...elokuvista, sarjoista ja vähän muustakin

Näytetään tekstit, joissa on tunniste draamaelokuva. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste draamaelokuva. Näytä kaikki tekstit

Kaunis mieli (A Beautiful Mind)

Kaunis mieli on vuonna 2001 valmistunut elokuva. Ohjaaja on Oscar-voittaja Ron Howard ja pääosassa on Oscar-voittaja Russell Crowe. Sivuosissa on Oscar-voittaja Jennifer Connelly, Paul Bettany, Oscar-voittaja Christopher Plummer ja Oscar-ehdokas Ed Harris. Elokuva voitti parhaan elokuvan Oscarin, Ron Howard voitti parhaan ohjaajan Oscarin, Jennifer Connelly parhaan naissivuosan Oscarin ja Russell Crowe oli ehdolla parhaan miespääosan Oscariin.
   Kaunis mieli kertoo Nobel-palkitusta John Nashista. Elokuva alkaa vuodesta 1947 jolloin Nash aloittaa matematiikan opiskelun Princetonin yliopistossa. Hän on erittäin lahjakas numeroissa, mutta ei tule toimeen ihmisten kanssa. Hän kehittää yliopistossa peliteorian, joka on hänen suurin saavutuksensa. Hän pääsee töihin Massachusettsin teknilliseen korkeakouluun, arvostettuun virkaan ja joutuu harmikseen myös opettamaan joitakin matematiikan kursseja. Yhdellä kurssilla hän tapaa Alician (Jennifer Connelly), johon hän rakastuu ja he menevät naimisiin ja saavat lapsen. Alician ollessa raskaana Johnille kehittyy raskaita skitsofrenian oireita, jotka Alicia huomaa. Käy ilmi, että hän on kuvitellut asioita ennekin, kuten yliopistoaikaisen kämppiksen.
   Kaunis mieli on hyytävä elokuva. Se ei ole pelottava, mutta kangistuttava. Ron Howard osaa todellakin työnsä ja voisi sanoa, että Kaunis mieli on hänen oma mestariteoksensa, hänen peliteoriansa. Hän osaa hyvin tuoda matematiikan katsojan lähelle, vaikka ei siitä mitään ymmärtäisi. Hän toimii ikään kuin välikätenä katsojan ja Nashin välillä, mikä tekee elokuvasta vielä miellyttävämpää katsottavaa. Mikään viihde-elokuva se ei kuitenkaan ole vaan jo pelkän pituudensa puolesta vaatii lujaa keskittymistä ja se palkitaan. Howard luo ikään kuin ääriviivat, jotka näyttelijät värittää ja kun on näin taidolla piirretyt ääriviivat ei voi värittää niiden ulkopuolelle.
    Russell Crowe on uransa yhdessä parhaimmista rooleistaan Kauniissa mielessä. Hän tunteistaa analyyttisen Nashin ja tekee hänen syntisistä teoistaan sellaisia, että häntä voi sääliä. Vauvan hukuttamiskohtaus on hyvä esimerkki tästä... Crowe luo täydellisen, taitellisen risteyksen näyttelemiselle ja elokuvan kannattamiselle. Hän osaa nojata juuri oikein muihin näyttelijöihin, jotta hekin saavat tilaa omille visioilleen, rooleistaan. Crowe onnistuu roolista siis oikein moitteettomasti, enpä juuri keksi mitään negatiivista. Hän upottaa katsojan hahmonsa mieleen ja pitää vireänä. Ilman häntä elokuva olisi luultavasti todella puuduttavaa katsottavaa. Roolisuoritus on upea, klassikko, jota ilman elokuva ei luultavasti olisi nykyään samanlaista.
   Jennifer Connelly on täysi vastus Crowen nerokkuudelle. Hän toimii hyvin yhteen Crowen kanssa ja tietää roolinsa mahdollisuudet ja sen rajat. Hän huomioi elokuvan painon ja toimii hyvin sen ympärillä. Hän saa katsojan puolelleen ensimmäisellä sekunnilla kun näämme hänet. Hän on tulessa ja on täysi ammattilainen luodessaan taidetta repliikeistään. Hänen roolisuoritus on melkein jopa sivuroolin määritelmä. Hän on 100 prosenttisesti Oscarin arvoinen.
   Kaunis mieli on elokuva, jota yleensä joko vihaa tai rakastaa. Kysymys onkin, että miten voi objektoida mielenterveyssairauden, sellaisenkin kuin skitsofrenia. Tässä tapauksessa Kaunis mieli onnistuu niin hyvin kuin mahdollista. Howard tekee 110 prosenttista työtä, jota Crowe ja Connelly täydentävät kuin välineet mestarimaalajalle. Kaunis mieli johdattaa katsojan sinne minne mikään muu elokuva ei pääse ja siksi onkin niin upea. Voisiko mikään muu yhdistelmä luoda jotain niin mieleenpainuvaa, unohtumatonta, kaunista ja häikäisevää kuin Howard, Crowe ja Connelly? Niin luontevia he ovat, että eivät jää unohdetuiksi. Kaunis mieli on elokuva miehestä, rakkaudesta ja sairaudesta. Ja sen se tosiaan kertoo, paremmin kuin mahdollista.

8-















...=)

Lukija (The Reader)

Kun katsoin Lukijan, minulla kesti jopa 24 tuntia palautua siitä tunnetilasta, joka minulle aiheutui sitä katsoessani. Niin voimakas on Kate Winsletin roolisuoritus...
   Lukija on vuonna 2008 valmistunut draamaelokuva. Sen pääosassa on Kate Winslet, David Kross ja Ralph Fiennes. Sen ohjasi Stephen Daldry ja käsikirjoitti David Hare. Elokuva, ohjaaja ja käsikirjoittaja olivat kaikki ehdolla Oscarin saajiksi ja Kate Winslet voitti Oscarin parhaasta naispääosasta.
  Lukija kertoo Michael Bergista, 16-vuotiaasta saksaisesta koulupojasta 1950-luvulla. Hän sairastuu kesken koulumatkan, jolloin hän törmää auttajaansa, Hannaan. Kun Michael paranee kolmen kuukauden päästä, hän haluaa kiittää Hannaa, siitä, että vei Michaelin kotiin. He aloittavat suhteen ja rakastuvat. Michael aloittaa lukemaan Hannalle, huomatessaan hänen pitävän siitä. Hanna on kuitenkin etäinen ja on haluton kertomaan paljon itsestään. Eräänä päivänä Hanna katoaa. 8 vuotta myöhemmin Michael on lakiopiskelija ja pääsee seuraamaan natsioikeudenkäyntejä, jossa huomaa Hannan syytettynä ja myöhemmin tuomittuna (ehkä hieman virheellisesti) kolmensadan juutalaisnaisen murhasta. Hanna on entinen keskitysleirin vartija. Hän tunnustaa murhat, koska ei halua paljastaa lukutaidottomuuttaan.
    Lukija on koskettava elokuva. Joku ketä olisi nähnyt Titanicin, Revolutionary Roadin ja Lukijan Winsletin elokuvista, saattaisi luulla, ettei hän muita elokuvia teekkään kuin surullisia. Lukija on kuitenkin hieman poikkeuksellisempi näihin kahteen muuhun elokuvaan. Titanic ja Revolutionary Road ovat huomattavasti parempia elokuvia, kun taas Winsletin roolisuoritus Lukijassa on vahvempi.
   Lukija on hyvä elokuva 2. maailmansodan jälkeisestä Saksasta, mutta ilman Winsletiä koko elokuva olisi 90 prosenttia huonompi. Winslet tekee elokuvassa elämänsä parhaan roolisuorituksen. Harva näyttelijä pystyy koskettamaan katsojaa pelkällä roolisuorituksellaan niin syvästi kuin Winslet. Elokuvan käsikirjoitus on keskivertoa parempi, pienine virheineen, mutta David Haren nimi jo pelkästään takaa hyvän käsikirjoituksen. Elokuvan ohjaus on melko heikkoa ja haparaa. Ralph Fiennesin roolisuoritus on todella heikko ja kyvytön. David Kross on puolestaan täysin Winsletin vastus.
   Kate Winslet on yksi aikansa arvostetuimmista näyttelijöistä ja syystä. Hänen näyttelijänlahjat ovat erittäin ainutlaatuiset. Hanna Schmidt on hänen paras roolisuorituksensa. Roolisuoritus on itse täydellisyys aina kävelytyylistä ja ryhdistä silmiin ja kasvonilmeisiin ja ajoitukseen. Hän luo Hannaan sympatiaa ja epätoivoa, mikä yhdistelmänä kuulostaa jo mahdottomalta. Winslet ottaa elokuvan omakseen ja luo legendaarisen roolisuorituksen, jota katsojat ihailevat vedet silmissä. Täysin sanoin kuvaamatonta!!!
   Lukija on Winsletin taidonnäyte. Hän antaa meille kaikille oppitunnin näyttelemisestä. Hän luo hahmoonsa ja elokuvaan niin paljon syvyyttä. David Krossin ja Kate Winsletin keskinäinen kemia toimii ja onkin avainasemassa elokuvassa. Elokuva on koskettava ja yksinkertaisesti hieno.




8









...=)



Titanic (Titanic)

Titanic on oma suosikkini, kuten se on varmaan kaikkien suosikki. Ja olemme kaikki nähneet sen satoja kertoja. Jo niin, että se on muodostunut jo omaksi kliseekseen. Mutta se puhuu vain elokuvan puolesta, ei sitä vastaan. Titanic on saavuttanut jokseenkin jopa kulttiaseman. Se viehättää katsojia sukupolvesta toiseen.
Elokuva kertoo RMS Titanicin neitsytmatkasta, laivan uppoamisesta ja sen kyydissä olleiden viimeisistä tunneista. Kaiken keskiössä on Kate Winsletin esittämä Rose DeWitt Bukater, ylhäisen luokan nuori nainen, joka on kihloissa öykkärimäisen herrasmiehen (Billy Zane) kanssa, ja Jack Dawson (Leonardo DiCaprio), huoleton työväenluokan maailmanmatkaaja, jolla ei ole kahta penniä taskuissaan. Hän voitti liput Titanicille korttipelissä. Tavattuaan Jackin, Roselle avautuu kokonaan uusi, taistelemisen arvoinen maailma, joka on niin täysin eri hänen omasta, sääntöjen muovaamasta todellisuudestaan. Jack ja Rose rakastuvat vain muutama tunti ensikohtaamisensa jälkeen (joku voisi väittää ensikohtaamisella...) ja kun tajuavat, että Titanic on uppoamassa, haluavat he viettää jokaisen hetken, saatollisesti viimeisistä tunneistaan, yhdessä.
      Kaikki Titanicissa on suurta, eeppistä. Niin visuaaliset tehosteet, lavasteet, tekemiseen käytetty raha kuin elokuvaan saadut näyttelijätkin. Tämä on suuren luokan elokuvallisuutta, mutta silti siinä löytyy jotakin maanläheisesti vetoavaa. Jokainen meistä haluaa olla vapaa. Jokainen meistä haluaa elää kuin ei olisi huomista ja jokainen meistä haluaa tulla pelastetuksi, jokaisella mahdollisella tavalla.
     Tekninen taituruus on upeaa. Olemme heti ensi hetkistä Titanicin kyydissä, aistimme sen henkevyyden, jota matkustajat varmasti tunsivat ja siksi sen kohtalo onkin kaksinkerroin katastrofaalisempaa. Kaiken heijastavana elementtinä, elokuvan ytimessä kuitenkin toimii niinkin yksinkertainen rakenne kuin kahden ihmisen rakkaus. DiCaprion ja Winsletin kemiat kohtaavat täydellisesti, siitä ei ole epäilystäkään. He ovat ratsastaneet tiensä ihmisten sydämiin peruuttamattomasti. Siitä täytyy antaa myös käsikirjoitukselle propsit. Harvoin kahden ihmisen vuorovaikutusta, sen välittömyyttä, silloin kun se toimii, on kuvattu näin luonnollisesti.
     Ohjaus, musiikki - kaikki valaistuksesta puvustukseen on tuonto-arvoltaan korkeaa. Kuka voisikaan olla itkemättä kun ne ensimmäiset sävelet My Heart Will Go On-kappaleesta pärähtävät soimaan. Titanic on ikuinen suosikki. Jos haluaa puhdistaa kyynelkanaviaan, pistää Titanicin päälle. Se on taidokas, eeppinen klassikko. Titanic on ikuinen suosikki, ansaitusti menestynyt. Ja aika ja elokuvan jatkuva suosio puhuvat vain sen puolesta, huolimatta siitä, että samalla sen kliseisyys ja itsestäänselvyys kasvavat. Miksi joku asia olisi valtavirtaa, ellei syystä? Elokuvan rakenne on kuitenkin autenttisen ikimuistoinen, ajaton ja koskettava. Jokainen elementti elokuvassa on symbioosissa keskenään ja kokonaisuutena on täydellinen elokuva, jonka pariin jaksaa aina palata, kun siltä tuntuu. Elokuvien taikaa parhaimmillaan. Elokuva, joka on ajaton. Maailman paras elokuva. Ja kyllä Jack ja Rose vaan niin ihania ovat.

 
 










...=)



Kultalampi (On Golden Pond)

Kultalampi on vuonna 1981valmistunut draama elokuva. Sen ohjasi Mark Rydell ja pääosissa on Henry Fonda ja Katharine Hepburn. Sivuosassa Jane Fonda. Elokuva voitti kolme Oscar-palkintoa. Henry Fonda sai parhaasta miespääosasta ja Katharine Hepburn parhaasta naispääosasta jo neljännen Oscarinsa. Myös Jane Fonda oli ehdolla, parhaasta naissivuosasta. Ernest Thompson voitti parhaasta käsikirjoituksesta Oscarin. Elokuva oli ehdolla yhteensä seitsemään Oscariin. Jane Fonda osti oikeudet näytelmään, jotta voisi näytellä vieraantuneen isänsä kanssa. Kultalampi oli ilmestymisvuotensa toiseksi tuottavin elokuva.
   Kultalampi kertoo Norman ja Ethel Thayerista, jotka viettävät kaikki kesänsä kesämökillään "Kultalammella." Heidän tyttärensä, Chelsea pyytää heitä ottamaan hänen uuden aviomiehensä pojan, Billyn, viettämään aikaa kesämökillä, kun hän ja hänen aviomies viettävät aikaa keskenään muualla. Billy on ensin ärtynyt, että hänet jätettiin vanhuksien kanssa kesämökille, jossa ei ole mitään tehtävää, mutta pikkuhiljaa alkaa muodostua syvempi suhde äkäisen Normanin ja Billyn välille. He käyvät kalassa lammella. Chelsean palattua kesämökille hän on kateellinen Billyn muodostettua niin syvällisen suhteen isäänsä, jotain mihin hän ei koskaan pystynyt.
   Kultalampi on draamaelokuva, sanan joka merkityksessä. Kovin moni ei pystyisi istumaan pari tuntia katsellen parin vanhuksen hiippailevan metsissä, mutta kuten sananlasku kuuluu ei näe metsää puilta on tässä elokuvassa katsottavat tarkkaan. On raaputettava pinnan alta tajutakseen mistä koko jutussa on kyse. Näin on tietenkin joka elokuvassa, mutta erityisesti saadaakseen Kultalammesta jotain irti, on ensin ymmärettävä henkilöiden psykologia.
   Normanin ja Chelsean suhde on hyvin samanlainen kuin Jane Fondan ja Henry Fondan oikea isä-tytär-suhde. Koko elokuvan idea on lähimain tuoda esiin henkilöiden väliset suhteet ilman takaumia tai muistelmia menneisyydestä. Tässä käsikirjoitus osoittaa nerokkuutensa. Upeaa käsikirjoitusta vielä täydentää omistautuneet roolisuoritukset Henry Fondalta, Katharine Hepburnilta ja Jane Fondalta. On harmi ettei kolmikko tehneet enempää elokuvia keskenään sillä harvoin pystyy kolme näyttelijää työskentelemään näin hyvin yhteen ja luomaan kosketeltavan kemian valkokankaalle. 
    Henry Fonda on virheetön Norman Thayerina. Hän onnistuu luomaan uskottavan ilmapiirin henkilön ympärille, josta muiden näyttelijöiden on helppo työstää omia roolisuorituksiaan, ei että he sitä tarvitsisivat, mutta siihen Henry Fondan näyttelimisen nerous perustuukin.
   Katharine Hepburn puolestaan ammontaa koko näyttelemiskokemuksensa vaivattoman oloisesti roolihahmoonsa. Ethel on hyvin persoonallinen vaimo, ei yhtään vähempää mihin Hepburn tyytyisi itse. Hepburnin roolisuoritus on autenttinen, esteettinen, luova, lämmin sekä monitahoinen. Tuntuu kuin Hepburn ei edes näyttelisi vaan vain olisi. Täydellistä.
   Jane Fonda puolestaan saa paljon aikaan pienellä roolillaan. Hän on häkellyttävän hyvä. Jälkikäteen katsottuna hänen Chelsea on täydellinen kopio oikeasta ihmisestä. Jane Fonda työskentelee hyvin yhteen käsikirjoituksen kanssa ja hänen suoritustaan on kunnia katsella.
   Kultalampi on nerokas draama. Elokuvanteko saa merkityksen tässä elokuvassa ja näyttelijäsuoritukset rakentavat loistavan käsikirjoituksen yhtenäiseksi ja miellyttäväksi elokuvaksi.


8 1/2









...=)