Arvostelu F9

 

Katsoin, mutta hädin tuskin muistin katsoneeni. Tällä kertaa Mirreni oli sentään viimein tajuttu laittaa ratinkin taakse, eikä vain ohivilahtaviin kohtauksiin taustalle kyhjöttämään. Noloa on edelleen se, että Stathami ja Rock varjostivat Dieselin hänen omassa elokuvasarjassaan omalla spin-off-leffallaan, joka oli valovuosia näitä Dieselin "pääsarjan"-leffoja parempi. Pohjanoteeraus oli John Cenan mukaan köyttäminen tähän sarjaan, olen pahoillani, mutta häntä ei vaan enää katu-uskottavana juuri missään usko, kun on oman elämänsä kävelevä meemi.

Arvostelu: XXX: Return of Xander Cage

Vin Diesel on joskus kerran elämässään kekannut jotain oivaltavaa. Nimittäin miten loppupeleissä melko yksinkertaisista elementeistä ihan menestyksekkään Hollywood-tusinatuotteen suosio on kasattu. Ja tätä oppia hän ei ole sittemmin unohtanut, ehkä koska se lienee ainoa ajatuksenpoikanen joka aivokuoren läpi on aikanaan matkannut (?), eikä kyllä ole tätä neroleimausta sitten hävennyt esitelläkään. 

Otetaan iso kasa epäuskottavia toimintastuntteja, macho keskushahmo ja hänelle oma pikku posse viereen sekä tehtävä pelastaa maailma. Toiminnan ohessa muistetaan heittää vähän hurttia huumoria. 

Ja tällä plätkähtää taas tilipussiin seuraavat 300 miljoonaa. 

Tällä kertaa menossa mukana oli myös Toni Collette, joka ilmeisesti aikansa vakavammissa draamoissa pyörittyään tajusi, että niillä ei laskuja makseta. 

Plussaa erityisesti alun "sisäänheittokohtauksesta" (jollaiset tällaisiin toimintaviihdepläjäyksiin aina sisällytetään, eli alussa jo räjäytetään jotakin, tehdään jotain nopeaa toimintaa, suoritetaan joku päätähuimaava stuntti, jotta saadaan yleisön huomio jo heti alkuun) - jossa Diesel tekee suorastaan newtonilaisen havainnon, että radiomastotornista pystyy hyppäämään alas ihan ehjin nahoin, jos on muistanut vaan laittaa sukset jalkaan.

Arvostelu: Guardians of the Galaxy vol. 2

Lastenelokuva. Kuin hehkulamppu olisi syttynyt pääni päällä. Katsoin juuri lastenelokuvan. Olen jo pidemmän aikaa yrittänyt pohtia pääni puhki, miksi minulla ei ole ollut mitään vetoa Marvelin elokuvauniversumia kohtaan enää. Kun Guardians of the Galaxy 2:sen katsoin Oscar-ehdokkuuden takia - miksipäs muuten - niin se iski minuun kuin salama kirkkaalta taivaalta. Syy, miksi en välttämättä pidä Marvel-elokuvia huonoina, muta miksi en myöskään koe niihin enää mitään intoa.

Tämä jatko-osa kertoo samasta galaksien välisestä pelastajatiimistä, joka seikkaili vol. 1 -leffassakin. Tällä kertaa Starlord (Chris Pratt) löytää kauan kadoksissa olleen isänsä (Kurt Russell) ja hänelle paljastuu suuria asioita hänen sukujuuristaan.

Marvel-elokuvat - eikä supersankarielokuvat ylipäätänsäkään - olleet aina lastenelokuvia. Ensimmäiset uranuurtajat olivat aikuisille suunnattua toimintaviihdettä, jossa oli tiukat ikärajat lapsilta. Tai ainakin haluaisin uskoa näin. Mutta Guardians of the Galaxy vol. 2 puhuttelee vain ja ainoastaan lapsiyleisöä. Huumori on hauskaa, pakko myöntää. Mutta niin on monesti Pixar-animaatioissakin ja jos joku uskaltaa väittää, että ne eivät ole lapsille, niin mottaan päin näköä.

Tämä elokuva on sisällöltään niin tyhjä, etten sanotuksi saa. Inhosin jo ykkösessä sitä erikoistehosteiden oksennusta, joka hyökkäsi verkkokalvoilleni kirkkaammin kuin tuhatvuotinen ilotulitus. Vol. 2 on vielä pahempi.

Hahmot ovat pelkkiä kuoria. Siinä vaiheessa kun Chris Prattin ja Zoe Saldanan välille melkein alkoi kehkeytymään jotain, niin mielenkiintoni vähän jopa heräsi. Mutta eihän lastenelokuvassa mitään liian rajua saa näyttää. Täyttä turhaa pumpulia siis koko elokuva.

Erikoistehoisteista en antaisi Oscaria, vaikka missään muussa leffassa ei tehosteita oltaisi viime vuonna käytetyttäkään. Tälläiset sekamelskat ovat pyhäinhäväistys oikealla elokuvaefektityölle.
Suosittelen lukemaan lisää Marvel-elokuvien tien suunnasta Ruudukon blogista, jossa hieno teksti valaisee syitä, miksi nämä leffat ovat tälläisiä nykyään:

...=)

F8 (The Fate of the Furious)

Tämän leffan näin jo viikonloppuna, mutta kun kiirettä pitää, niin nyt vasta pääsin näppäimistön ääreen. Tästä sarjastahan en tykännyt niistä ensimmäisistä leffoista lainkaan. Ne olivatkin pienen budjetin renkaiden vinguttamista valkokankaalla. Tai no, pienen ja pienen, mutta kahdeksanteen osaan mennessä on budjetti kasvanut kuusinkertaiseksi, joten siihen verrattuna kevyehkön pieni. Ja itse asiassa pakko myöntää, että rahalla saa ja hevosella kalliilla autolla pääsee. Tätä uusinta osaa odotin jopa innolla, kun suhtauduin siihen vain sellaisena, kuin se on - eli suuren luokan ylitseampuvuutta ja eeppisyyttä, josta kuuluukin olla todellisuus kaukana.

Juoni on ihan sama selittää. Komeita autoja ja vaihtuvia maisemia sekä fantasian rajoilla liikkuvia stuntteja. Mukaan näyttelijäkaartiin saatu tyyliin kaikki. Vin Diesel tietty pääosassa, mutta sitten on The Rockia ja Jason Stathamia ja Charlize Theronia ja Scott Eastwoodia ja jopa Helen Mirren kiristetty mukaan leffaan. Itse asiassa päin vastoin, Hellu itse kampanjoi itseään mukaan leffaan ja eikös Diesel rouvalle osan hankkinutkin. Mirren ei missään trailereissa tai julisteissa roikkunut, joten huolestuin vähän kuinka pieneksi hänen osansa oli jätetty. Vielä kun hänen nimensä ei mahtunut mukaan alkuteksteihin iski pieni epätoivo, että onko mummeli josasin ihan ohikulkijan roolissa, mutta olihan veteraanille kunnon osa säästettykin - onneksi. Muuten olisin marssinut ulos teatterista. Hän kuitenkin oli pääasiallinen syy, miksi halusin nähdä tämän leffan.

Olen aina ajatellut, että enemmistö voi olla väärässä. Siksi en ole juuri uhrannut aikaa pohtiessa jonkin oudon asian suosiota. Olen vain painanut asian villaisella, että niin moni on väärässä ks. asiasta (*köh Trump), mutta viime aikoina olen miettinyt asiaa vähän toiselta kantilta. Nämä Fast and Furious leffatkin ovat ihan järkyttävän suosittuja, paukuttaen yli miljardin dollarin tuotoilla menemään niin, että soi. En usko, että niin moni elokuvakatsoja olisi väärässäkään juostessaan katsomaan näitä leffoja kerta toisensa jälkeen. Vaikka minun mielestäni elokuvat kuten Miss Sloane ansaitsisiat enemmän huomiota, massavirrat surutta vaihtavat sellaiset elokuvat tälläisiin pläjäyksiin. Pakko tässä siis on olla jotain, mikä ihmisiä kiehtoo.

Tai mitäs minä tässä ihmettelen, itsekin tämän kerran leffassa katsoin. Ja omasta kokemuksestani voin aina vain puhua. Mirrenin lisäksi tosiaan halusin nähdä ison sukellusveneen jahtaamassa tankkia, Corvettea ja Ferraria Islannin jäätiköllä. Niinku kamoon! Kuka muka ei halua nähdä moista elokuvaa!? Eikös sen takia elokuvia tehdäkin?

...=)

Guardians of the Galaxy (Guardians of the Galaxy)

James Gunnin vuoden 2014 ohjaus Guardians of the Galaxy alkaa hyvin perinteisesti. Näemme tarinan sankarin, protagonistin, Chris Prattin näyttelemän Peter Quillin äitinsä kuolinvuoteella. Pieni poika, niin viaton ja vielä kokematon on surullinen ja samalla raivoissaan elämän kovuudesta. Siirrymme joku muutaman vuosikymmen tulevaisuuteen, kun Peter on kidnapattu avaruusolioiden toimesta galaksin toisille laidoille. Peterista on tullut kapinallinen, pieni rikollinen, joka hamuaa rahaa ja huvinpitoa. Ja täten on luotu reunaehdot mitä tyypillisimmälle avaruuskohellukselle. Arvata saattaa, että meno ei luonnu sen luovemmaksi. Peter tapaa tulevat kumppaninsa aina Zoe Saldanan koviskaunottaresta, Vin Dieselin ääninäyttelemään puuhun. Yhdessä he pelastavat universumin ja sitä rataa.

Uskalsin toivoa jo jotain enemmän kun sain oikein nauraa elokuvan parhaimmassa kohtauksessa, jossa kaikki nämä elokuvan päävaljakosta juoksevat pitkin yhden planeetan kaupungin katuja jahdaten samaa palloa. Ja leikkimielinen taistelukahakkahan siitä syntyy. Mutta sitten valitettavasti elokuva regressoituu tyypilliseksi laservalosekamelskaksi. Laser-säde sitä, laser-säde tätä. En edes jaksanut kiinnostua juonesta. Ja jos pelkää, että elokuvan kliimaksi ei ole tarpeeksi kliimaksinen, on se turhaa. On se.

Siinä kohdassa kun tajuaa, että nyt uidaan niin syvässä sci-fi-kliseiden valtameressä, että ei edes elokuvaan istutettu paikoin toimivakin huumori onnistu sitä pelastamaan, käy se hyvin turruttavaksi. Erikoistehoisteita on oksennettu vähän liikaa ja pahikset ovat vähän liian pelkistettyjä pahoja antagonisteja. Guardians of the Galaxy tuntuu kuin paluulta sellaiseen aikaan, jolloin meillä ei ollut Nolaneita tai Burtoneita luomassa jotain eloa muuten niin äklöön genreen. 

En ole suurin Chris Prattin fani, mutta hän on hyväsieluinen ihminen ja en halua olla epäreilu häntä kohtaan joten jätän hänestä valittamisen tähän ja sanon, että he ketkä hänestä pitävät, pitävät hänestä takuuvarmasti tässä. Glenn Close sen sijaan, josta voisi kuvitellakin tykkäävänikin, oli yllättävän jäykkä. Bradley Cooperin ääntä en olisi koskaan tunnistanut tuon pesukarhun ääneksi. Vin Dieselille ei ole annettu niinkään paljon tehtävää.

Yhteenvetona, jos pidät sci-fi-rymistelystä, päänsärkyä aiheuttavista valoefekteistä ja Chris Prattista, tämä on elokuva juuri sinulle. Siksi ihmettelenkin, että miksi minä tätä katsoin?

...=)