Movie Monday #1 - Musikaali?

>>seuraava>>

Kaikki kunnia Movie Mondayn aikoinaan perustaneille. Se on hyvä idea. Itsekin tosiaan pyöritin blogia jokusen haasteen verran, kunnes vastailijat alkoivat tyrehtyä niin, ettei enää ollut mieltä jatkaa. Toivon tosin vieläkin, että se nousisi tuhkistaan. Ehkä joku päivä. Mutta sitä ennen viihdytän itseäni menneillä haasteilla. Otan haasteeksi vastata jokaiseen Movie Monday-haasteeseen, sillä en ole ollut mukana vastaamassa alusta alkaen ja aikoinaan kun Movie Monday loppui, ennen minun aikaani, tein niin, että poistin ne vastaukset blogistani, jotka olin silloin kirjoittaut. Ei niitä paljon ollut. Nyt minulla on tilaisuus korjata asia ja aloittaa viikoittainen vastailu. Onneksi en ole vielä vastaillut, sillä tässähän minulla on nyt hauskaa ainakin itselleni. Aion vastata myös omiin haasteisiin, kun ja jos sinne asti pääsen, vaikka niihin olenkin tavallaan haasteita kysyessä vastannut. Ei se haittaa! Ja mainostaakseni vielä enemmän Movie Mondayta - olen nyt saanut viimein valmiiksi kaikkien haasteiden ylöskirjaamisen tuonne "Menneet haasteet"-osioon.

Anyways, lyhyestä introsta suoraan asiaan.

Ensimmäinen Movie Monday-haaste kuuluu, että yksinkertaisesti kirjoita teksti musikaaleista. Tarkoituksena on varmaan ollut kirjoittaa myös lempimusikaalista.

No, ketään ketä on vähäänkään lukenut blogiani, tietää, että en ole suurin musikaalien ystävä. Yleensä musikaalinumerot vain vievät aikaa silti oikealta elokuvalta ja draamalta ja ovat usein tylsiä ja puisia. Hyviä esimerkkejä tälläisistä kauhuista on Les Miserables ja My Fair Lady, jotka ovat sellaisia "snoozefesteja", että on ihme, miten olen saanut ne ylipäätänsä katsottua.

Kuitenkaan en vierasta musikaaleja täysin. Olen nähnyt monta hyvää. Yksi parhaimmista on luonnollisesti Chicago. Catherine Zeta-Jones on jokaisella silmäluomenräpsäykselläänkin täydellinen ja Renee ja Queen ovat myös hyviä.

Man of Steel (Man of Steel)

Tulin tässä miettineeksi, että onko muka uuden Superman-leffan luojat ottaneet nimelle mallia Suomesta? Suomeksihan Supermies on Teräsmies ja uusimman, Zack Snyderin ohjaaman Supermies- elokuvan nimi on Man of Steel eli Mies teräksestä.

Muuta mielenkiintoista ei tässä supermiesleffassa olekaan, kyllä on niin perus, kliseinen supersankarielokuva, että. Tyypillistä erikoistehosteilla paukuttelua ja ei tarinaankaan juuri mitään uutta oltu kehitelty. Toisin kuin esimerkiksi Nolanin Yön ritari-trilogiassa, joka onnistui loistavasti muuttamaan koko tunnelman batmanista ja tuomaan todella paljon syvyyttä, ei Snyder kyllä edes yritä.

Edes puvustus ei ole onnistunut, ja minä en yleensä tähän kiinnitä juuri huomiota, sillä yleensä kyllä puvustuksessa onnistutaan. Mutta nyt on kyllä sen verran kliseistä jopa puvustus, esimerkiksi Amy Adamsin esittämä lehtinainen on kyllä niin perinteinen lehtinainen, että ei vääräksi henkilöksi voi juuri luulla.

Positiivista kuitenkin elokuvassa Diane Lanen, yhden lempinäyttleijöistäni, läsnäolo. Tosin kohtaus, jossa hänet on maskeerattu vanhan näköiseksi ja hän näyttelee "pojansa" Henry Cavillin kanssa, voisin kuvitella, että he ovat aviopari, sillä vaikka Lanen maskeeraisi kuinka vanhaksi tahansa, hän on nuorekkaan kaunis. Eli siinäkin kohtauksessa oli uskottavuus kaukana.

Lisäksi Michael Shannon tekee aivan kaamean roolisuorituksen pahiksena. Hän oli niin hyvä Revolutionary Roadissa ja nyt hän sortuu mitä järkyttävimpiin pahiskliseisiin. Esimerkiksi tulkitessaan ilkeää ilmettään hän siirtää toisen kulmakarvansa ylös.

Eli loppulauselma: turhaa kamaa. Ja syy, miksi minäkin olisi jo valmis antamaan suuremmat budjetit vaikka draamaelokuville ja jättäisin ne rahat tälläisistä tusinatuotteista pois. Olisi vähän oikeudenmukaisempi maailma. Mutta sen sanottuani, tämän parissa viihtyi ihan hyvin kaksi tuntia ja välillä pystyi käymään jääkaapilla ja palaamaan leffan pariin, menettämättä yhtään mitään, joten kai tämä lauantai-illan viihteestä käy. Tosin, taas, en tiedä, pitäisikö elokuvan suurin arvo olla, että se toimii lauantai-illan viihteenä. Kuka tietää.

Eikö heitä voisikin luulla rakastavaisiksi, ennemmin kuin äidiksi ja pojaksi?

...=)

Edelleen Alice (Still Alice)

 Aina välillä taiteilija nousee asemaan, jossa hän ylittää ne rajat, joissa hän olisi arvosteltavissa. Tämä saattaa kuulostaa kehulta, mutta se on kaikkea muuta. Tätä näkyy niin kirjailijoissa, muusikoissa, kuin ilmeisesti näyttelijöissä. Oli roolisuoritus miten keskinkertainen tai elokuva miten mitäänsanomaton tahansa, siitä keksitään ne ainoat hyvät puolet eikä edes mainita huonoja ja täten luodaan illuusiota nimenomaisen taiteilijan ympärille, ikään kuin hän ei voisi tehdä mitään väärää. Ehkä kuvitellaan, että jos kyseistä taiteilijaa haukkuisi tai kritisoisi, saisi osakseen huonon maineen tai olisi väärässä, sillä onhan kyseinen taiteilija aina ennekin tehnyt hyvää jälkeä. Julianne Moore on noussut sellaiseen asemaan. Hän voitti parhaan naispääosan Oscar-palkinnon kerta kaikkiaan mitäänsanomattomasta roolisuorituksesta, korkeintaan keskinkertaisesta elokuvasta Edelleen Alice. Ja minusta tuntuu, että hän voitti Oscarin vain, koska. Vain, koska hän on Julianne Moore.

 Edelleen Alice, kertoo Alice Howlandista (Julianne Moore), 50-vuotiaasta psykologista, joka sairastuu Alzheimerin tautiin. Häntä tukemassa on hänen aviomiehensä John (Alec Baldwin) ja kolme lasta, joista nuorimmaista esittää Kristen Stewart.

Jos joku yrittää hetkeksikään uskotella itselleen, luoja paratkoon kenellekään muulle, että Edelleen Alice, Julianne Mooren säälimätön Oscar-kalastus-elokuva vuodelta 2014, olisi mitenkään erilainen tuiki tavallisesta tv-elokuvasta esimerkiksi, hän valehtelee. Elokuvan rakenne on suoraan sanottuna tylsä, perinteinen, kaavoihin kangistunut. Julianne Mooren roolisuoritus on tekstikirjan omainen eikä edes niin hyvä. Vaikka hän saakin hyvin kuvattua Alzheimerin tautiin sairastuvan naisen epätoivoa, hän ei saa luotua hahmostaan aitoa. Sen lisäksi, Moore esittää aina saman roolin. Hän on yleensä rikas, keskiluokkainen, elämässä onnistunut, hienostunut nainen, jonka kupla puhkeaa yleensä jossain vaiheessa elokuvaa ja Moore saa tulkita tätä romahdusta. Edelleen Alice on kuin jokainen hänen aikaisemmista rooleista. En tiedä, miksi monipuolisuutta ei pidetä enää näyttelijän hyveenä. Sitä sen tulisi olla ja sitä Moorella ei ole. Jos jotain positiivista elokuvasta haluaa huomata, on se Kristen Stewartin, yllättäen, hyvä roolisuoritus. Se on ennemminkin hän, joka pitää elokuvaa elossa ja saa muut näyttämään paremmalta.

...=)