Arvostelu: Thor: Love and Thunder

Kaikista näistä Marvel-rainoista nämä Thor-leffat ovat kaikkein surkuhupaisinpia. Minkä takia oli positiivinen yllätys, että ohjaaja Taika Waititi - jonka makuun olen tykästynyt aiemminkin, eritoten erinomaisen Jojo Rabbit-elokuvan ansiosta - tuntuu nimenomaan nojanneen kohti kaikkea sitä, mikä tekee näistä supersankaripätkistä niin typeriä.

Mitä tämä siis tarkoittaa? Sen sijaan, että elokuva yrittäisi ottaa itsensä liian vakavasti, tässä tunnutaan tunnustettavan se, että tekijät itsekin tietävät, etteivät ole tekemässä mitään mestariteosta. Joten elokuvan kanssa voi leikkiä, sen kanssa voi pitää hauskaa, eikä itseään tarvitse ottaa niin vakavasti.

Jotkut saattavat pitää Waititin huumoria lapsellisena, minkä ymmärrän enemmän kuin hyvin. Mutta kun hänen tyyliinsä pääsee sisään, sitä voi alkaa arvostaa kaikkia niitä pieniä yksityiskohtia, mitä hän käyttää hyväkseen. Hänen elokuviinsa ei tule suhtautua liian vakavasti, päin vastoin. 

Chris Hemsworthista Waititi tuntuu löytäneen oikein muusansa. Ehkä australialainen huumori yhdistää heitä, koska he täydentävät toinen toisiaan aina niin sujuvasti. Ainoastaan jäin ihmettelemään, miksi - kuitenkin huumorintajustaan suhteellisen tunnettu - Natalie Portman on tässä niin kankea. Tietysti hänelle annettu elokuvan vakavin roolikin, mutta hän ei minusta tähän elokuvaan sopinut lainkaan. 

Mutta oli tietysti hienoa nähdä, että naisetkin alkavat nousta näiden miessupersankarien rinnalle, Portman tässä siis naispuolisena Thorina. 

Suurin miinus elokuvalle tulee kuitenkin Christian Balesta. Olen pahoillani, mutta olen oppinut inhoamaan häntä näyttelijänä. Hänellä on joka elokuvassa samat maneerit, vaikka ulkoisesti erilaiselta näyttäisikin. 

Sitten on taas sanottava, että shown puolestaan varasti ne vuohet! En olekaan nauranut pitkään aikaan elokuvateatterissa yhtä makeasti, kun tajusin, että ne vuohet olivat valkokankaalle tulleet jäädäkseen. Ja joka kohtaus, jossa ne eivät olleet, kaipasin niitä takaisin ja odotin vain, että kuulisin taas niiden huudot. En pystynyt ottamaan elokuvan vakaviakaan kohtauksia enää vakavasti näiden vuohien jälkeen ja hyvä niin. Ensi vuoden Oscarit näille vuohille!

Poikkeuksellisesti toinen tähti Marvel-tuotteelle puhtaasti niiden vuohien takia.

Thor: Ragnarok (Thor: Ragnarok)

Viimeiseen kolmeen kuukauteen en ole kuullut mitään muuta, kuin Taika Waititin nimen kaikuvan joka tuutista. Tämän uusi-seelantilaisen ohjaajalupauksen sanottiin uudistaneen koko pölyttyneen Thor-saagan. Taika Waititi on lupaavimpia uusia ohjaajia. Taika Waititi vakuutti kaikki läpimurtoelokuvallaan Hunt for the Wilderpeople. Taika Waititi on niin hyvä jätkä. Taika Waititin maaginen ohjaus, Taika Waititin seura, Taika Waititin persoona - Taika Waititi, Taika Waititi, Taika Waititi.

Mikä on ajatus miehestä nyt viimein, kun olen omin pienin silmin saanut tämän suuren jumalan teoksen nähdäkseni? Meh... Onhan tässä yritetty vaihtaa seuraavalle vaihteelle. Jättää se aikaisempia Thor-elokuvia piinannut kankeus ja itsensä tosissaan ottaminen taakseen. Ja onhan tämä kolmas leffa valovuosia (see, what I did there) parempi elokuva kuin edeltäjänsä. Mutta tässä mentiin nyt sitten väärään suuntaan.

Thor (Chris Hemsworth) on viime aikoina matkustellut pitkin yhdeksän universumin tarkastellen valtakuntaansa ja etsien ikuisuuskivijuttuja (hänen sanansa, huom!), niitä löytämättä. Kun hän palaa kotikonnuilleen Asgardiin, huomaa hän isänsä (Anthony Hopkins) poistuneen kuvioista ja pian isosisko Hela (Cate Blanchett) tuleekin kolkuttelemaan oven taakse ja vaatimaan omaa paikkaansa valtaistuimella. Hups vaan, heipakkaa Thor sinkoutuu "roskaplaneetalle", jota hallitsee Jeff Goldblum ja jossa hänet pistetään ottelemaan Hulkin (Mark Ruffalo) kanssa viihteen vuoksi.

Aina kun kirjoitan näitä Thor-leffojen juoniselosteita, tekee mieli rueta sössöttämään kuin pieni lapsi ja nostaa kädet ilmaan. Yritän jatkaa eteenpäin tästä huolimatta... Jos aloitetaan positiivisista, niin Chris Hemsworth. Jossain haastattelussa (yhdessä niistä miljoonasta, jossa ohjaajaa haastateltiin (sidenote: muistan ajan, jolloin ohjaajat pysyivät kameran takana)) Taika Waititi sanoi yrittäneensä päästää elokuvassa Chris Hemsworth valloittamaan yleisöä, olemalla oma hauska itsensä, niin paljon kuin mahdollista. Tämä oli ehdottomasti paras päätös, mitä Marvel-elokuvien saralla on nähty. Olen samaa mieltä, että Chris Hemsworth on ihan mahdottoman hauska näyttelijä ja etenkin tälläisessä roolissa, kuin kuolemaakin vakavampi ukkosen jumala Thor, niin tarvitaan kipeästi jotain maallista elementtiä (huumori) tekemään niin epäuskottavasta elementista aidompi. Muutaman kerran elokuvassa sai nauraa ja yhdeksänkymmentäprosenttia siitä kuuluu Hemsworthin ansioksi.

Syvä huokaus... sitten, ne ei niin positiiviset puolet. Waititin ohjauksellinen ote, vaikka virkistävä piristysruiske onkin kaavoihin kangistuneelle supersankarigenrelle, jossa kaikki otetaan yleensä liian vakavasti, uhkaa pahasti tehdä koko touhusta ison, naurettavan vitsin. Minun on vaikea alun alkaenkaan uskoa puoliakaan Thor-leffojen jutuista, kun CGI-tehosteet paistaa naamani niin läpinäkyvästi. Eikö näihin oikeasti voisi tuoda vähän jotain luonnollisuutta mukaan, näihin scifi-pläjäyksiin? Joku tuppo ruohoa jonnekin kulmaan tai vähän oikeaa auringonvaloa jostain ikkunanraosta paistamaan romuplaneetallekin? Joka tapauksessa, kun sitten jokainen tilanne tuntuu kuin parodialta, tekee se koko touhusta erittäin halpaa.

Toinen kritiikin kohde on elokuvan koko pointti. Tässä ei käytännössä tapahtunut yhtään mitään. Yksi pahis nousi tuhkasta ja leffan päätteeksi päättyi tuhkaan (sori, spoileri - but really, who are we kidding here?). MCU on asettanut tässä suhteessa itselleen vähän liian suuren taakan, että jokaisen leffan pitäisi edistää kokonaisjuonta edes vähäsen eteenpäin. Jos näiden leffojen taustalla ei olisi sitä kokonaiskuvaa, niin ehkä näistä voisikin nauttia omina kokonaisuuksinaan, mutta enää se ei ole mahdollista. Siinä mielessä koko konsepti on vähän epäonnistunut. Joko nyt saatettaisiin tämä aikakausi loppuun näissä Marvel-leffoissa ja sen jälkeen voisi olla näitä standalone-leffoja, mitä katsoisikin ihan mielellään, kun ne eivät tuntuisi joltain odotushuoneelta.

Tai sitten jokainen näistä leffoista oikeasti rakennettaisiin mielekkääksi osaksi kokonaisarkkia. Ymmärrän, että tämä on vaikea tehtävä, mutta tämänkin leffan erikoistehosteiden hinnalla saisi kokonaisen armeijan käsikirjoittajia kehittämään jonkun mielekkäämmän Marvel-maailman, jossa olisi alajuonia, palapelejä, jokainen osa liittyisi toisiinsa ja siitä kehittyisi verkkomainen rakenne, jossa katsojalla olisi jotain saavutettavaa osien yhdistämisessä. Tässäkin ne erikoistehosteet olivat aika kaukaa haettuja, niin mielellään olisi voinut uhrata osan patruunoista vähän monitahoisemman ja syvällisemmän juoniskenaarion kehittämiseen.

Miettikää, mitkä mahdollisuudet tälläisen fantasiamaailman kehittämisessä olisi! Mutta nyt se haaskataan siihen, että nämä hahmojen standalone-leffat ovat tälläisiä vanhoja pierutyynyjä, joista ketään ei saa enää mitään iloa ja vain ne oikeat Avengers-leffat edistävät jollain tasolla kokonaisarkkia - mikä ei, totta puhuen ole niin mielenkiintoinen alun alkaenkaan - ei ainakaan tarpeeksi mielenkiintoinen pitääkseen katsojaa otteessaan näin monen elokuvan verran. Kuten sanottu - jos käsikirjoittajat olisivat oikeita taiteilijoita, he pystyisivät kehittämään erittäin mutkikkaitakin juoniskenaarioita, joissa olisi iso liuta merkittäviä hahmoja ja alussa asetetut kysymykset löytäisivät vastauksensa hienon hienoista yksityiskohdista, joihin katsoja mielellään panostaisi aikaansa tutkiakseen. Haluaisin verrata Harry Potterin maailmaan esimerkiksi, kuinka hienovaraisesti loppuratkaisu kudotaan palasista, joita on asetettu huolellisesti paikoilleen kuuden ensimmäisen elokuvan aikana.

Ainoa funktio, mitä itse saan näistä Marvel-pläjäyksistä tässä vaiheessa irti on, että ne ovat suhteellisen aivotonta perusviihdettä. Juuri sellaista, mitä välillä kaipaa kipeästi maailmassamme, jossa jokainen haluaa huutaa olevansa tarpeeksi. Marvel-elokuvan ei tarvitsekaan välttämättä olla tarpeeksi. Riittää kunhan se pläjäyttää rinkiin pari viihdyttävää superia ja antaa tehdä temppujaan pari tuntia. Siinä mielessä ihan mielenkiintoinen meta-rakenne elokuvassa onkin, kun näistä supereista tuleekin oikeasti sirkushuvia paikalliselle tavisväestölle. En tästä kuitenkaan anna pisteen pistettä elokuvan suuntaan. Miksi? Koska elokuva oli paikoin jopa tylsä. Täten se ainoa arvo, mikä tälläisellä aivottomalla sunnuntaiviihteellä on, vesittyy. Hävetkää, hävetkää. Elokuva oli laahaava. Ensin joku Anthony Hopkins mumisee jotain jostain, noin puoli tuntia. Sitten Jeff Goldblum, ja kaikkein hirveimmin Hulk! Ei, ei, ei. Minä haluan katsoa ihmisiä - hahmoja, joilla on jokin sisäinen maailma, jokin jännite, motivaatio, ajatusprosessi. Katsoa Hulkin mumisevan "minä olen tuli" puoli tuntia, oli tuskallista ja äärettömän tylsää.

Myös elokuvan sisäinen logiikka pettää. Thor työnnetään gladiaattoririnkiin Hulkin kanssa premissillä, että vain voittamalla tämän, pääsee vapaaksi. Hulk tietysti työntää Thorin maanrakoon, mutta mitään ei juuri seuraa tästä. Kaikki heräävät kiltisti seuraavana aamuna pedeistään ja Thorille on vielä annettu särkyvä ikkuna, josta pystyy hyppäämään poies. Wtf? Edes Cate Blanchettin läsnäolo ei avita elokuvaa juurikaan. Ärsytti kuinka hän koko ajan joko suki hiuksensa sarvipäähineensä alle tai sitten vapautti ne taas seuraavassa kohtauksessa. Eikä tämä ole Cate Blanchettin vika - mutta kertoo jotain siitä, että hän oli MCU:n ensimmäinen naispahis, eikä häntä tietenkään ole osattu kirjoittaa oikein. Nyt hän vain kävelee seksikkäästi pari kertaa päin Thoria ja siinäpä se oikeastaan olikin. Kiitos hei.

...=)

Ghostbusters (Ghostbusters)

Paul Feig on yksi lempiohjaajistani. Jopa niin paljon hänestä pidän, että välillä tuntuu kuin hän tekisi elokuvia suoraan minulle. Kun katson hänen elokuvallisia maailmoja, ne puhuttelevat minua. Niitä on helppo katsoa. Ja jokainen vitsi osuu suoraan nauruhermoni ytimeen. Siksi olen ollut erittäin katkera, että hänen ohjaamansa uudelleenfilmatisointi vuoden 1984 klassikosta, Ghostbusters on saanut osakseen niin suuren vastareaktion. Huomauttaisin, että negatiiviset kommentit löysivät tiensä yleiseen elokuvankeskustelun kaanoniin Ghostbustersin ympärille jo ennen kuin kukaan oli edes elokuvaa nähnyt. Toki syyt voivat olla moninaiset, mutta uskaltaisin väittää, että ainakin yksi syistä on tiedostettu tai tiedostamaton misogynia. Ajatus siitä, että naiset eivät millään voisi astua miesten saappaisiin ja onnistua siinä, mitä miehet ovat tehneet heitä ennen. Ymmärrän, että kritiikkiä voi esittää uudelleenfilmatisointien tarpeesta tai siitä, jos kyseinen uudelleenfilmatisointi olisi huono / huonompi kuin alkuperäinen ja täten ehkä mukamas pystyisikin "tahrimaan" alkuperäisen elokuvan mainetta. Sitä en ymmärrä, miksi kritiikki kuitenkaan pitää esittää jo ennen elokuvan näkemistä ja / tai juuri sitä elokuvaa kohtaan, missä nyt vain sattuu naiset olemaan pääosassa, kaikkien niiden tuhansien uudelleenfilmatisointien sijasta, missä ei ole edes päähenkilöiden sukupuolta vaihdettu. Onko kukaan esimerkiksi kuullut, että Channing Tatum tulee esittämään Darryl Hannahin roolin Splashin uudelleenfilmatisoinnista? Ja eipä ole se leffa kahta urputusta saanut osakseen.

Vuoden 2016 ja 1984 versioiden vertaaminen on jopa aika vaikeaa. Ne ovat niin samanlaiset, mikä on taas yksi syy ihmetellä negatiivista vastareaktiota, sillä elokuvahan ei ole tehnyt mitään muuta kuin osoittanut kunniaa alkuperäiselle. Jopa suuri osa alkuperäisen elokuvan näyttelijöistä nähdään aika mittavissakin cameoissa.

Uuden elokuvan edut ovat siinä, että käsikirjoitusta on luonnollisesti pystytty parantamaan. Saamme mielestäni paremmin rakennettua tämän syntytarinan ja saamme enemmän aikaa kohtausten asettelemiseen, minkä ansiosta elokuvaan on helpompi astua mukaan. Muutamassa vuosikymmenessä ollaan päästy myös elokuvateknologian kanssa pidemmälle, minkä takia uusi Ghostbusters on mielestäni parempi seikkailu. Lopun taistelukohtaus on aika kick-ass ja muutenkin elokuvaan on saatu hyvä rento tunnelma, osittain mikä alkuperäisestä puuttui (ehkä koska ironia vei tunnelmasta tietyn lämmön pois). Ja ihan suoraan sanottuna, mielestäni uusi Ghostbusters on hauskempi, mutta tässä kohtaa olen puolueellinen, Feigin fanina.

Minulla ei ollut mitään ongelmaa Chris Hemsworthin esittämän hahmon kanssa. Päin vastoin, mielestäni hän oli todella hauska, mutta se nyt ei ollut mikään yllätys, ottaen huomioon Loman. Mutta sen voin asettaa misogynistien eduksi, että Hemsworthin hahmo on kyllä pahasti esineellistetty eli uusi Ghostbusters osaltaan sortuu siihen nimenomaiseen seksistisyyteen, mistä se syyttää vihaajiaan. Mutta hei c'mon - se tanssi! Antaisin siitä jopa ihan Oscar-pystin hra Hemsworthille, niin valovoimainen esiintyjä hän tanssilattialla on!

Pidin myös siitä, että kerrankin Melissa McCarthy näytti ihmiseltä. Suorastaan inhosin hänen stailaustaan muun muassa sellaisissa pätkissä kuin Tammy tai The Identity Thief (toki, myönnän, myös Morsiusneidot), jossa hän suorastaan pilkkasi omaa läskiyttään! Se ei mielestäni ole hauskaa. Kristen Wiig oli vähän pettymys. Leslie Jones on kaunis. Kate McKinnonin hahmo on tärkeä siksi, että (no, oletettavasti) hän on lesbo, eikä siitä tehdä mitään numeroa. Mutta mielestäni yhdessä he toimivat erityisen hyvin, vielä kun laskee mukaan Hemsworthin Kevinin, niin toivon, että jatko-osat tosiaan tapahtuvat, sillä en tohtisi laskea tätä porukkaa vielä seikkailusta uloskaan.

Joku voi väittää, että alkuperäinen on aina paras. Voin hyväksyä tämän väitteen, sillä uusi leffa tietysti aina ratsastaa jonkin matkaa vanhan leffan innovatiivisuudella, mutta ottaen huomioon, että Ghostbusters on kuitenkin hauskaa viihdettä, isolla H:lla ja isolla V:llä, niin tohtisin väittää, että enemmän on enemmän ja enemmän on uudessa leffassa.

...=)

Lumikki ja metsästäjä (Snow White and the Huntsman)

Sattui tämä tulemaan televisiosta joku päivä. En sitä ehkä muuten olisikaan katsonut, mutta hiljattain Kristen Stewart on todella vakuuttanut minut näyttelijän taidoistaan (elokuvissa Still Alice ja Clouds of Sils Maria) ja myöskin, koska tämä on saamassa jatko-osan, johon on saatu mukaan Emily Blunt ja ennen kaikkea Jessica Chastain. Ja jos jollain leffalla on Chastainin suositus, ei se voi olla huono.

Lumikki ja metsästäjä pohjautuu tietenkin maailmankuuluun satuun Lumikista ja seitsemästä kääpiöstä. Elokuvaversio on tehty enemmän aikuisten seikkailufantasian omaisin keinoin ja lopputulos on jokseenkin kypsempi kuvaus näistä hahmoista. Silti kaikki sadun tärkeimmät elementit on jollain ilveellä saatu ympättyä mukaan. Mikä oli itse asiassa vähän harmi, että koettiin mukamas, että sadulle tulisi jollain lailla olla niin uskollinen, että mukamas se olisi uskottavaa taas hämätä katsojaa sillä kirotulla myrkkyomenalla - kyllähän sen jokainen sitten jo näki tulevan. Paikoin Charlize Theron sortui ylinäyttelemiseen pahisroolissaan ja Stewart oli harmittavan vähäeleinen. Chris Hemsworth puolestaan murisi tarpeettoman matalalla äänensävyllä, joka ainakin särähti minun korvaani aika ilkeästi. Mutta muuten ihan mukiinmenevä, keskiluokkainen fantasiaseikkailu. Kyllä tässä aineksia on jatko-osaankin - ei ainakaan ole liian paljon paineita suoriutua paremmin -joskus jatko-osissa on se vaara.

#elokuvahaaste 2016 (17. Elokuva, joka on mukaelma jostakin klassisesta tarinasta, esim. sadusta, Shakespearen näytelmästä tai kirjallisuusklassikosta) 

...=)

Loma (Vacation)

Yksi vuoden hauskimmista elokuvista. Mikä helpotus onkaan katsoa elokuvaa, josta voi nauttia alusta loppuun asti, revetä useampaan kertaan nauramaan täysillä todella onnistuneelle tilannekomiikalle ja täydelliselle ajoitukselle. Eritoten nautin kuinka hyvin tauot onnistuivat tässä elokuvassa. Kuinka tilanteiden annettiin muhia rauhassa ja niistä vedettiin kaikki irti ja usein ne vielä tulivat kokonaisiksi kohtauksiksi niitä seuranneen nolon hiljaisuuden jälkeen, joka tietenkin maksimoi komeedisen efektin.

Ed Helms on lentäjä ja perheenisä, joka haluaa viedä perheensä, Christina Applegate (äiti) ja kaksi poikaansa James (Skyler Gisondo) ja nuorempi Kevin (Steele Stebbins), automatkalle läpi Amerikan. Juoni saattaa olla moneen kertaa kynnetty, mutta elokuva tuntuu raikkaalta ja kuten todettu, onnistuu naurattamaan aidosti.

En edes pysty purkamaan kaikkia komedian tasoja, joita tämä elokuva saavuttaa naurattamisellaan. Perheen kemiat kohtaavat loistavasti. Ja sanonpahan vain, että perheen kuopusta esittävä Steele Stebbins on yksi parhaita lapsinäyttelijöitä, joita olen vähään aikaan nähnyt. Hänen ilmeensä ovat niin hauskoja ja sille hänen muovipussilleen taisin nauraa kaikkein eniten. Mutta erityisesti elokuva revittelee tilanteillaan, kuinka koomiseksi joku geneerinen moottoritiellä ajokin muuttuu, kun on näin taitavat tekijät puikoissa. Sanonpahan vain (taas), että Vin Diesel voi olla ihan kuinka lahjakas tekemään käsijarrukäännöksiä tahansa, pisteet kotiin vie Ed Helms (tämä referenssi elokuvan nähneille).

En ehkä ihan täysin kokenut, että Chris Hemsworthin roolihahmosta saatiin kaikki irti. Samaa asetelmaa on käytetty muun muassa Date Night-elokuvassa Mark Walhbergin ja Steve Carellin välillä, eikä se silloinkaan ollut sen loistavan komedian parasta antia. Olen myös hieman väsynyt Charlie Dayn kimittämiseen, jonka ilmeisesti pitäisi olla hauskaa... Hänen kohtauksensa on onneksi lyhyt... Mutta Ed Helms on täydellinen taitaja komediassaan ja saa hymyilemään jo pelkällä olemukselllaan elokuvassa. Christina Applegate saa paljon aikaiseksi kuitenkin asetelman vaniljaisimmassa roolissa ja onneksi Leslie Mannkin on pidetty aloillaan, eikä päästetty uikuttamaan samalla lailla kuin jossain The Other Womanissa, esimerkiksi.

Usein komediaelokuvissa on se, että siinä on yksi hauska vitsi ja siitä revitään kaikki hauskuus irti niin, ettei se naurata kahden tunnin jälkeen enää ketään. Tämä komedia kuitenkin liikkuu kovalla vauhdilla eteenpäin, lisää muutaman kierroksen, tylsää ei missän vaiheessa ole mahdollista tulla ja nauru senkuin kovenee loppua kohden. Välillä huumoria haetaan ylitseampuvista tilanteista, mutta mauttomuuden puoelle ei missään vaiheessa astuta ja siten elokuva onkin niin täydellisen, hysteerisen hauska.

Tämä elokuva oli niin hauska, se ottaa kaiken irti asetelmastaan niin, että ei haittaa yhtään vaikka tutulla aihealueella liikutaankin. Elokuvan näyttelijät todella hallitsevat pelinsä ja eniten hurmaa totta kai osuvat ja purevat tilanteet komediallaan. Tämän tulen ehdottomasti katsomaan uudelleen, piakkoin ja nauttimaan siitä aivan yhtä paljon kuin ensimmäisellä kerralla.
P.s. lisähuomiona: kerrankin tämän komedian traileri on todella hauska ja silti onnistuu olematta käyttämättä kaikkia elokuvan vitsejä. Eli rauhassa voi nauttia siitäkin, jos haluaa varmistua elokuvan hauskuudesta...
P.p.s. En edes tajunnut että kyseessä on remake, mutta viittauksia alkuperäiseen tehdään läpi elokuvan ja joku minua älykkäämpi voi bongata Chevy Chasen tästäkin!

Tästä nuoresta herrasta kuullaan vielä!

Truth

...=)

Thor: The Dark World (Thor: The Dark World)

>Avengers-elokuvat
Thor: The Dark World on jatko-osa vuoden 2011 Thor-elokuvalle ja sitä kautta liittyy Marvelin elokuvauniversumiin. Thor: The Dark World on toisen vaiheen elokuva (, johon kuuluu mm. Iron Man 3 ja Avengers: Age of Ultron), kun taas Thor ja Avengers olivat ensimmäisen vaiheen elokuvia.

Tässä elokuvassa, Thorin (Chris Hemsworth) tyttöystävä, tiedemies Jane Foster (Natalie Portman) löytää Aetherina tunnetun pimeän voiman. Musta haltia Malekith haluaa tämän pimeän voiman, jotta voi muuttaa koko maailmankaikkeuden taas pimeydeksi. Samaan aikaan, kun Thor yrittää suojella sekä Janea että universumia tuhoutumiselta, joutuu hän taistelemaan jälleen omien arvojensa kanssa ja kysymään itseltään kysymystä, että onko valmis nousemaan isänsä paikalle Asgardin hallitsijaksi.

En hirveästi välitä näistä Thor-elokuvista tässä Marvelin elokuvauniversumissa. Nämä ovat vähän liikaa sci-fistelyä ja näissä käytetty eeppinen musiikki vain lisää sitä vaikutelmaa, että nyt rymistellään vähän liikaa. Tämä jatko-osa on kuitenkin parempi kuin ykkönen, sillä tähän on tuotu (ainakin loppua kohden) myös osuvaa huumoria kaiken eeppisen taistelukliimaksin lomaan. Eikä tämäkään leffa tuonut juuri kokonaisvaltaisen juonen kannalta juuri mitään tähän Marvelin elokuvauniversumiin lisää. Alkaa tulla sellainen fiilis, että nämä kakkos-vaiheen leffat tästä sarjasta ovat tälläisiä väliosia.

Tämäkin supersankarielokuva eteni tyypillisesti vaiheittain. Ensimmäinen vaihe on ensimmäinen välienselkkaus, jolloin jokin menee pieleen. Toinen vaihe on toinen taistelu, jossa yritetään korjata ensimmäisen taistelun virheitä, mutta epäonnistutaan. Kolmas vaihe on sitten se, mikä tuntuu mahdottomalta, mutta josta lopussa kävellään pois voittajina. Että sinällään tätä oli vähän tylsä seurata, kun kaikki oli niin ennalta-arvattavaa ja kyllä niihin erikoistehosteilla kikkailuihin ja epäuskottaviin juonenkäänteisiin turtuu aina tietyssä vaiheessa elokuvaa. Kuten, se, että Thorilla on tämä vaikuttava vasaransa lyömäaseena, mutta aina silloin kun pahis on niskan päällä kuristamassa Thoria, niin hups vaan, se vasara onkin jossain muualla, jumissa. As if.

Sitten kun vielä leffa ottaa suurelta osin tapahtumapaikakseen jonkun kaukaisen universumin tästä puuttuu kaikki se arkirealismi, joka suurelta osin pelastaa Marvelin elokuvauniversumin muut osat (Avengers, Captain America ja no, ehkä Iron Mankin). Ja siksi tämä ei ole näistä leffoista, ainakaan minulle, miellyttävin. Ai niin ja sen verran sanon, että tämän leffan puvustus on umpisurkeaa. Kuka lie päättänyt tehdä avaruusolennoista teletappien näköisiä...

...=)

Avengers: Age of Ultron (Avengers: Age of Ultron)

>Avengers-elokuvat
Avengers elokuvan odotettu jatko-osa Avengers: Age of Ultron valmistui vuonna 2015. Siihen palaa jo ennestään tutut kostajat: Iron man (Robert Downey Jr.), Kapteeni Amerikka / Steve Rogers (Chris Evans), Hawkeye (Jeremy Renner), Hulk (Mark Ruffalo), Musta Leski (Scarlett Johansson) ja Thor (Chris Hemsworth). Lisäksi he saavat kaksi uutta jäsentä kaksosista Wandasta ja Pietrosta eli Scarlett Witchista ja Quicksilverista. He kaikki kohtaavat mahtavan pahiksen Ultronin, joka on omalla tavallaan tekoäly.

Avengers 2 (kuten minä tykkään sitä kutsua, koska sehän se on) on niin ikään siis Marvelin "Phase Two":n elokuva. Muita "Phase Two":n elokuvia on Iron Man 3, Thor: The Dark World, Captain America: The Winter Soldier ja Guardians of the Galaxy. Lisäksi tuleva Ant-man elokuva kuuluu vielä "Phase Two":hon. "Phase 3" pitää sisällään elokuvat Captain America: Civil War, Doctor Strange (jota näytttelee Benedict Cumberbatch), Guardians of the Galaxy 2, Untitled Spider-man film, Thor: Ragnarok, Avengers: Infinity War (osat 1 ja 2), Black Panther (jota näyttelee Chadwick Boseman), Captain Marvel (joka on siis nainen, alunperin elokuvan nimi oli Ms. Marvel) ja Inhumans. Kaiken kaikkiaan Marvelilla on kuulemma suunnitelmat elokuvista vuoteen 2028! -Kyllä nyt rahastetaan toimivalla konseptilla!-

Sekavaahan kaikki tämä on. Ikävöin päiviä kun jatko-osat olivat nimeltään vain Jaws 2 tai vastaavaa. Mutta silti en paljosta voi syyttää näitä elokuvantekijöitä, sillä itse olen niin hyvin nauttinut ajastani näiden superviihdyttävien leffojen parissa. Ja Avengers: Age of Ultron jatkaa samalla, pettämättömällä linjalla.

Ensin pari huomiota: jotkin juonelliset ratkaisut tuntuivat vähän hätiköidyiltä. Mielestäni tämä Mustan lesken ja Hulkin häthätäinen romanssi oli vähän tuulesta temmattu ja näen sen lähinnä turhana keinona saada elokuvan lopulle lisää painoa. Elokuvasta myös hieman jäi sellainen vaikutelma, että kyseessä kuitenkin on vain väliosa tässä elokuvasarjassa. Mitään kantavaa elokuvasta ei siis käteen jäänyt tulevia osia ajatellen, paitsi muutama uusi kostaja...

Kaikesta huolimatta, pidin mahdottomasti tästäkin Avengersista. Joss Whedonilla on poikkeuksellinen kyky sävyttää tälläinen ajoittan jopa liiankin eeppinen toimintafantasia, todella purevalla huumorilla. Avengersin ykkösosa tuttu tunnelma jatkuu siis (onneksi!) tässäkin. Ei näitä kahta elokuvaa voi edes verrata. Ne ovat molemmat niin hyviä ja aidosti samanlaisia ja se on hyvä, sillä konsepti on viihdyttävä. Rakastan yli kaiken sitä, että kerrankin toimintaelokuvan pääosassa on monta sankaria. Kaikilla omat historiansa ja hieman myös omat motivaatiot ja tavoitteet ja sitten eri persoonat kohtaavat. Ja myös naisia on jokseenkin edustettuna. Tosin huudan vieläkin sen Mustan lesken oman elokuvan perään.

Olin kuitenkin tyytyväinen, että Mustalle leskelle annettiin taas lisää valotusta hänen menneisyyteen ja hahmoon, kuten Hawkeyenkin. Samanaikaisesti minun tekee mieli katsoa tämä leffa uudelleen ja jo nähdä seuraava osa leffasarjasta! Pidin paljon näistä uusista kostajista myös. Niillä oli mahtavat voimat ja Elizabeth Olsen on upea näyttelijä. En ole ennen nähnyt häntä missään, mutta olin kuullut hänen huomattavan upeista näyttelijänlahjoista ja nyt uskon kuulemani. Hänhän on valovoimainen! Toki pidän ironisena sitä, että Kick-Ass (Aaron Taylor-Johnson) on palkattu oikeaksi supersankariksi... Mutta hyvin hän veti!

No mitää tässä enää sanottavaa? Taattua laata, maittavaa viihdetä, loistava, toiminnantäyteinen elokuva, jota katsoessa saa ääneen nauraa ja ei varmana tylsisty. Jos pidit ykkösosasta, niin pidät varmasti tästäkin. Ja mitä tulee siihen, että vain tälläiset supersankarielokuvat vievät markkinatilaa niin sanoituilta "oikeilta elokuvilta", niin jos nämä supersankarielokuvat ovat näin hyviä ja ihmiset tykkäävät näistä niin en näe siinä ongelmaa. Toki koen, että elokuvatarjonta ei voi pelkästään olla tätä, mutta tätä ollaan tilattu ja tätä saadaan. Jaloillaan voi äänestää ja minun jalkani tulevat jatkossakin viemään minut Marvelin elokuvien pariin.

...=)

Thor (Thor)

>Avengers-elokuvat
Thor on todella viihdyttävää. Tämä on ehkä Avengers-elokuvien Avengerien omista sooloelokuva sarjista (muut ovat siis Captain America ja Iron Man), viihdyttävin. Thorilla on ehdottomasti siisteimmät voimat ja Thor (elokuvat) ei pelkää ampua vähän yli (, ennemmin kuin pelata varman päälle). Näemme jopa hänen kotiplaneettansa ja siten siis kokonaan uuden maailman sekä maailmojen välisen portaalin. Todella luovaa. Supersankarielokuvat saavat olla ihan niin epäuskottavia kuin tahansa, kunhan ne eivät ole tylsiä, vaan viihdyttäviä.

Thor siis kertoo Thorista (Chris Hemsworth) ja hänen veljestään Lokista (Tom Hiddleston), jotka ovat Asgardilaisia jumalia. He kilpailevat isänsä perinnöstä eli valtaistuimesta, jonka Thor on saamassa. Thor kuitenkin uhkarohkeasti uhkaa isänsä tahtoa ja hyökkää Jotunheimin jääjättiläisiä ja heidän johtajaansa Laufeya vastaan, koska he ovat varastaneet Muinaisten talvien lippaan. Thorin isä raivostuu, kun Thor menee vastoin hänen tahtoaan rikkomaan satoja vuosia kestäneen rauhan tämän lippaan takia ja karkottaa rangaistukseksi poikansa maahan. Maassa Thor rakastuu ihmiseen, nimeltä Jane (Natalie Portman). Sillä välin, kun Thor kärsii rangaistustaan maassa, Loki kaappaa vallan isältään. Thorin ystävät lähtevät maahan kertomaan tästä Thorille, mutta Loki lähettä heidän peräänsä Tuhoajan.

Kuten sanoin; luovaa. Yritin olla käyttämättä liian paljon tuollaista sci-fi-jargonia, mutta oli välttämätöntä tuoda muutama käsite esille, jotta juonen pystyi selittämään. Ei siitä kannata pelästyä. En olisi edes muistanut koko sotaa Jotunheimin jääjättiläisiä vastaan, ellen olisi tarkistuttanut juonta netistä. Tärkeintä on tajuta, että tämä on soljuvaa supersankariviihdesttä, ihan maan päällä, hyvät, näyttävät näyttelijät ja hyvällä huumorilla ja suurella budjetilla totetutettu. Ei silloin voi mennä liian metsään.

...=)

The Avengers (The Avengers)

>Avengers-elokuvasarja
Avengers on yksi niistä elokuvista, jonka olen nähnyt tuhansia kertoja ja voisin pistää vaikka heti uudelleen päälle. Se on puhdasta viihdettä alusta loppuun. Jotain kertoo sen laadusta sekin pieni fakta, että se on tällä hetkellä maailman kolmanneksi eniten tuottanut elokuva.

The Avengers kertoo S.H.I.E.L.D-järjestöstä, joka on Yhdysvaltain salainen agenttijärjestö, jota johtaa Nick Fury (Samuel L. Jackson). S.H.I.E.L.D-järjestö on valmistellut Kostajat (/Avengers) -hankkeen, puolustautuakseen maapallon ulkopuolisia uhkia vastaan. Kun vieraan galaksin johtaja, asgardialainen jumala Thor (Chris Hemsworth) ja hänen paha veljensä Loki (Tom Hiddleston) päätyvät maanpinnalle, Kostajat hanke käynnistetään. Kostajiin kuuluvat Iron Man / Tony Stark (Robert Downey Jr.), Captain America / Steve Rogers (Chris Evans), Hulk / Bruce Banner (Mark Ruffalo), agentti Hawkeye (Jeremy Renner) ja agentti Musta leski / Natasha Romanoff (Scarlett Johansson).

Avenger kuuluu Marvel's Cinematic Universe-nimiseen elokuvasarjaan, jonka muut osiot on Captain America: The First Avenger, Captain America: The Winter Soldier, Iron Man, Iron Man 2, Iron Man 3, Thor ja Thor 2. Arvostelen nämä muut elokuvat myöhemmin (paitsi Thor 2:sen, jota en ole vielä nähnyt...).

Tämähän on ihan puhdasta supersankariviihdettä. Sen syvällisempää tulkintaa ei elokuvasta edes kannata kaivaa. Erikoistehosteet ovat hienoja ja juonikin ihan hauskasti keksitty. Mikä tekee elokuvasta kuitenkin niin vetoavan, ainakin minulle, no sen lisäksi, että siinä henkilöillä on mahtavia voimia, on, että niitä on monta. En niin välitä jostain Hämähäkkimiehestä tai Supermiehestä, mutta Avengers on mahtava, koska siinä hahmoja on monta. Avengersissa mahdollistuukin todella hauska pilanteko hahmojen kohtaamisista ja vuorovaiktuksesta. Ja se onkin leffan parhaita puolia, nähdä kun Hulk vetää esimerkiksi Tom Hiddlestonin Lokia turpaan kesken tämän eeppisen puheen tai kun Loki ja Thor selvittävät veljellisiä kiistojaan tuhoten puoli metsää ympäriltään, rymistäessään menemään.

Robert Downey Jr. sopii mielestäni hyvin rooliinsa. Hänellä on hyvä, omintakeinen huumori, josta Iron Man on tullutkin jo tutuksi. Chris Evans on näyttelijänä vähän tavis, mutta onhan hänen fysiikkansa ihan esiteltävän arvoista. Samat sanat Chris Hemsworthista. Mark Ruffalo voisi esittää vaikka maan matosta ja silti tehdä sen yhtä osaavasti. Vaikka en olekaan ollut kaikista Scarlett Johanssonin rooleista yhtä innoissani, hän sopii hyvin Natasha Romanoffiksi, joka pääsee vauhtiin eritoten Captain America: The Winter Soldier ja Iron Man 2 -leffoissa. Tässäkin hän saa monta todella "badass"-kohtausta, jossa todistaa, että nainen voi ihan vetää pahiksia turpaan siinä, missä miehetkin. Tom Hiddleston upea juonittelevana, pahansuopana Lokina. Myös Jeremy Renner vähäisillä kohtauksillaan vakuuttaa ihan tyydyttävästi. En ole Samuel L. Jacksonin suurin fani. Hän vaikuttaa aika suurelta diivalta ja hänellä on kuitenkin aina se sama rooli, mutta hän tekee sen rooli niin hyvin kuin sen voi tehdä, joten se siitä.

Marvel on kyllä iskenyt kultasuoneen näillä elokuvillaan, Niin hyvin nämä supersankari elokuvat vuodesta toiseen pärjäävät. Ja mikäs siinä. Tässä on kunnon viihdettä, kunnon tehoistella, stunteilla, suurella tuonto-arvolla ja menevillä näyttelijöillä. Ketäpä ei haluaisi kuvitella muutaman tunnin ajan hyppivänsä tuolla monstereiden joukossa iskien tuhansia pahiksia laudalta pois. Ehkä se sitten vapauttaa sen sisäisen lapsen jokaisen sisältä tai jotain, mutta näissä elokuvissa totetuu elokuvantekemisen pohjimmainen arvo, joka on kuitenkin viihteellisyys. Ja toimintaelokuvien ykköskriteeri toteutuu: toimintakohtaukset ja muutenkin koko elokuva on tarpeeksi valoisa. Liian usein toimintaelokuvat, etenkin toimintakohtaukset kuvataan täysin pilkkpimeässä, jotta se vaikuttaisi jotenkin hurjemmalta, mutta se vaikuttaa vain siihen, että minä ainakin ärsyynnyn, kun en näe mitään! Joten hyvä Avengers, että olet hyvin valaistu!

...=)