Casablanca (Casablanca)

Vuonna 1942 valmistunut romanttinen draama, Casablanca, on noussut yhdeksi maailman elokuvahistorian klassikoksi. Sen ohjasi Michael Curtiz ja pääosissa on Humphrey Bogart ja Ingrid Bergman. Elokuva voitti parhaan elokuvan Oscar-palkinnon
    Casablanca kertoo Rick Blainesta, jolla on kapakka Marokossa, Casablancassa. Vuonna 1941 Natsit keräsivät valtaa Euroopassa ja moni yritti paeta pois Euroopasta Casablancaan ja Amerikkaan Casablancan kautta. Rickin on kyyninen ja alkoholisoitunut ja yrittää olla mahdollisimman neutraali erilaisten poliittisten puolien suhteen. Kun hänen juomapaikkansa vakiopianisti Sam yht'äkkiä lähtee soittamaan biisiä, As Time Goes By, Rick ryntää ulos toimistostaan raivoten, huomatessaan kuitenkin pyynnön tulleen nuorelta naiselta, entiseltä rakastetultaan Ilsa Lindiltä. Ilsalla on kuitenkin toinen mies, Victor Laszlo, joka on tsekkoslovakialainen natsien vastustaja ja toivoo pääsevänsä Amerikkaan Casablancan kautta.
    Casablanca on aito oikea klassikko, sanan jokaisessa merkityksessä. Monille se on lempielokuva. Monille se on parhain ikinä tehty elokuva. Se on monta kertaa valittu muun muassa maailman parhaimmaksi romanttiseksi elokuvaksi, eikä sen upeutta ole juuri kiistäminen. Elokuva on täynnä ikimuistoisia, myös myöhemmin kopioituja ja ehkä hieman kliseiksikin muotoutuneita kohtauksia. Casablanca onkin siksi niin merkittävä. Se oli ensin.
    Michael Curtiz ohjaa pehmeällä ja hempeällä kädellä. Elokuva on tietyssä siirappisuudessaan vain ihailtava, mutta sen kaiken luontevaksi muuntaminen ei varmastikaan ollut helppoa ja Curtiz onkin tässä kohdin juuri oiva ohjaaja tekemään kaikkensa elokuvan sävyn pelastamiseksi. Ja onnistuu ohjauksessa tehden Casablancasta yhden unohtumattoman elokuvan.
    Humphrey Bogart on todella hieno. Upea. Hän huokaa vanhan ajan Hollywoodin loistoa ja sekoittaa loistavasti keitosta. Bogart säteilee vahvaa persoonaa ja omanlaistaa karismaa. Hän ja Ingrid Bergman tekevät moitteetonta työtä. Bergman on vahva, kuten aina. Hänen silmissään paistaa syvyys ja hän tekee kohtauksesta kuin kohtauksesta omannäköisen ja miellyttävän.
   Elokuvan huikein näyttelijäsuoritus tulee kuitenkin Claude Rainsin sivuroolista. Hieman korruptoituneena poliisipäällikkönä hän avaa hahmon luonnollisuuden ja hänen reagointikykynsä on poikkeukseton. Rains on täysin hahmonsa sisässä ja pitää sen vireänä ja niin terävänä kuin mahdollista.
   Casablanca on todella hieno elokuva. Se on täysin oikeutetusti elokuvaklassikko. Toki elokuva on aikansa elokuva ja ei hämmästytä yhtään jos se imee osan uskottavuudesta pois. Hyvä puoli on se, että vaikka katsoja tiedostaa katsovansa elokuvaa, hän tiedostaa katsovansa hyvää sellaista.

8 1/2

...=)

Kaunis mieli (A Beautiful Mind)

Kaunis mieli on vuonna 2001 valmistunut elokuva. Ohjaaja on Oscar-voittaja Ron Howard ja pääosassa on Oscar-voittaja Russell Crowe. Sivuosissa on Oscar-voittaja Jennifer Connelly, Paul Bettany, Oscar-voittaja Christopher Plummer ja Oscar-ehdokas Ed Harris. Elokuva voitti parhaan elokuvan Oscarin, Ron Howard voitti parhaan ohjaajan Oscarin, Jennifer Connelly parhaan naissivuosan Oscarin ja Russell Crowe oli ehdolla parhaan miespääosan Oscariin.
   Kaunis mieli kertoo Nobel-palkitusta John Nashista. Elokuva alkaa vuodesta 1947 jolloin Nash aloittaa matematiikan opiskelun Princetonin yliopistossa. Hän on erittäin lahjakas numeroissa, mutta ei tule toimeen ihmisten kanssa. Hän kehittää yliopistossa peliteorian, joka on hänen suurin saavutuksensa. Hän pääsee töihin Massachusettsin teknilliseen korkeakouluun, arvostettuun virkaan ja joutuu harmikseen myös opettamaan joitakin matematiikan kursseja. Yhdellä kurssilla hän tapaa Alician (Jennifer Connelly), johon hän rakastuu ja he menevät naimisiin ja saavat lapsen. Alician ollessa raskaana Johnille kehittyy raskaita skitsofrenian oireita, jotka Alicia huomaa. Käy ilmi, että hän on kuvitellut asioita ennekin, kuten yliopistoaikaisen kämppiksen.
   Kaunis mieli on hyytävä elokuva. Se ei ole pelottava, mutta kangistuttava. Ron Howard osaa todellakin työnsä ja voisi sanoa, että Kaunis mieli on hänen oma mestariteoksensa, hänen peliteoriansa. Hän osaa hyvin tuoda matematiikan katsojan lähelle, vaikka ei siitä mitään ymmärtäisi. Hän toimii ikään kuin välikätenä katsojan ja Nashin välillä, mikä tekee elokuvasta vielä miellyttävämpää katsottavaa. Mikään viihde-elokuva se ei kuitenkaan ole vaan jo pelkän pituudensa puolesta vaatii lujaa keskittymistä ja se palkitaan. Howard luo ikään kuin ääriviivat, jotka näyttelijät värittää ja kun on näin taidolla piirretyt ääriviivat ei voi värittää niiden ulkopuolelle.

    Russell Crowe on uransa yhdessä parhaimmista rooleistaan Kauniissa mielessä. Hän tunteistaa analyyttisen Nashin ja tekee hänen syntisistä teoistaan sellaisia, että häntä voi sääliä. Vauvan hukuttamiskohtaus on hyvä esimerkki tästä... Crowe luo täydellisen, taitellisen risteyksen näyttelemiselle ja elokuvan kannattamiselle. Hän osaa nojata juuri oikein muihin näyttelijöihin, jotta hekin saavat tilaa omille visioilleen, rooleistaan. Crowe onnistuu roolista siis oikein moitteettomasti, enpä juuri keksi mitään negatiivista. Hän upottaa katsojan hahmonsa mieleen ja pitää vireänä. Ilman häntä elokuva olisi luultavasti todella puuduttavaa katsottavaa. Roolisuoritus on upea, klassikko, jota ilman elokuva ei luultavasti olisi nykyään samanlaista.

   Jennifer Connelly on täysi vastus Crowen nerokkuudelle. Hän toimii hyvin yhteen Crowen kanssa ja tietää roolinsa mahdollisuudet ja sen rajat. Hän huomioi elokuvan painon ja toimii hyvin sen ympärillä. Hän saa katsojan puolelleen ensimmäisellä sekunnilla kun näämme hänet. Hän on tulessa ja on täysi ammattilainen luodessaan taidetta repliikeistään. Hänen roolisuoritus on melkein jopa sivuroolin määritelmä. Hän on 100 prosenttisesti Oscarin arvoinen.
   Kaunis mieli on elokuva, jota yleensä joko vihaa tai rakastaa. Kysymys onkin, että miten voi objektoida mielenterveyssairauden, sellaisenkin kuin skitsofrenia. Tässä tapauksessa Kaunis mieli onnistuu niin hyvin kuin mahdollista. Howard tekee 110 prosenttista työtä, jota Crowe ja Connelly täydentävät kuin välineet mestarimaalajalle. Kaunis mieli johdattaa katsojan sinne minne mikään muu elokuva ei pääse ja siksi onkin niin upea. Voisiko mikään muu yhdistelmä luoda jotain niin mieleenpainuvaa, unohtumatonta, kaunista ja häikäisevää kuin Howard, Crowe ja Connelly? Niin luontevia he ovat, että eivät jää unohdetuiksi. Kaunis mieli on elokuva miehestä, rakkaudesta ja sairaudesta. Ja sen se tosiaan kertoo, paremmin kuin mahdollista.

8-

...=)

Tahraton mieli (The Eternal Sunshine of the Spotless Mind)

Tahraton mieli on komedia-scifi-draamaelokuva vuodelta 2004. Sen ohjasi Michael Gondy ja pääosissa on Jim Carrey ja Kate Winslet. Sivuosissa on Mark Ruffalo, Kirsten Dunst, Elijah Wood ja Tom Wilkinson. Käsikirjoitus ja Winslet olivat ehdolla Oscarin saajiksi.

   Tahraton mieli kertoo Joelista ja Clementinesta, jotka seurustelivat. Clementine poistattaa kaikki muistot Joelista, heidän riideltyään ja erottuaan. Joel kuulee tästä ja päättää tehdä samoin. Kesken muistinpoistamisen, Joel kuitenkin toivoo voivansa luopua koko jutusta ja haluaa pitää kiinni Clementinesta muistoissaan.

   Tahraton mieli on täydellinen elokuva. Kaikki vaan loksahtaa paikoilleen. Charlie Kauffman on todellinen käsikirjoittajanero. Hänen käsikirjoitukset ovat todella omalaatuisia ja ylistettyjä, eikä syyttä. Michael Gondy luovasti johdattaa katsojan Joelin muistoihin. Hän ohjaa elokuvan täydellisellä tyylillä, joka sopii uskomattoman hyvin yhteen Kauffmanin käsikirjoituksen kanssa. Jo pelkästään nämä kaksi tekijää riittäisivät tekemään loistavan elokuvan.

   Jim Carrey ja Kate Winlset täydentävät pakan. Heidän keskinäinen valkokangaskemia ja vuorovaikutussuhteet näyttelijöinä istuvat luontuvasti toisiinsa. Carrey todistaa olevansa muutakin kuin ärsyttävä koomikko ja taitaa elokuvassa todellisen taianomaisen näyttelemisen. Hän on upea valinta Joelin rooliin ja tekee hänestä upeasti monikerroksisen, syvällisen luotettavan, elokuvaan sopivan, hämäävän tavallisen henkilöhahmon. Hänen luovat ratkaisunsa ovat johtaneet upeaan uskottavaan roolisuoritukseen.

   Kate Winslet vakuuttaa joka ikisellä roolillaan, jonka ottaa kevyesti haltuunsa. Clementinen roolissa hän ei enää näyttele, vaan pelkästään puhtaasti on. Hän on täysin sisällä roolihahmossaan ja luo niin epäuskottavasta roolihahmosta niin uskottavan. Rooli olisi ollut kenelle tahansa muulle näyttelijälle täysin mahdoton tehtävä suorittaa, mutta Winslet kättäkään heilauttamatta taikoo rooliin hänelle ominaista karismaa, uskottavuutta, vahvaa taitoa ja syvyyttä. Roolisuoritus on selvästi koko elokuvan paras ominaisuus jo valmiiksi niin täydellisessä elokuvassa.

   Tahraton mieli on todella upea elokuva. Se on aivan poikkeuksellinen, upeasti luotu ja ehdottomasti osa elokuvahistoriaa. Niin upea se on, että siitä on jo vaikea kirjoittaa. Sanat eivät riitä kuvaamaan sen kauneutta, nerokkuutta, syvyyttä, komiikkaa tai vaikutusta. Winslet ja Carrey oikeasti ymmärtävät elokuvan, eivät vain näyttele siinä ja Kauffmanin teksti; se paistaa elokuvakameran takaa ja näyttelijöiden kasvoilta. Kaikki on täydellistä. Juuri niin kuin pitääkin. Elokuvan tietty outous ja eksentrisyys luomavat katsojan heti ensimmäisestä kohtauksesta, elokuvan todellakin ottaa haltuunsa ja melkein kuin ei edes huomaisi katsovansa elokuvaa. Mikä on harvinaista näinkin mielikuvituksellisessa elokuvassa - täydellisen mestariteoksen merkki.

10

...=)

Takaikkuna (Rear Window)

Takaikkuna on Alfred Hitchcockin ohjaama yhdysvaltalainen jännityselokuva vuodelta 1954. Sen pääosissa on James Stewart ja Oscar-voittaja Grace Kelly. Sivuosassa Thelma Ritter.
   Elokuva kertoo L.B. Jefferiesista, uutisvalokuvaajasta, joka on onnettomuudessa murtanut jalkansa. Hänen jalkansa on viikkoja kipsissä ja häntä käy katsomassa vakuutusyhtiön sairaanhoitaja Stella (Thelma Ritter) ja häneen rakastunut seurapiirineito Lisa Fremont (Grace Kelly). Jefferiesilla ei ole muuta tekemistä kuin sisäpihan toisella puolella asuvien seuraaminen ikkunasta. Lisa on tulisesti rakastunut "Jeffiin", mutta häntä suhde epäilyttää. Eräänä yönä Jeff kuulee huutoa ja näkee erään naapurin poistuvan asunnostaan monia kertoja ja Jeff epäilee naapurin murhanneen vaimonsa.
   Takaikkuna on Hitchcockin yksi ylistetyimmistä elokuvista. Hitchcock on kuten sanotaan jännityksen mestari ja hänellä on hyvin yksilöllinen tapa luoda jännite. Takaikkuna on nerokas pikku elokuva, joka on yllättävän monipuolinen ja sopii kaikille, ei pelkästään elokuvan ystäville tai jännitystä janoaville. Hitchcock valottaa hienosti naapurien elämään ja kuten Jeff katsojakin on sidottu yhden ikkunan taakse. Meidän täytyy eläytyä Jeffin jännityksen hetkiin hänen lähetettyään Lisan naapurin asuntoon johtolankoja etsimään.
   Grace Kelly osoittaa olevansa elokuvataiteen legenda elokuvassa Takaikkuna. Hänen yksinkertaisesti tunnetuin elokuvansa. Hitchcock selvästi osaa hyödyntää Kellyn parhaat puolet ja heidän keskinäinen kemiansa on ainutkertaista. James Stewart hyödyntää rooliaan parhaalla mahdollisella tavalla ja saakin tuotua elokuvaan niin paljon jännitystä Jeffin hahmon kautta kuin edes olisi mahdollista. Tämä elokuva ei kuitenkaan ole muuta kuin ylistys suurelle ohjaajalle, Alfred Hitchcockille.
   Takaikkuna on maineensa veroinen. Jokaisen tulisi nähdä tämä elokuva sillä niin kauniisti se on rakennettu. Idea on hyvin omaperäinen ja toteutus on sitäkin parempi. Vain yksi ohjaaja pystyy luomaan saman realistisen tunnelman niin satunnaisesta aiheesta. Meidän täytyy vain luottaa Jeffiin kuten Lisan ja Stellan.
   Elokuva on miellyttävä jännäri. Miellyttäväksi sen tekee Grace Kelly ja Alfred Hitchcok. Meille tulee turvallinen olo katsella niin vahvaa ohjaamista ja historian kirjoittamista. Takaikkuna on elokuvahistoriaa parhaimmillaan. Hauskin puoli elokuvasta on Hitchcockin tapa esitellä meille Jeffin maailman. Ihmiset jotka hän näkee ja joita hän tarkkailee ikkunastaan edustavat koko ihmiskunnan kirjoa. Kerrostalo-asuminen saa uuden merkityksen elokuvan myötä. Ehkä jopa tarkkailemalla muiden ihmisten käyttäytymistä heidän ollessaan yksin saamme selville jotain itsestämme...

9

...=)