Merkintöjä: Theo James

Outolintu-sarja: Kapinallinen valmistui vuonna 2015 ja on siis jatko-osa Divergent / Outolintu-elokuvalle, jossa Shailene Woodleyn esittämä Tris elää lähitulevaisuuden yhteiskunnassa, jossa on jäljellä niin sanotusti vain yksi kaupunki, jonka ihmiset on jaettu osioihin/lohkoihin, heidän käyttäytymisen ja persoonallisuuden mukaan. Tris sopii luonteeltaan moneen osioon ja siksi hänet luokitellaan Divergentiksi eli Outolinnuksi. Viisaiden osion johtaja Jeanine Matthews (Kate Winslet) kuitenkin pitää Outotlintuja vaarana kaupungin lohkottuneelle yhteiskuntajärjestelmälle ja haluaa edelleenkin tuhota kaikki Outolinnut. Paitsi tässä osassa Jeanine saa käsiinsä esi-isien laatiman salaperäisen laatikon. Jeanine uskoo, että laatikossa on viesti ja ratkaisu Divergenttien tuhoamiseen, joka tapauksessa laatikon voi avata vain henkilö, joka on jokaisen lohkon ruumillistuma, eli hänessä on osa jokaista osiota (viisasta, vaatimatonta, rehellistä, rohkeaa ja sopuisaa). Lisäksi Tris ja hänen poikaystävänsä Four (Theo James) löytävät lohkottomien leirin, joka onkin paljon järjestäytynempi kuin mitä ykkösosassa meille katsojille osoitettiin. Lohkottomien johtajaa esittää Naomi Watts ja lisäksi uutena tuttavuutena on sopuisien "johtaja" Octavia Spencerin näyttelemänä.

Nautin taas paljon tästä elokuvasta ja elokuvasarjasta. Ykkösosasta pidin vielä enemmän. Mielestäni on täysin tyhjä havainto, että tämä ei ole itsenäinen elokuva, että tästä jotain tajutakseen tulisi olla katsottuna ensimmäinen osa. Tietenkin! Jos menet katsomaan elokuvasarjan toista osaa, eikö se ole itsestään selvä, että ensimmäisestä osasta pitäisi jotain tietää. Koska elokuvasarja on trilogia, tulee tälle myös jatkoa, joten kaikki ei tässä osassa vielä selviä. Silti tämä on aivan mainiota viihdettä ja minun puolestani näitä elokuvia kelpaisi katsoa enemmänkin.

Outolinnussa on jotain punk-meininkiä. Siinä on vähän anarkismia ja sääntöjen rikkomista ja vapauden etsimistä, se tekee siitä coolin. Tiettyjä aukkoja juonessa oli ja elokuva vähän haki otettaan ja paikkaansa trilogian niin sanottuna väliosana ja aina ei ollut täysin selvää, mihin suuntaan oltiin menossa, mutta silti elokuva toimi hyvin. Jos jotain tarvitsisi kritisoida on se, että upea Octavia Spencer ei mielestäni saanut tarpeeksi ruutuaikaa, Shailene Woodley näytti aivan liian langanlaihalta ollakseen uskottava toimintasankari ja Kate Winslet, joka oli herkullisen paha ykkösosassa oli tässä kuin laimennettu versio.

Mutta kuten sanottu, tarjoaa hyvää viihdettä, uskoisin, että ainakin sarjan ystäville ja saa myös epätoivoisesti haluamaan jatkoa, jota onneksi on kai tulossa. Ei ihan niin mullistavaa, mitä ykkösosa oli. Nimittäin tämän kakkososan rakenne ei ihan ole niin selkeä. Mitä tarkoitan on, että paljon elokuvasta kuluu aikaa vain Trisin ja Fourin kävelyyn osiosta/leiristä toiseen ja paeten vihollisia. Pieni punaisen langan vahvistus olisi tarpeen. Jotkin hahmot jätetään vähän yksiulotteisiksi, mutta se saattaa johtua siitä, että jatkoa on tulossa. Joissain kohdin elokuva myös sortuu aikamoisiin toimintaelokuvakliseisiin, mutta se on ennalta-määrättyä, sillä kyseessä on, yllätys, yllätys toimintaelokuva! Pidän silti tästä tulevaisuuden maailmasta, jossa on tämä osiojärjestelmä ja nämä yhteiskunnalliset kysymykset. Pidän siitä, että nuori nainen on toimintaelokuvan pääosassa ja hän kasvaa kypsemmäksi ja vahvemmaksi myös henkisesti.

Tietysti Nälkäpeli-vertaus on oleellinen, sillä kyllä nämä elokuvat niin paljon toisiaan muistuttavat. Siinä, missä itse pidin Outolinnun ykkösosaa Nälkäpeliä viihdyttävämpänä, ei tämä toinen osa kyllä enää pärjää, mutta se johtuu vain siitä, että Nälkäpeli on niin hyvä elokuvasarja. Outolintu on hyvä kakkonen, pidän edelleenkin Outolinnun perusajatuksesta ja lähtökohdista enemmän kuin Nälkäpelin, mutta jos ajatellaan elokuvallista taidokkuutta, Nälkäpeli rökittää Outolinnun. Onneksi se ei haittaa, koska kuka näitä elokuvia katsoo sen takia, että niiden leikkaus, ohjaus tai käsikirjoitus olisi jotenkin Oscarin arvoista. Tämäkin elokuva toteuttaa tarkoituksensa viihteenä ja oivallisena nuoren naisen kasvutarinana sekä tulevaisuuden yhteiskuntaa pohtivana teoksena.

...=)

Oman genrensä huippu, loistaa kirkkaasti kärjessä, puhtaan, raa'an timantin tavoin.

Yritin olla runollinen tuon ingressin kanssa, sillä kirjoitan nyt vähän puolihuolimattomasti arvosteluni tästä elokuvahelmestä, jonka näin elokuvateatterissa jo vähän aikaa sitten. Yritän nyt nostaa itseäni niskasta ja saada jotain aikaiseksi, nimittäin pidin elokuvasta - erittäin paljon. Kuten arvata saattaa olen suuri elokuvakritisismin ystävä, tulen siis jopa puolivahingossa nähneeni arvostelun jos toisenkin. Olin siis tietysti nähnyt arviot elokuvasta Divergent - Outolintu. Tämä "Nälkäpelin ja Twilightin perillinen" ja voin ihan paljastaa, että yleinen konsensus on se, että elokuva ei ole hyvä ja ei ainakaan yllä Nälkäpelin tasolle. Siksi Divergent oli todella positiivinen yllätys, ei ollenkaan huono, päinvastoin.
Neil Burger ohjasi tämän Shailene Woodleyn tähdittämän sci-fi - toimintaelokuvan. Woodley tähditti aikaisemmin elokuvia kuten The Descendants ja The Spectacular Now, jälkimmäinen Miles Tellerin kanssa, joka esittää tässä elokuvassa hänen "section"-kaveriaan ja kilpailijaa. Woodley tähdittää myös toisen Divergent-vastanäyttelijänsä kanssa toista elokuvaa nimeltä The Fault in Our Stars, mikä on hämmentävää nimittäin siinä Ansel Elgort näyttelee Woodleyn rakkauden kohdetta kun Divergentissä hänen veljeään. Elokuva sijoittuu siis erilaiseen yhteiskuntaan, mitä tunnemme nykyään. Siinä yhteiskunta on jaettu sektoreihin; Abnegation, Amity, Candor, Erudite ja Dauntless. Woodleyn esittämä Beatrice on kasvanut Abnegation-sektorissa eli vaatimattomissa, kun hän täyttää 16-vuotta hän ottaa testin joka kertoo hänen sopivuutensa tiettyyn sektoriin, sen perusteella hän saa valita minkä sektorin valitsee, valinta on pysyvä. Beatricen testi kuitenkin nimeää hän Divergentiksi, eli hän sopisi sekä Abnegationiin, Dauntlesiin (mikä on ikään kuin rohkeat) ja Eruditeen (eli viisaat), testin pitäjä auttaa hänet salaa pois ja suojaa hänen tuloksensa Abnegationiksi. Valintatilaisuudessa Beatrice valitsee Dauntlesin ja kaikki näyttää menevän hyvin. Hänellä on rankka urakka selvitä Dauntlesien menossa ja ansaita asemansa rivien sisällä, mutta kaikki sujuu hyvin. Kuitenkin Eruditet ovat sitä mieltä, että heidän tulisi johtaa sektoreita Abnegationin sijaan ja he kehittävät seerumeita, jotka tehoavat Dauntleseihin, siten, että he ottavat käskyjä mutkitta vastaan. Tätä Eruditet valloittavat Abnegationit. Kuitenkaan seerumit eivät tehoa Divergentteihin, kuten Beatriceen ja hänen ihastukseen Fouriin (Theo James), joka on myös Dauntless ja Divergent, tietysti salaa. Eruditien johtajaa esittää todella täyteläisessä roolissa, suoraan sanottuna kaameana ämmänä, niin loistavasti Kate Winslet.

Vain sci-fi elokuvat ansaitsevat näin täyden juoniselostuksen ja itse sellaisena, joka ei kauheasti sci-fistä välitä voin ihan suositelle Divergenttiä kaikille, ei vain sci-fi-ystäville. Kyllä, elokuva on suuresti virheellinen. Käsikirjoitus on täynnä turhia asioita ja naurettavia oletuksia esim. päällemäisenä, miksi onkin juuri niin, että seerumi ei tehoa divergentteihin, aika osuvaa juonen kannalta, eikö? Kuitenkin tämä on vain yksi monista virheistä. Ja minä sanon tähän, että so what? What ever. Elokuvan niin kick-ass, että ei v*ttu kiinnosta! Ensinnäkin pidän ihan älyttömästi siitä, että päähenkilö on kovis nainen ja myös siitä, että pahis on nainen. Molemmat näyttelijät suoriutuvat kunnialla tehtävästään. Toki, Nälkäpeli on täydellisempi elokuva, paperilla. Kuitenkin itse ihastuin Divergentin maailmaan ja tunnelmaan ja pidin juonen käänteistä, osaa en nähnyt tulevan ollenkaan. Siksi uskallankin sanoa, että Divergent on parempi kuin Nälkäpeli, ehkei Twilightia kannata edes verrata. Nälkäpeli on hieno elokuva saavuttamaan sen olotilan, minkä se antaakin katsojalle, mutta ongelma on se, että minä en pidä siitä tunnelmasta. Joka kerta vatsani sattuu ja voin pahoin kun vain ajatttelenkin tätä yhteiskuntaa. Divergent on toista maata. Siinä lähtöasetelma on paljon mielikuvituksellisempi, elokuvallisempi, kyllä epäuskottavampikin, ihan sama. Elokuvan jälkeen tulee myös sellainen olo, että haluaa näyttää taitonsa ja kykynsä, haluaa olla yhtä kovis. Tämä on minusta olennaista tälle lajityypille, miksi täytyy tehdä sci-fistä draamaa?

"Divergent on parempi kuin Nälkäpeli"

Koska olen aina kokenut itseni jokseenkin kapinalliseksi ehkä kylläkin hiljaiseksi anarkisitksi, mutta kuitenkin, on tämä elokuva siis erittäin hyvä meidän kaltaisillemme; siinä noustaan vastarintaan ja ajetaan omia arvoja; haluamme olla sekä viisaita, että rohkeita, että vaatimattomia, että rauhallisia, että totuudellisia.