Moulin Rouge! (Moulin Rouge!)

Moulin Rouge! on Baz Luhrmannin ohjaama musikaali vuodelta 2001. Sen pääosissa on Oscar-voittaja Nicole Kidman ja Ewan McGregor. Sivuosassa on Oscar-voittaja Jim Broadbent. Elokuva on tuottanut melkein 200 miljoonaa dollaria. Se oli ehdolla muun muassa parhaan elokuva Oscariin ja Nicole Kidman hävisi parhaan naispääosan Oscarin Halle Berrylle (Monster's Ball), mutta voitti seuraavana vuonna elokuvasta The Hours. Moulin Rouge! katsotaan olevan klassikko. Se on tekijöidensä ehkä tunnetuin elokuva. Se on tunnustettu jopa niin paljon, että sen katsotaan elvyttäneen kokonainen genre musikaalielokuvia.

     Elokuva kertoo Christianista (McGregor) nuoresta kirjailijasta, joka viettää köyhää boheemitaiteilija-elämää Pariisissa. Hän rakastuu tulisesti Moulin Rouge-kabareen tähtilaulajaan ja kurtisaaniin Satineen (Kidman). Kabareen omistaja Harold Zidler (Broadbent) yrittää yhdessä Satinen kanssa muuttaa kabareeta oikeaksi teatteriksi ja siksi Satinen täytyy vietellä varakas The Duke of Monroth. Christian yrittää saada Satinea itselleen, mutta Satine sairastuu ja tauti on hänelle kuolemaksi.
      Moulin Rouge! on kaikkien Luhrmannin elokuvien tapaan todella spektaakkelimainen. Luhrmann ei jätä yhtäkään serpentiinipaukkua käyttämättä ja osaa kyllä luoda show'n. Mikä on poikkeuksellista Moulin Rougessa, on että se on musikaali. Musikaalilta saattaa jopa odottaa tämän sortin koristeellisuutta. Luhrmann siis osuu maaliin yhdistäessään omat voimavaransa tämän genren elokuvaan ja lopputulos on erittäin mieleenpainuva. Moulin Rouge! ansaitsee kyllä kiitoksensa. Sen pramea ulkokuori tavallaan sulkee sisäänsä mielestäni todella osuvaa tulkintaa ja teeman hyväksi käyttöä. Kokonaisuus on valloittava, tarkkaan harkittu ja loppujen lopuksi täysin tasapainossa. Mikä oli minusta upeaa oli nimenomaan pastissinomainen kunnianosoitus elokuvan aikakaudelle ja koko kabaret-kulttuurille sekä 1800-luvun taiteelle. Moulin Rouge! on innovatiivinen ja tosiaankin uudistaa koko tyylilajia. Luhrmannin tyyli on purevaa. Samalla se viihdyttää, samalla se antaa kokemuksen aidosta syvällisyydestä ja juuri se on elokuvan tehtävä. Kaikkein eniten elokuvassa ihastuttaa Nicole Kidman.
     Tällä elokuvalla Kidman lähettää oman tähtensä nousuun. Hänestä on tullut 2000-luvun aikana yksi maailman suurimmista elokuvatähdistä ja kuten Moulin Rouge! osoittaa, täysin omilla ansioillaan. Hän yhdistää todella luovasti teatterimaisen tulkinnan, syvälliseen melkein jopa Art House-tyylisen näyttelemisen. Kidman kantaa elokuva todella upeasti. Hänen näyttelemiseen uppoutuu. Hän osaa tehdä itsensä kiinnostavaksi ja osaa käyttää hyödykseen kohdevaloja. Hän on aito pääosanesittäjä. Kidman on monipuolinen. Hän osaa yhdistää lauluunsa paljon tunnetta, viihdettä, aitoa tulkintaa ja tehdä yhtenäisen roolisuorituksen musikaalinumeroiden ja perinteisen näyttelemisen välille. Kidman on vahva.
     Ewan McGregor ei ulotu yhtä syvälliseen näyttelemiseen kuin Kidman, mutta hän on täydellinen valinta musikaaliin. McGregor tuntuu työskentelevän todella hyvin yhteen ohjaajan kanssa. Hän jäsentää roolisuoritustaan ja yrittää kovasti tulkita hahmoaan, välttämättä siinä onnistumatta. Joka tapauksessa hän on viihdyttävä musikaalitähti ja siksi täydellinen valinta rooliin. Myös Jim Broadbent tekee hyvän musikaalisen roolisuorituksen, eikä jätä mitään toivomisen varaan.
      Moulin Rouge! on todellinen spektaakkeli. Se juhlistaa sen teatraalisuutta ja viihteellisyyttä; Luhrmann on täydellinen musikaaliohjaaja, ja samalla elokuva onnistuu luomaan yhtenäisen tunnelman, sekä syvällisen tulkinnan. Nicole Kidman on täydellinen. Moulin Rouge! on kaunis pastissi musikaalista.

8

...=)

Australia (Australia)

Australia on vuoden 2008 eeppinen-, romanttinen-, historiallinen-, draamaelokuva. Australialaisen Baz Luhrmannin ohjaamassa elokuvassa on pääosissa australialaiset Oscar-ehdokas Hugh Jackman ja Oscar-voittaja Nicole Kidman. Brandon Walters on sivuosassa, aboriginaalilapsena Nullahina. Australia menestyi todella upeasti lippuluukuilla, tuottaen yli 200 miljoonaa dollaria. Catherine Martin oli ehdolla parhaan puvustuksen Oscarin saajaksi. Kriitikot ovat verranneet elokuvaa Tuulen viemäähän (1939).
     Kidmanin esittämä Lady Sarah Ashley matkustaa Englanninsta Australiaan vuonna 1939 pakottamaan hänen aviomiehensä myymään heidän karjatilansa Faraway Downsin. Ashleyn aviomies lähettää yksityisen karjanajajan Droverin (Jackman) hakemaan Lady Ashleyn satamasta, mutta Ashleyn ollessa matkalla Faraway Downsiin, hänen aviomiehensä kuolee. Aluksi syyllisenä pidetään aboriginaalipatriarkkaa King Georgea, mutta myöhemmin sen paljastuu olevan tilan hoitaja Neil Fletcher. Lady Sarah kiintyy tilalla asuvaan aboriginaalipoikaan, Nullahiin ja kun hänen äiti kuolee, ottaa Lady Sarah tämän hoitaakseen. Paljastuu myös, että Fletcher yrittää junailla Faraway Downsin Lesley Carneyn karjatilamonopoliin. Lady Sarah, Drover, Nullah ja muut tilalla työskentelevät lähtevät viemään heidän karjaansa läpi autiomaan Darwiniin, jotta saavat oman karjansa myytyä Carneyn karjan sijaan. He onnistuvat, mutta muutaman vuoden päästä Fletcher on valmis kostamaan.
     Vaikea selitteinen juoni ei ole mikään este elokuvan katsomiselle. Monet nimet ja monta vuotta kattava juonikaari on vain sivuosassa elokuvassa. Elokuvan pääosassa on Australia. Tietenkin myös Lady Sarahin ja Droverin välille kehittyvä suhde sekä heidän huolehtimansa poika Nullah, kaikki he kiintyvät toisinsa ja heidän rakkaus on elokuvan kantava voima. Elokuva on pitkä, mutta jokaisen sekunnin arvoinen.
     Baz Luhrmann on spektaakkelimainen ohjaaja. Hyvä sana kuvaamaan hänen elokuviaan on eeppinen. Sen hän osaa. Hän saattaa astua muutamiin kliseisiin, mutta hänen luoma visuaalisuus ja tunnelma ovat korvaamattomia. Hän osaa poikkeuksellisen hyvin luoda myös hahmoja. Hahmot hänen elokuvassaa ovat hyvin realistisia, mutta elokuvallisella tavalla. On tietenkin elokuvan visuaalinen ilme täysin omaa luokkaansa. Ketään ei pysty samaan kuin Luhrmann. Hänellä on todella uniikkityyli ja ikimuistoinen ote elokuvantekoon. Elokuva on spektaakkeli. Yleensä kun elokuvasta tehdään show, kärsii draaman laatu ja tarinankerronnan luontevuus, mutta mielestäni Australia on hyvin miellyttävä elokuva. Elokuva herättää tunteita ja ottaa katsojan puolelleen. Kuitenkin en voi olla ajattelematta, että elokuvassa olisi ollut mahdollisuudet paljon parempaan, ehkä jopa täydellisyyteen.

     Elokuvan käsikirjoitus ei ehkä ole parhaimmasta päästä. Se on kuorrutteinen ja melodramaattisen imelä. Se on todella epäuskottava ja lähes lapsellinen. Se onnistuu luomaan, kuten todettu, hyviä henkilöhahmoja, joihin ei voi olla kiintymättä, mutta muuten juoni on melko teatraalinen ja epärealistinen. Elokuva tuntuu ikään kuin myös kalastelevan eli havittelevan jotain, mitä sen ei edes tarvitsisi. Ikään kuin pyrkii herättämään katsojassa liikaa tunteita, jolloin kokemus elokuvan yhtenäisyydestä kärsii.
     Nicole Kidman on fantastinen elokuvanäyttelijä. Ei ole täysin sattumaa, että hän on yksi 2000-luvun arvostetuimmista näyttelijöistä. Hän ei ehkä ole parhaassa vireessä tässä elokuvassa, mutta hänen saavutus elokuva päähenkilönä on silti huomattava. Hän yrittää todella paljon, mutta elokuvan paino ja liika dramaattisuus ja teennäisyys on lähellä painaa häntä liikaa. Samoin käy Hugh Jackmanille, joka yrittää kovin täyttää hahmonsa saappaat, mutta jää valitettavasti jälkeen. Elokuvan huomion varastaa Nullahia esittävä Brandon Walters. Ollakseen niin nuori ja kokematon, Walters saa luotua hahmoon sympatiaa, karismaa, valoa ja liikettä. Hahmosta tulee mielenkiintoinen ja hän onnistuu ylittämään jopa odotukset.
    Baz Luhrmann on visuaalinen nero. Hän luo elokuviin täydellisen maailman, josta katsoja ei halua lähteä. Hän osaa luovasti yhdistää eeppisyyden ja sympaattisuuden. Ollakseen todella miellyttävä elokuva, Australia ei ihan onnistu saavuttamaan täydellisyyden tasoa, sen temppuillessa liian teatraalisuuden kanssa.

"Just because something is, doesn't mean it should be"

8

...=)

The Great Gatsby-Kultahattu (The Great Gatsby)

The Great Gatsby on vuonna 2013 valmistunut Baz Luhrmannin ohjaama 3D- romanttinen- draama. Sen pääosissa on Leonardo DiCaprio, Tobey Maguire ja Carey Mulligan. Sivuosissa on Isla Fisher, Joel Edgerton, Jason Clarke, Amitabh Bachchan ja Elizabeth Debicki. Se perustuu F. Scott Fitzgeraldin samaan nimiseen romaaniin ja sijoittuu 1920-luvulle.
     The Great Gatsby kertoo nuoresta Nick Carrawaysta (Tobey Maguire), joka on elokuvan kertoja ja päähenkilö. Hän muuttaa asumaan New Yorkin Long Islandille, pieneen kartanoiden väliseen puutarhurin vanhaan asuntoon ja saa töitä Wall Streetilta. Hän menee heti tapaamaan lahden toisella puolella "rikkaiden sukujen puolella" asuvaa serkkuaan Daisya (Carey Mulliganina) ja tämän aviomiesta ja Nickin vanhaa opiskelukaveria, Tomia (Joel Edgerton). Heidän kartanossaan Nick tapaa myös viehättävän nuoren golf-pelaajan Jordan Bakerin (Elizabeth Debicki). Nick huomaa, että häntä tarkkailee hänen naapurinsa, salaperäinen Gatsby (Leonardo DiCaprio). Pian hän saa kutsun Gatsbyn luokse ja tajuaa olevansa ainoa, ketä koskaan on kutsuttu Gatsbyn kartanoon. Kaikki ovat siellä kyllä olleet isoissa, spektaakkelimaisissa juhlissa, mutta kaikki ovat olleet kutsumattomia. Ketään ei ole edes tavannut Gatsbya, ei edes henkilökunta. Jordan käy myös näissä juhlissa ja hänet kutsutaan Gatsbyn luo, tapaamaan häntä yksin. Kun Nick myöhemmin törmää Jordaniin, hän selittää kaiken käyvän järkeen ja pian myös Nickille selviää, että Gatsby on Nickin serkun, Daisyn, entinen rakastaja, joka haluaa tavata Daisyn. Oleellista tarinassa on, että Gatsbyn kartano sijaitsee lahden toisella puolella ns. uusrikkaiden puolella kun Daisyn ja hänen aviomiehen kartano sijaitsee toisella puolella, "vanhan rahan puolella". Gatsbyn näkee omalle laiturilleen Daisyn ja Tomin kartanon majakan päässä vilkkuvan vihreän valon.
    Juonta on todella vaikea selostaa paljastamatta sen upeita loppukäänteitä. Elokuva on pysäyttävä, miellyttävä ja upea aistien elämysmatka. Kaikki on hiottu helposti pidettäviksi; soundtrack, lavastus, näyttelijäsuoritukset jne. Luhrmann ohjaa omaan, upeaan, henkeä pysäyttävään tapaansa, jossa hän heittää yhteen aikakauden upeuden, juonenkäänteiden arvaamattomuuden ja kuvan kauneuden. Luhramannin elokuvista on helppo pitää, koska ne ovat jopa niin upeasti valaistuja! Oleellista ei ole kuitenkaan todeta "Luhramnnin ohjaavan tyypilliseen tapaansa" vaan pikemminkin omaksua tarina itseensä ja käyttää hyväkseen elokuvan tuomaa syvää nautinnon tunnetta. Elokuvaa ei ole tehty realistiseksi, eikä sitä sellaiseksi olisi tarvinnutkaan tehdä, eikä sitä tarvitse sellaisena yrittää hyväksyä. Suosittelen nauttimaan tästä 3D-elokuvan upeasta tunnelmasta, fantastisista vuorosanoista, todella hyvistä näyttelijäsuorituksista ja liian nopeasti kuluvasta ajasta elokuvan parissa. Elokuva on täydellinen sellaisena kuin se oli tarkoitettu ja sellaisena kuin se on.
     Elokuva on sinänsä hieno, että se omistaa kuvaavansa aikakauden. Tässä Luhrmann on poikkeuksellisen lahjakas. On se sitten 1800-luvun Australia tai Pariisi tai 1920-luvun New York. Visuaalisuus ei toimi elokuvaa vastaan tai vie huomiota käsikirjoitukselta tai miltään muultakaan.

"I wish I had done everything on earth with you". 

Elokuva on eeppinen, koskettava, surullinen, kaihoisa, huippu, visuaalinen, nautittava, helposti pidettävä, nerokas ja täydellinen. Se on yksi niistä harvoista elokuvista, joka täyttää odotukset. 20-luvun aikakausi ja tyyli: kyllä. Mutta mistä minulta tulee roimasti lisäpisteitä on elokuvan älykkyys siinä, mitä kertoja kertoo ja mitä hän ei kerro. Katsojan täytyy itse haluta ymmärtää ja päästä sisään henkilöiden aivoihin. Tätä tietenkin edesauttaa mahtavat roolisuoritukset kaikilta näyttelijöiltä.
    DiCaprio on aina takuuvarma onnistuja. Hän on niin moniulotteinen, varma, vahva, kameleomanttimaine, raaka, monipuolinen, syvä. Hän uppoaa Gatsbyn rooliin ja saa luotua todella ongelmaisiin kohtauksiin uskottavuutta. Tähän ei kukaan muu näyttelijä olisi pystynyt. Rooli mikä on niin helppo näyttelä yli. DiCaprio pitää jalat maassa ja luo hahmoon niin vaikuttavia painotuksia, että hän ei edes tarvitsisi ympärilleen mahtavia erikoiefektejä. Mulligan todisti taitonsa jo elokuvassa Shame, Isla Fisher on varsin sympaattinen ja puhkuu elinvoimaa, Joel Edgerton ohjaa katsojan oman roolihahmonsa päätösten taakse, Elizabeth Debicki on upea, joka rakentaa hahmoaan kohtaus kohtaukselta kuin täydellinen elokuvanäyttelijä, kuin myös Jason Clarke, joka repii kaiken irti muutamista kohtauksistaan. Bachchan luo valkokankaalle juuri sopivan määrän mysteeriä ja läpinäkyvyyttä. Totta puhuen, henkilöt ovat kirjoitettu tietyllä tavalla erittäin moniuloitteisiksi ja heidän motiivinsa ovat todella syvälliset ja uskottavat. Näitä rooleja ei ole helppo muovata sympaattisiksi tai uskottaviksi, mutta upea näyttelijäkaarti vetää isot panokset kehiin ja ampuvat täysosuman. Heidän luomaan syvyyteen ja tekstuuriin ja vuorovaikutteisiin voisi upota, niin kehittyneesti ovat he pystyneet ne luomaan.
    The Great Gatsby-Kultahattu pitää lupauksensa. Se antaa katsojalle tarpeeksi tilaa hengähtää, mutta samalla koko ajan vie häntä upeasta kohtauksesta toiseen. Elokuva myös onnistuu tavoitteessaan moitteettomasti ja katsojan päähän iskostuu DiCaprion ikimuistoinen Gatsby.

9 1/2

...=)