oikein viittaan ja voi olla, että vaikka näitkin elokuvan, et kiinnittänyt niihin mitään huomiota, mutta lähes joka kohtauksessa jonkinlaiset hälytysvalot tai vastaavat välkkyivät - enkä tiedä miksi, mutta päänsärkyhän siitä tuli.

#elokuvahaaste2016

Oli aikakin (About Time)

Richard Curtis on mies sellaisten elokuvien takaa kuten Notting Hill (1999), Bridget Jonesin päiväkirja (2001), Rakkautta vain (2003) ja Mr. Bean-elokuvat. Hän on kuin jumala minulle. Hän on myös vuoden 2013, Rachel McAdamsin ja Domhnall Gleesonin tähdittämän romanttisen komedian, About Time / Oli aikakin, tekijä. Ja hän ei petä.

Domhnall Gleeson on Tim, brittiläinen nuorimies, jonka isä (Bill Nighy) kertoo hänelle hänen 21-vuotis syntymäpäivänään, että perheen miehillä on kyky matkustaa ajassa taaksepäin. Tim päättää käyttää lahjaansa valloittaakseen elämänsä rakkauden Maryn (Rachel McAdams) sydämen. Matkan varrella hän oppii asian jos toisenkin ajasta ja elämästä.

On kuin joku olisi tehnyt elokuvan minulle. Rakastan ajan teemaa ja mikä parempi tapa tutkia sitä kuin aikamatkustus. Lisäksi olen heikkona hyviin romanttisiin komedioihin ja tämä on vielä yksi, joka juhlistaa elämän rikkautta, positiivisuutta ja onnellisuutta. Itse asiassa jopa niin, että lopussa olin varma, että nyt kadun kulmalta syöksyy bussi ja ajaa jommankumman päähenkilön yli. Ei voi elokuva olla näin täynnä hyvää mieltä ja onnea. Paljastin loppuratkaisun tarkoituksella, koska sen takia ei todellakaan tätä kannata katsoa, vaan sen matkan... klisee. Tiedän. Oli pakko. Harvoin sitä saa itkeä ilosta, mutta nämä tapahtumat ja oppitunnit, joita elokuva antaa, ovat kauniita.

Tietenkin aikamatkustus on haastava aihe. Siihen liittyy niin paljon ongelmia, koska teoriassa sen ei tulisi edes olla mahdollista. Puhutaan myös juurikin perhosvaikutuksesta. Esimerkiksi asia, jota elokuva ei tunnu tunnistavan on, että miten joku voi kuolla, jos on mahdollista palata ajassa taaksepäin? On myös outoa, että on katsottu tarpeen laatia säännöt aikamatkustukseen, ensimmäinen niistä ollen, että ei voi matkustaa ajassa tulevaisuuteen, ja tätä sääntöä rikotaan heti alkajaiseksi, sillä ilmeisesti jos on matkustanut ajassa taaksepäin, voi matkustaa menneisyydestä takaisin siihen hetkeen, jolloin palasi menneisyyteen. Jos tämä on mahdollista, niin sehän sitten avaa purkillisen käärmeitä, jos puhutaan juonen aukottomuudesta. Joka tapauksessa, kyseessä ei ole mikään sci-fi-rymistely, vaan tunnelmallinen romanttinen draama, joten pienoiset puutteet juonen loogisuudesta annettakoon anteeksi, hyvän elokuvan ja juonen soljuvuuden nimissä.

Domhnall Gleeson on, järkyttävästä nimestään huolimatta, todella virkistävä miespääosa romanttisessa komediassa. Hänellä on punaiset hiukset, hän on aika laiha ja hän on enemmän joka kadun mies, kuin Walk of Famen mies, esimerkiksi. Hän on yksi syistä, miksi elokuva pysyy niin maanläheisenä, melko lennokkaasta teemastaan huolimatta. Rachel McAdams on aina loistava, etenkin romanttisissa rooleissaan.

Jopa elokuvan sivuroolit ovat loistavia. Esimerkiksi Timin (Gleesonin) työkaveri Rory (Joshua McGuire) on hurmaavan säälittävä ja Timin setä Uncle Desmond (Richard Cordery) on sympaattisen outo. Lindsay Duncan, Timin äitinä, valaisee läsnäolollaan koko valkokankaan.

Sen sanottuani kuitenkin ei tätä elokuvaa voi juuri mikään varjostaa. Nautin siitä suunnattomasti. Se on kaunis, sentimentaalinen (ja tarkoitan sitä kaikella hyvällä), hyvän mielen elokuva, josta voi nauttia niin hyvänä kuin huonona päivänä ja tämä pelastaa molemmat. 

...=)

Uskollinen puutarhuri (The Constant Gardener)

Rachel Weisz ja Ralph Fiennes uhmaavat perinteisiä elokuvallisia rakkaustarinoita tässä hidastempoisessa trillerissä.

Justin Quayle (Fiennes) on brittiläinen diplomaatti Nairobissa, Keniassa. Hänen vaimonsa Tessa Quayle (Weisz) on aktivisti ja hyväntekijä ja vaikka heidän agendansa ovat tyystin erilaisia; Justin on rauhallinen, puutarhassa viihtyvä diplomatiaa harrastava politiikko, kun taas Tessa on intohimoinen ja toisista ihmisistä välittävä ja itsensä heille uhraava aktivisti - he silti rakastavat toisiaan. Ja tämä rakkaus on, mikä saa palaset tässä trillerissä liikkeelle. Tessa kuolee. Tämä avaa Justinin silmät kokonaiselle salaliitolle ja siihen, mitä vastaan Tessa taisteli ja mistä hän ei tiennyt, vain koska tämä suojeli häntä.
    Ohjaaja Fernando Meirelles on älykäs, ei voi kieltää. Hän herättää eloon elokuvan kielen ja rytmin. Trillerinä Uskollinen puutarhuri on erittäin hidas, jopa. Sitä voi olla raskas seurata, sillä juoni liikkuu takaumissa ja sitä kautta katsojan täytyy hahmottaa elokuvan kokonaisuus, hahmojen motiivit ja päämäärät. Justin haluaa selvittää, miksi Tessa kuoli ja lopulta hän ymmärtää, että kysymys onkin siitä, että minkä vuoksi Tessa kuoli.

"Rachel Weisz on taitava, lahjakas, älykäs näyttelijä"

      Elokuva on korkeimmillaan vain keskiluokkainen trilleri. Mutta elokuvan hyveet löytyvät muualta. Rachel Weisz on taitava, lahjakas, älykäs näyttelijä. Hän on syy, miksi elokuva pitää otteessaan. Hän valaisee valkokankaan ja käyttää hyväkseen syvällisyyttä, valloitaakseen roolissaan ja saadakseen katsojat puolelleen. Rooli on vaikea. Ajoittain repliikit ovat niin itsestäänselviä ja välillä monimutkaisia, mutta Weisz pysyy loitolla stereotypiasta ja tekee hahmostaan elävän ja vapaan sekä liikkuu upealla kauneudella tehden hahmosta uskottavan. Hän saa katsojan ymmärtämään Tessaa ja tekee elokuvasta magneettisen, hengittävän kokonaisuuden. Weisz todistaa jokaiselle katsojalle aidon näyttelemisen voiman, sen henkevyyden ja vapauden. Hän yhdistää roolityöhönsä niin paljon tunnetta ja niin paljon maanläheisyyttä, että kokonaisuus on uskomaton. Hänen naurunsa ja välitön läsnäolevuus saa katsojan hänen valtaansa ja täten hänen työstään ja näyttelemisestään ei ole mitään kritisoitavaa. Kohtaukset, jossa hän häikäilemättömästi vaikuttaa vastanäyttelijäänsä ja heidän kemiaansa, ovat valovoimaisia, aitoja, upeita, näissä kohtauksissa Fiennesin kanssa, Weiszin todelliset voimavarat nousevat pintaan, hän saa näihin läheisiin kohtauksiin niin syvällistä omistautumista, että sitä ei edes tunnista näyttelemiseksi ja se jos mikä on täydellisen roolisuorituksen tunnusmerkki. Hänen roolityöstä voidaan löytää niin monta kerrosta, hän antaa katsojan tulla todella lähelle, mihin kuka tahansa ei pysty.
     Uskollinen puutarhuri on tarina rakkaudesta ja sen merkityksestä. Mikä on täysin poikkeuksellista tyypillisille rakkaustarinoille, sillä Uskollinen puutarhuri uskaltaa kyseenalaistaa sen. Myös muut erinäiset teemat ovat käsitelty uskomattomalla tyylillä ja mikä on ohjaajan vahvuus, että hän pystyy herättämään köyhyyden, kurjuuden ja Afrikan slummit niin näkyväksi, hän saa niihin mielenkiintoa ja herättää katsojan niihin samoihin kysymyksiin, mitä Tessa ja Justin. Tärkein kysymys kuitenkin on erittäin filosofinen, koska Tessan anarkia ei toimi ja Justinin diplomatia ei toimi, mikä on oikea vastaus?

Rakkautta vain (Love Actually)

Rakkautta vain on 2003 ilmestynyt brittiläinen jouluteemainen romanttinen komedia. Sen ohjasi Richard Curtis. Elokuva tuotti yhteensä 246 miljoonaa dollaria. Elokuvassa on nimekäs ensemble-kasti, johon kuuluu Oscar-voittajat Emma Thompson, Colin Firth ja Billy Bob Thornton sekä Oscar-ehdokkaat Keira Knightley, Liam Neeson ja Laura Linney ja Alan Rickman, Hugh Grant, Bill Nighy, Chiwetel Ejiofor, Martin Freeman, Rowan Atkinson ja Elisha Cuthbert.
     Elokuvassa on monta rinnakkaista tarinajuonta, sijoittuen ajalle muutamaa viikkoa ennen joulua. Pääosassa on muun muassa Britannian pääministeri, entinen rock-legenda, vastanaineet Juliet ja Peter sekä syrjähypystä toipuva Karenin ja Harryn pitkäaikainen avioliitto. Kaikki rakkautta etsimässä.
     Mitä tulee romanttisten komedioiden luonteeseen, on tämäkin elokuva täysin romanttinen komedia. Tämän tyylilajin piirteet ovat vahvat ja eivät mitenkään luontevat, realistiset vaan teennäiset sekä imelät. Vahvasti läsnä on myös epäuskottavuus. Koska, piirteet ovat niin vahvat, helposti nämä elokuvat juontuvat yhteen, yhdeksi epäonnistumiseksi. On erittäin raskasta katsoa elokuvaa, kun tietää täysin mitä tulee tapahtumaan lopussa, kun on nähnyt ne samat kohtaukset jo ennenkin, monta kertaa, kun hahmot ovat toistensa kopioita ja kun mikään ei vastaa todellisuutta, mutta on kuin näkisin itsensä karikatyyrinä. Miksi sitten katsoa romanttinen komedia? Miksi katsoa Rakkautta vain? Samaa voisi kysyä kaikilta niiltä romanttisten komedioiden ystäviltä, jotka auttoivat tuottamaan tällekin elokuvalle 246 miljoonaa dollaria. Miksi katsoa romanttinen komedia? Koska Rakkautta vain. Jos ihmmettelee, mikä romanttisissa komedioissa oikein on niin hienoa, kannattaa katsoa elokuva Rakkautta vain. Miksi katsoa Rakkautta vain? Koska tunnelma. Jos ihmettelee, mikä on niin hienoa elokuvassa Rakkautta vain; tunnelma. Vaikka kaikki muu elokuvassa olisi huonoa, riittää sen pelastamaan hyvä tunnelma. Elokuvien taika ja henki tekevät elokuvan mediamuodosta parhaimman taiteenlajin koko maailmassa. Elokuvien henki on parasta elokuvissa ja se saa sadat miljoonat ihmiset vuosittain katsomaan elokuvia. Elokuvassa Rakkautta vain on elokuvien henki läsnä parhaimmillaan.
      Koko näyttelijäkaarti ihastuttaa pelkällä valovoimallaan ja lämmöllään. He onnistuvat hyvin kaapaamaan mukavan tunnelman ja aktualisoimaan sen roolisuorituksissaan. Loistava ohjaus saattaa olla myös syynä tähän outoon ilmiöön, kaikki näyttelijät ovat yhtä hyviä ja yhdessä elokuvassa. Keira Knightley on kaunis, Emma Thompson ihastuttava, Alan Rickman syvällinen, Hugh Grant läsnä, Liam Neeson nöyrä, Laura Linney kärsivällinen, Martin Freeman vapaa.
      Rakkautta vain on katsottava romanttinen komedia. Jos minun pitäisi valita yksi elokuva edustamaan koko tyylilajia se olisi Rakkautta vain. Tässä elokuvassa toteutuu elokuvien taika puhtaimmillaan.

8 1/2

Minulla on ollut tapana olla olematta julkaisematta teksteissäni elokuvien julisteiden kuvia, vaan ainoastaan kuvia kohtauksista. En välttämättä haluaisi poiketa nytkään tästä periaatteestani, mutta, koska juoni on niin monihahmoinen, ei ole välttämättä parhaan edun mukaista asettaa tekstiin suurin piirtein yksi kuva per hahmo, niin poikkean vähän tottumuksistani ja pistän tekstiin elokuvan soundtrackin kuvan, ihan vain siksi, koska se on jo saavuttanut lähes yhtä tunnetun aseman kuin elokuva itse. Soundtrack-kuvan alla on näyttelijöiden jälleen näkeminen kymmenen vuoden päästä elokuvan kuvauksista. 
-Cilo.

...=)