Nälkäpeli - Matkijanärhi, osa 2 (The Hunger Games: Mockingjay - part 2)

>Nälkäpeli (elokuvasarja)
Katniss (Jennifer Lawrence) ja Peeta (Josh Hutcherson) elävät lähitulevaiuuden kuvitteellisessa yhteiskunnassa, Panemissa, jota johtaa tyranni Presidentti Snow (Donald Sutherland). Panemin yhteiskunta on sorrettu, epätasa-arvoinen maailma, jossa nuoret lapset joutuvat tappamaan toisia viihteen muodossa vuotuisessa Nälkäpelissä. Kaksi ensimmäistä elokuvaa sijoittui näihin peleihin ja viimeiset elokuvat: Matkijanärhet (osa 1 ja osa 2) kertovat kapinallisten sodasta Snown johtamaan Capitolia vastaan. Kapinnallisia johtaa puolestaan Presidentti Coin (Julianne Moore).

Ensinnäkin: olipa turha päätös venyttää viimeinen osa kahdeksi elokuvaksi. Osa 1 oli lähinnä tapahtumatonta asioiden paikalleen asettelua viimeistä osaa varten ja tämä elokuvaa oli pelkkää taka-ajoa. Olipas tylsää ja mitäänsanomatonta katsoa kaksi tuntia, kun Katniss joukkoineen juoksee jossain hemmetin tunnelissa ja katsotaan yksi toisensa jälkeen uhrataan periaatteessa turhaan. Etenkin siinä vaiheessa meni hermo, kun Katniss ja muut kuulevat, että heidän puolensa on sotaa jo voittamassa, mutta silti he lähtevät omin voiminensa Presidentti Snowia tappamaan kaiken sotatantereen keskelle. Lisäksi, kun katsoja pistetään kaksi tuntia odottamaan, että Katniss saisi kohdattua häntä niin sortaneen Presidentti Snowin ja sitten tämä vain ohitetaan kättä heilauttamalla, kun siinä vaiheessa sitten viimein Katniss saakin kuin saakin iskun ja taju pimenee. Siinä vaiheessa!

Huonot asiat tuli käsiteltyä pois alta, koska voin tästä kaikesta huolimatta sanoa, että olin tyytyväinen tämän uuvuttavan sarjan päätökseen. Eritoten nostan hattua elokuvan lopulle. Hellanlettas, kun oli niin söpö vauveli Katnissin sylissä ja hymyilevä Peeta leikkimässä toisen muksun kanssa siellä aurinkoisella niityllä! Ihanaa, että kerrankin on uskallettu antaa korni, imelä ja siksi niin upea loppu. Olen eräs, joka ei varmaan koskaan tule toipumaan kahden elokuvan antamista arvista. En vain vieläkään pysty kuvittelemaankaan kuinka kamalaa on pelata jotain peliä, jota kutsutaan viihteeksi ja sinun täytyy selvitä areenalla, jossa jokainen kanssaolija on valmis tappamaan sinut oman henkensä säästämiseksi. Siksi oli mukavaa nähdä, että Katniss ja Peeta saivat ansaitsemansa lopun kaiken kokemansa jälkeen.

En ollut Josh Hutchersonin suurin fani ensimmäisten elokuvien kohdalla, mutta nyt kuulun jo ylpeänä Team Peetaan. Aivan loistavasti valittu Hutcherson herkän, kiltin ja lempeän Peetan rooliin ja aivan oikein Katniss valitsi hänet, karskin ja hieman kylmänkin Galen sijaan. Natalie Dormer valloitti jälleen sydämmeni täydellisenä koviksena, joka osaa taistelussa ottaa kylmäpäisen ammattimaisen asenteen ja potkia perseitä! Mites olis hänestä uusi Bondi!? Ei... Hän on liian hyvä siihen rooliin! Naurahdin oikein kun tajusin, että nyt jäi Gwendoline Christien rooli aika pieneksi. Pikkuseltaan vilahti jossain kohtauksessa. Tämä on harmi, sillä hänessä olisi kyllä ollut ainakin Game of Thronesin pohjalta potentiaalia suurempaankin ruutuaikaan. Sam Claflin on taas loistava, olenkin koko ajan pelännyt Finnickin puolesta ja siksi oli katkeransuloista kun hän kuoli vielä niin turhan kuoleman. Loistavasti Claflin saa kaiverrettua hahmostaan sympaattisen, hyvän puolesta taistelevan, ehkä jo vähän liikaakin todistaneen, rakastuneen miehen.

Jennifer Lawrencen olen todennut jo turhaksi arvosteltavaksi, sillä hän on aina niin täydellinen, että se on jo itsestään selvää. Lisäksi hän mielestäni on luonut hienon arkin tälle hahmolle. Hän silti on arka, vaisu, ehkä vähän rajukin Katniss, mutta hän on silti kasvanut ja muuttunut Katniss, jota ajaa aivan eri motiivit kuin ensimmäisessä osassa. En käsitä, miten Lawrence tämän tekee. Erityisen hieno hän on kun hän pääsee näyttämään äärimmäisiä tunteita, kuten surua tai raivoa. Nämä kohtaukset ovat raakoja, aitoja sekä erittäin vaikuttavia. Lawrencen poikkeuksellinen lahjakkuus näyttelijänä ilmenee siinä, että hän on erittäin luonnollinen, raaka sekä aito näyttelijä. Katso, arvostelinpas häntä sitten kuitenkin... Liam Hemsworth ei ole näyttelijänä mitenkään omaan makuun, mutta sopii tuollaiseen vaniljaisen sankarin arkkityyppi rooliin ihan hyvin. Julianne Moorea en vieläkään koe kovin pelottavaksi pahikseksi, mutta kiva nähdä, että häneltä sentään luontuu vähän monipuolisempaakin roolia, kuin mihin yleensä on urallaan tottunut. Oli myös kiva nähdä Mahershala Alin saavan aika paljonkin ruutuaikaa.

Koin elokuvan tasapainon vähän häiritseväksi. Välillä juostiin kuin päättömät kanat henkemme edestä ja sitten tuijotellaan ja seisoskellaan ja istuskellaan minuuttikausia kuin jotkut patsaat, enkä ihan ymmärtänyt miksi. Muutenkin käsikirjoitus ei ole mitään älyn juhlaa, juoni ei oikein koostu mistään muusta kuin taistelukohtauksista ja dialogi on erittäin puista. Ei tässä kenelläkään oikein ollut kahta sanaa enempää sanottavaa kenelläkään. Vähän enemmän olisin toivonut jotain kunnon pohdiskelua ja väittelyä jostain yhteiskunnallisesta teemasta, kun nyt annetaan taas kerran vain nuolen ratkaista kaikki ongelmat. Mutta tämä toimii loistavasti vangitsevasta toimintapätkästä sekä elokuvasarjan ansaitsemasta päätösosasta. Muutenkin elokuvasarjan tunnelma, hahmot ja teemat ovat jo kauan aikaa sitten jo ikuistuneet legendaariseksi elokuvaviihteeksi, joka toivottavasti kertoo ihmiselle syvempääkin saarnaa oikeasta ja väärästä.

...=)

Game of Thrones, 1. - 5. kaudet

No niin. Tästä tämä lähtee. Tässä sitä olisikin arvosteltavaa monen leffan edestä. Olen juuri saanut Game of Thronesin eli GoT:in viidennen tuotantokauden katsottua ja hirveä himo olisi arvostella se, mutta kun en ole arvostellut aikasempia kausia, käyn ajatukseni niistä läpi erittäin, erittäin tiivistetysti ja sitten jatkan viidenteen kauteen. Varoituksen sanana; en todellakaan ole lukenut yhtä ainoaa riviä George R. R. Martin alkuperäisestä kirjasarjasta Tulen ja jään laulu, johon sarja perustuu. Tämä arvostelu tulee myös sisältämään juonipaljastuksia. JA arvostelu tulee olemaan TODELLA ylimalkainen, sillä muuten minun pitäisi periaatteessa jokainen jakso erikseen arvostella ja käydä läpi ja kun vielä sarjan tapahtumat ovat niin kerroksellisia, jotkut asiat, mitkä ovat laitettu aluilleen ensimmäisellä kaudella, eivät vieläkään ole saaneet päätöstä ja koko ajan sarjan kulkee niin monessa tasossa, että tästä viiden tuotantokauden paketista tulisi kilometrejä pitkä teksti. Käyn siis vain läpi päällimmäiset ajatukset, nostan muutaman huomautuksen ja sanon oman mielipiteeni erittäin lyhyesti. EHKÄ kuudennen tuotantokauden pystyn sitten käymään paremmin läpi... Anyways, asiaan.

Game of Thrones on tosiaan ollut jo muutaman vuoden aivan suosikkisarjojani. Olen kuitenkin aika myöhäisessä vaiheessa tutustunut sarjaan, sillä aluksi karsastin sarjaa, sillä en aikaisemmin ole ollut mikään Taru sormusten herrasta-trilogian ystävä esimerkiksi. Lyhyesti sanottuna sarja on keskiaikainen fantasiasarja. Se kertoo tälläisestä maailmasta (neljä maanosaa; Westeros, Essos, Sothoryos, Ulthos ja pääasiassa tapahtumat sijoittuvat Westerosiin), jossa tälläiset suvut taistelevat melko pitkälti vuorotellen keskenään maan kuninkuudesta. Westerosin pääkaupunki on King's Landing ja sitä hallitsee sarjan alussa Baratheonin suku.

Tämän enempää en tule erittelemään juonta, sillä siihen tarvittaisiin takuulla joko maisterin tutkinto kirjallisuusanalyysista, että sitä juonta pystyisi edes aloittamaan selittämään tiivistetysti. Tämän maailman luoja George R. R. Martin on kyllä aikamoinen nero, sillä en voi olla huomaavinani jatkuvaa referointia myös oikean maailman nykytilaan. Pohjoisessa uhkaavat White walkers- "pedot" symboloivat ikään kuin meidän maapalloamme uhkaavaa ilmastonmuutosta ja kaikki se poliittinen peli, mitä suvujen johdot keskenään kelmuilevat, rinnastuisi ikään kuin nykypolitiikkaan ja lama-aikaan. En tiedä, voi olla, että vedän siltoja sinne, missä niitä ei ole, mutta kyllä täytyy aika puinen tyyppi olla, jos ei Game of Thronesin juonesta löydä mitään mielenkiintoista, tai älyllisesti stimuloivaa.

Sitten taas on kysymys aivan eri, onko älyllisesti stimuloivaa myös se, että kaikki henkilöt kuolevat ja sarjan väkivalta on varsin graafista. No ainakin se on realistista, eikö? Kauttaaltaan sarjan toteutus on henkeäsalpaavan upeaa. Kaikki lukuisat yksityiskohdat, jotka on setvitty, se miljöö ja se lavastus ja se puvustus ja se maailma! Oih!

Ööö. Ensimmäisestä kaudesta jotain. Silloin minulla oli apunani henkilökartta, joka tuli dvd-boxin mukana. Sitten aina pysäytin dvd-soittimestani kuvan, kun ruutuun tuli joku uusi hahmo ja katsoin kartalta kuka se oli. En tiedä kuinka kauan olisi sarjaa jaksanut seurata, jos tätä karttaa minulla ei olisi ollut. Mutta ensimmäisen kauden jälkeen, ei ole enää mitään ongelmia ollut tunnistaa hahmoja. Kaikki tuntuvat niin kotoisilta jo, kuin vanhoilta ystäviltä. Sehän tv-sarjojen ongelma onkin, siksi ne hahmojen uloskirjoittamiset sarjasta sattuvatkin katsojaan niin paljon. Ensimmäisen kauden jälkeen vajosin syvään masennukseen. Ja nyt en todellakaan valehtele. Olin niin maani myynyt, että itkin varmaan kaksi viikkoa ja en saanut sarjaa pois ajatuksistani. Se oli vain niin vangitseva ja samalla niin karu. En ollut nähnyt sitä ennen juuri mitään samanlaista. Muutama elokuva on saanut saman olon aikaan (Titanic, Lukija ect.) Mutta ei juuri mikään tv-sarja. Siksi minun oli heti pakko ostaa toinen tuotantokausi myös dvd:lle.

Toinen, kolmas ja neljäs tuotantokausi minulla menee vähän sekaisin keskenään. En kuolemaksenikaan (no pun intended) muista mitä tapahtuu milläkin kaudella. Siellä on tietenkin se internet-legendaksi muodostunut Red Wedding-jakso, joka toden totta, oli aivan kamalaa katsottavaa. Ikimuistoinen hetki on myös kyyn ja vuoren kohtaaminen (sarjaa seuranneet tietävät, mistä puhun) ja muun muassa kun Daenarys komentaa lohikäärmeitään polttamaan yhden ääliön tai se kun Khal Drogo menehtyi, tai ... niin. niitä on monta.

Suosikkihahmojani on Bran (ollut alusta asti), Cersei, Daenarys ja myöhemmiltä kausilta Margery ja Oleanna (jota esittää upea Diana Rigg). Pidin myös Jon Snowsta, mutta sen jälkeen kun hän liittyi sinne Castle Blackiin, on hän ollut täysin hakoteillä. Ja sitten tietenkin pidän Varysista, hän on aivan mahtava tälläinen rauhallinen manipuloija. En oikein ymmärtänyt Tyrionin viehätystä ennen kuin itse asiassa viidennellä kaudella, jolloin minusta hänen tarinansa vasta kunnolla pääsee käyntiin ja hän saa parhaimmat kohtauksensa. Eli minulla on vielä aika monta elossa olevaa hahmoa, jota kannustan (xD).

Viidennestä kaudesta sen verran, että minusta se on ollut hyvää, että Aryan tarina on viimeinkin lähtenyt käyntiin, ettei hän vain vaeltele paikasta toiseen. Minusta on vähän turhaa pitää enää tätä Brienne of Tarthia mukana, ei hän tehnyt vitoskaudella YHTÄÄN MITÄÄN. Sen sijaan haluan koko ajan enemmän ja enemmän nähdä tätä Ramsay Boltonia. Yksi kaikkien aikojen inhottavimmista antagonisteista ja siksi juuri niin kiehtovaa katseltavaa. Kurjaa tässäKIN kaudessa on se, että aina kun asiat käyvät mielenkiintoisiksi ns. etelässä, hypätään heti pohjoisen tapahtumiin. Nämä ovatkin kaikkein tylsintä antia sarjassa. Ei niistä koskaan edes näe mitään, kun on niin pimeää.

GoT on juuri sellainen sarja, jota haluaa toitottaa kaikille. Jokainen vastaantulija tekee mieli pysäyttää kadulla ja kysyä: "Oletko jo nähnyt Game of Thronesisa sen kun..." ja sitten niitä kohtauksisa tai sarjan tapahtumia yrittää hivuttaa jokaiseen keskusteluun jonka käy, vaikka aihe ei olisi televisiosarjoja lähelläkään. Tyyliin jutellaan jostain ojan kaivamisesta ja minun on pakko todeta, että: "niin, oja, oja oli Westorissakin, kun Jaime sitä tai tätä..." Siksi kai minä kirjoitan tätä aivan sekopäistä arvosteluakin, kun en malta olla jauhamatta tästä sarjasta.

Hienoa on, että Peter Dinklage voitti osataan Tyrionina Emmy-palkinnon. Nyt vielä kun Diana Rigg, Emilia Clarke ja Lena Headey saisivat omansa niin minä kiittäisin xD

On jännä nähdä mihin sarja tulevaisuudessa kehittyy ja toivon, että se joskus päättyy. Se vasta kamalaa olisikin, jos sillä olisi joku helvetin avoin loppu ja katsoja ei saisi Tälle Kaikelle mitään päätöstä. Kyllä tämän on pakko johonkin johtaa. Mutta tiivistetysti tähän loppuun: "In the game of thrones, you either win or you die", eikö?

Nälkäpeli - Matkijanärhi, osa 1 (The Hunger Games: Mockinjay - Part 1)

>Nälkäpeli (elokuvasarja)
En varmaan koskaan tule pystymään katsomaan Nälkäpelin kahta ensimmäistä osaa uudelleen. Nälkäpeli ja Nälkäpeli: Vihan liekit keskittyivät nimenomaan Nälkäpeliin, sen kauheuksiin ja tuon lähitulevaisuuden yhteiskunnan ehkä järkyttävimpään todellisuuteen, jossa nuoret lapset joutuvat tappamaan toisiaan. Olin itse niin henkisesti rikki ne katsottuani. En usko, että pystyisin katsomaan ne uudelleen, tietäen, mitä ne ovat. Sen sijaan tätä kolmatta osaa, Nälkäpeli - Matkijanärhi, osa 1:stä, on huomattavasti helpompi katsoa.

Sarjan kolmas osa jatkaa siitä, että Katniss on pelastettu pelistä ja viety District kolmelletoista. District 13 uskottiin olevan tuhottu, mutta selviää, että tämä tuhansien ihmisten yhdyskunta on vetäytynyt maanalle. He ovat siellä vuosikymmeniä odottaneet kapinan puhkeamista, jotta he voisivat vallata takaisin Panemin yhteiskunnan, jota Capitol ja Presidentti Snow johtavat. Jotta kapina syttyisi todella tuleen, Katniss valjastetaan propagandafilmien keulakuvaksi, matkijanärheksi, innoittamaan ihmisiä kapinaan. Samalla hän on erossa Peetasta, jota ei pystytty pelastamaan pelistä ja joutui Capitolin vangiksi.

Matkijanärhi, osa 1 on selvästi vain lopun alkua. Se on väliosa. Mitään mullistavaa tai eeppistä tai edes kauheaa ei elokuvassa liiemmin tapahdu. Meille avataan, mitä on tapahtunut maailmassa sillä aikaa, kun Katniss, Peeta, Finnick ja muut ovat yrittäneet selvitä peleistä. Kapina on juurtunut yhteiskuntaan ja levottomuuksia esiintyy siellä täällä. Samaan aikaan Julianne Mooren esittämän Presidentti Coinin johtama District 13 on saamassa yhä enemmän jalansijaa "sijaishallintona" alkaen muistuttaa uhkaavasti vain toista kopiota Capitolista. Elokuvaa on jopa nautinnollista seurata. Saamme vähän aikaan hengittää syvään ja tutustua tarkemmin näihin hahmoihin ja ymmärtää näiden ihmisten perimmäiset motiivit vielä tarkemmin, ennenkuin uhkaava sisällissota todella käynnistyy.

"...todella hyvä elokuvakokemus"

Elokuva ei ole yhtä raaka, eikä edes yhtä vaikuttava kuin kaksi ensimmäistä osaa. Pidän siitä, sillä tämä kolmas osa tekee hienoa työtä sitoen aiempia elokuvia yhteen ja esitellen pikkuhiljaa vimeistä koitosta, niin sanotusti. Tuo lähitulevaisuuden maailma on yhä hienosti toteutettu ja visualisoitu. Tästä vain puuttuu se totuus Nälkäpelistä, jota oli minun ainakin todella vaikea sulatella, että miltä se tuntuu taistella omasta elämästä, lain nimissä, tappaen toisia, jotka yrittävät samaa. Kuitenkaan tämä kolmas osa ei jää täysin kahden aikaisemman osan varjoon, vaikka tästä puuttuvasta, aika oleellista elementistä, niin voisikin päätellä. Sen sijaan, että katsojan huomio olisi täysin pelissä, näemme todella mielenkiintoista pohdintaa siitä, mitä sisällissota ja kapina tarkoittaisivat lähitulevaisuuden yhteiskunnassa. Kuvaus on siis todella realistista ja puhuvaa. Elokuva ottaa kantaa niin median valtaan kuin ihmisten perimmäiseen olemukseen ja siihen, mitä he haluavat.

Nälkäpelissä ja Outolinnussa on samanlaisuutensa. Molemmat keskittyvät tulevaisuuden yhteiskuntaan, mitä eriskummallisine hallintoineen ja sitä vastustaviin kapinoihin, molempien johtohenkilönä aikuisuuteen astuva nuori nainen. Minulle, ehkä Outolintu puhuttelee hieman enemmän ja arvostan kaikkea sitä tulkintaa, jota siitä pinnan alta löytyy. Nälkäpeli puolestaan puhuttelee sen kokonaisvaltaisuudella. Tämä maailma, nämä ihmiset, juonikuviot ovat kaikki toteutettu tarkkuudella ja hiottu kertomaan jotain perimmäisistä arvoista, jotka määrittävät ihmisyyttä, kuten rohkeus, viiisaus ja oikeudenmukaisuus. Outolintu ehkä keskittyy puolestaan enemmän ihmisten yksilöllisyyteen ja itsensä löytämiseen. Jos näin karkean jaottelun voi tehdä.

Matkijanärhi, osa 1:sen budjetti, eli sen tekemiseen käytetty raha oli 125 miljoonaa dollaria ja se näkyy. Harvoin puhun dvd:n mukana tulevista lisämateriaaleista, mutta tässä kohtaa ne on ehkä hyvä tuoda esille. Niistä kerrotaan hyvin se valtava määrä työtä, jota Nälkäpelin kulisseihin on upotettu. Taustamateriaali sisältää muun muassa infoa siitä, kun elokuvan suuret joukkokohtaukset, esimerkiksi sairaalassa, joka on täynnä haavoittuneita, vei suuren määrän resursseja, kun satoja ihmisiä maskeerattiin arpisiksi ja loukkaantuneiksi. Pukuja elokuvaan tehtiin myös satoja. Elokuvan taustatiimit valmistelivat elokuvaa kuukausia ennen kuvausten alkua. Rahalla saa, eikö?

Erittäin hieno onkin elokuvan tarjoama otanta maanalaisen yhteiskunnan elämään. District 13 on pysynyt maanalla vuosikymmeniä. Kaikki on säännösteltyä, kaikki on hyvin sotilaallista, Nuorimmat asukit eivät ole koskaan nähneet auringonvaloa. Heillä on samanlaiset vaatteet ja hyvin minimaaliset asuinolot. En ole ihan täysin varma Julianne Mooresta. Ehkä hänen näyttelemisensä vain on liian älykästä minulle, mutta minusta hän oli vain kovin pliisu ja mitäänsanomaton, ollakseen johtaja, joka myöhemmin ilmeisesti, mikäli tämä elokuva antaa yhtää osviittaa, muuntautuu aikamoiseksi diktaattoriksi.

Jos Julianne Mooren näytteleminen on liiankin sulavaa omaksi parhaakseen, niin niin on ainakin Donald Sutherlandin. Edellisissä osissa hän pystyi rikkomaan sitä julkisuuspintaa, jonka hahmo antaa itsestään ilmi, ja raottamaan pahan säteitä, mutta tässä hän on ihan joku nukke. Hän ei vaikuta minulle kovin ilkeältä mieheltä, päin vastoin. Outolinnussa sentään Kate Winslet pistää palamaan kaameana ämmänä, jota haluaisi vain läimäyttää poskelle, mutta Presidentti Coin ja Presidentti Snow ovat kuin mitäkin kissanpentuja Winsletiin verrattuna. Ainakin tämä elokuva jättää nämä hahmot jopa yllättävän etäisiksi. Sutherland onnistui paremmin aiemmissa osissa ja elokuvien juonikaari ilmeisesti liikkuukin niin, että vasta viimeisessä elokuvassa, Mooren Coinista paljastetaan jotain enemmän. Silti, olisin halunnut saada tässäkin elokuvassa jo jotain enemmän heistä.

Jennifer Lawrence, sen sijaan, kuten aina, on loistava. En edes jaksa laulaa hänelle taas toista ylistyslaulua. Hän on paras, joo, joo! Sen sijaan voisin ylistää Natalie Dormeria iänikuisuuksiin. Hänellä on uskomaton kyky olla läsnä, uskoa jokaiseen vuorosanaansa ja ilmentää joka sekunti hahmonsa ominaisuutta. Tosin, koen, että hän on hieman väärin käytetty tässä. Hän oli niin loistava psykopaattisena murhaajanerona Holmes NYC:ssa ja juonittelevana kaunottarena Game of Thronesissa ja tässä hän on "vain" apuri Katnissin taustajoukoissa. Mutta hän vetää roolin kuin roolin hyvin. Mutta sanonpahan vain, että hänelle olisi pitänyt antaa Sutherlandin tai Mooren rooli.

En niin välitä liiemmin Josh Hutchersonista tai Liam Hemsworthista. Hutcherson on kovin tavallinen ja Hemsworth vaikuttaa aina vähän vajaalta, kuin hän ei tarkkaan tietäisi mitä hänen ympärillään tapahtuu. Joten tämä kolmiodraama kuvio tässä Nälkäpelin ytimessä on minulta lentänyt koko ajan vähän yli. Tosin koen silti, että he kumpikin sopivat omiin rooleihinsa, niin, että esimerkiksi eivät sopisi esittämäänt toistensa rooleja. Näyttelijöinä heissä ei kuitenkaan ole mitään ihmeellistä. Jena Malonea käytettiin tässä pätkässä aivan liian vähän, huomioiden sen, mihin hänellä olisi mahdollisuudet, kuten aikaisempi osa näytti. Elizabeth Banks on elokuvan valopilkku. Hän löytää aina "sen jonkin" osan hahmostaan, minkä osaa painottaa eniten ja siten tuoda hahmostaan parhaat irti. Pidin paljon Mahershala Alista House of Cardsissa, mutta tämä rooli on lähes näkymätön, samoin Woody Harrelsonin.

Sam Claflin puolestaan, vetää aika näkyvänkin roolinsa kunnialla. Hänellä on tärkeä kohtaus kohti elokuvan loppua, jossa hänen tulee puhua Panemin kansalle propagandafilmin välityksellä. Hän ilmentää loistavasti määrätietoisuutta, syvää tunnetta ja on suoraan sanottuna vaikuttava. Sen lisäksi hänellä on lukuisia kohtauksia pitkin elokuvaa, jossa hän saa hyvin tuotua hahmon tunteet pinnalle. Hän hengittää kohtausta ja elää täysin hahmon mielialan johdateltavana. Myös Philip Seymor Hoffman, niissä vähäisissä kohtauksissa, joita hänelläkin on, ilmentäävä sujuvaa näyttelemistä, jossa vuorosanat ovat kuin suoraan hänen omasta päästään. Hänellä on, tai oli, uskomaton kyky tuoda hahmo niin paljon alas käsikirjoitetusta henkilöstä, oikeaksi, suunnittelemattomaksi, hetkessä eläväksi ihmiseksi.

Nälkäpeli - Matkijanärhi, osa 1 (onpa kauhea kirjoittaa tuota nimeä tuohon joka kerta) on väliosa hyvin toimivassa elokuvasarjassa. Sillä on kuitenkin omatkin ansionsa ja pääsee ajoittain jopa todella mielenkiintoiseen pohdintaan yhteiskunnan ja sen ihmisten suhteesta ja niiden välillä muodostuvista säröistä. Tuotanto-arvoltaan laatuluokkaa, elokuva on mielenkiintoista seuravattavaa ja jälleen kerran todistaa Jennifer Lawrencen tähtiloistoa. Kaiken kaikkiaan todella hyvä elokuvakokemus, vaikka vertailussa jääkin aiempien osionsa varjoon, vain hieman, mutta ehdottomasti jää.

...=)