...elokuvista, sarjoista ja vähän muustakin

Outolintu-sarja: Kapinallinen (Insurgent)

Outolintu-sarja: Kapinallinen valmistui vuonna 2015 ja on siis jatko-osa Divergent / Outolintu-elokuvalle, jossa Shailene Woodleyn esittämä Tris elää lähitulevaisuuden yhteiskunnassa, jossa on jäljellä niin sanotusti vain yksi kaupunki, jonka ihmiset on jaettu osioihin/lohkoihin, heidän käyttäytymisen ja persoonallisuuden mukaan. Tris sopii luonteeltaan moneen osioon ja siksi hänet luokitellaan Divergentiksi eli Outolinnuksi. Viisaiden osion johtaja Jeanine Matthews (Kate Winslet) kuitenkin pitää Outotlintuja vaarana kaupungin lohkottuneelle yhteiskuntajärjestelmälle ja haluaa edelleenkin tuhota kaikki Outolinnut. Paitsi tässä osassa Jeanine saa käsiinsä esi-isien laatiman salaperäisen laatikon. Jeanine uskoo, että laatikossa on viesti ja ratkaisu Divergenttien tuhoamiseen, joka tapauksessa laatikon voi avata vain henkilö, joka on jokaisen lohkon ruumillistuma, eli hänessä on osa jokaista osiota (viisasta, vaatimatonta, rehellistä, rohkeaa ja sopuisaa). Lisäksi Tris ja hänen poikaystävänsä Four (Theo James) löytävät lohkottomien leirin, joka onkin paljon järjestäytynempi kuin mitä ykkösosassa meille katsojille osoitettiin. Lohkottomien johtajaa esittää Naomi Watts ja lisäksi uutena tuttavuutena on sopuisien "johtaja" Octavia Spencerin näyttelemänä.

Nautin taas paljon tästä elokuvasta ja elokuvasarjasta. Ykkösosasta pidin vielä enemmän. Mielestäni on täysin tyhjä havainto, että tämä ei ole itsenäinen elokuva, että tästä jotain tajutakseen tulisi olla katsottuna ensimmäinen osa. Tietenkin! Jos menet katsomaan elokuvasarjan toista osaa, eikö se ole itsestään selvä, että ensimmäisestä osasta pitäisi jotain tietää. Koska elokuvasarja on trilogia, tulee tälle myös jatkoa, joten kaikki ei tässä osassa vielä selviä. Silti tämä on aivan mainiota viihdettä ja minun puolestani näitä elokuvia kelpaisi katsoa enemmänkin.

Outolinnussa on jotain punk-meininkiä. Siinä on vähän anarkismia ja sääntöjen rikkomista ja vapauden etsimistä, se tekee siitä coolin. Tiettyjä aukkoja juonessa oli ja elokuva vähän haki otettaan ja paikkaansa trilogian niin sanottuna väliosana ja aina ei ollut täysin selvää, mihin suuntaan oltiin menossa, mutta silti elokuva toimi hyvin. Jos jotain tarvitsisi kritisoida on se, että upea Octavia Spencer ei mielestäni saanut tarpeeksi ruutuaikaa, Shailene Woodley näytti aivan liian langanlaihalta ollakseen uskottava toimintasankari ja Kate Winslet, joka oli herkullisen paha ykkösosassa oli tässä kuin laimennettu versio.

Mutta kuten sanottu, tarjoaa hyvää viihdettä, uskoisin, että ainakin sarjan ystäville ja saa myös epätoivoisesti haluamaan jatkoa, jota onneksi on kai tulossa. Ei ihan niin mullistavaa, mitä ykkösosa oli. Nimittäin tämän kakkososan rakenne ei ihan ole niin selkeä. Mitä tarkoitan on, että paljon elokuvasta kuluu aikaa vain Trisin ja Fourin kävelyyn osiosta/leiristä toiseen ja paeten vihollisia. Pieni punaisen langan vahvistus olisi tarpeen. Jotkin hahmot jätetään vähän yksiulotteisiksi, mutta se saattaa johtua siitä, että jatkoa on tulossa. Joissain kohdin elokuva myös sortuu aikamoisiin toimintaelokuvakliseisiin, mutta se on ennalta-määrättyä, sillä kyseessä on, yllätys, yllätys toimintaelokuva! Pidän silti tästä tulevaisuuden maailmasta, jossa on tämä osiojärjestelmä ja nämä yhteiskunnalliset kysymykset. Pidän siitä, että nuori nainen on toimintaelokuvan pääosassa ja hän kasvaa kypsemmäksi ja vahvemmaksi myös henkisesti.

Tietysti Nälkäpeli-vertaus on oleellinen, sillä kyllä nämä elokuvat niin paljon toisiaan muistuttavat. Siinä, missä itse pidin Outolinnun ykkösosaa Nälkäpeliä viihdyttävämpänä, ei tämä toinen osa kyllä enää pärjää, mutta se johtuu vain siitä, että Nälkäpeli on niin hyvä elokuvasarja. Outolintu on hyvä kakkonen, pidän edelleenkin Outolinnun perusajatuksesta ja lähtökohdista enemmän kuin Nälkäpelin, mutta jos ajatellaan elokuvallista taidokkuutta, Nälkäpeli rökittää Outolinnun. Onneksi se ei haittaa, koska kuka näitä elokuvia katsoo sen takia, että niiden leikkaus, ohjaus tai käsikirjoitus olisi jotenkin Oscarin arvoista. Tämäkin elokuva toteuttaa tarkoituksensa viihteenä ja oivallisena nuoren naisen kasvutarinana sekä tulevaisuuden yhteiskuntaa pohtivana teoksena.







...=)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti