...elokuvista, sarjoista ja vähän muustakin

Näytetään tekstit, joissa on tunniste 9. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 9. Näytä kaikki tekstit

Kunniattomat paskiaiset (Inglourious Basterds)

Kunniattomat paskiaiset on Quentin Tarantion elokuva vuodelta 2009. Sotaelokuva, Tarantinon ohjaama ja käsikirjoittama, jonka pääosissa on Brad Pitt, Christoph Waltz, Melanie Laurent, Diane Kruger, Eli Roth, Michael Fassbender, Til Schweiger ja Daniel Brühl. Elokuva on tuottanut yli 300 miljoonaa dollaria. Se oli ehdolla parhaan elokuvan, parhaan ohjauksen, parhaan käsikirjoituksen, parhaan kuvauksen, parhaan leikkauksen, parhaan äänitehosteiden sekä parhaan äänityksen Oscar-palkinnon saajaksi ja Christoph Waltz voitti parhaan miessivuosan Oscar-palkinnon.

     Vuonna 1941 juutalaisten metsästäjänä tunnettu SS-kapteeni Hans Landa (Waltz) tappaa Shosanna Dreyfussin (Melanie Laurent) perheen, Shosannan päästessä pakoon. Vuonna 1944 Shosanna elää Pariisissa uudelle henkilöllisyydellä Emmanuelle Mimieux, elokuvateatterin omistajana. Eräs natsisotilas (Brühl) rakastuu häneen ja Emmanuellelle selviää tämän olevan jopa sotasankari, jolla on vaikutusvaltaa. Hän saa omaan sankaritekoonsa perustuvan elokuvan ensi-illan siirretyksi Emmanuelle elokuvateatteriin, liehitelläkseen tätä, mutta Emmanuelle ei ole hänestä kiinnostunut, sillä hänellä on tummaihoinen poikaystävä, jonka kanssa hyödyntää tilannetta ja suunnittelevat polttavansa elokuvateatterin vaikutusvaltaisten natsiupseerien ollessa ensi-illassa. Samaan aikaan Britit ovat käynnistäneet Operaatio Kinon, jossa natseja tappava sotilasjoukko Basterds, räjäyttäisivät elokuvateatterin. Heidät ensi-iltaan toimittaa kaksoiagenttina toimiva saksalainen elokuvatähti Bridget von Hammersmark (Kruger).

     Quentin Tarantino on persoonallisin elokuvaohjaaja, jota nykypäivänä on ainakin Hollywoodissa. Hänen omalaatuinen,  mielenkiintoinen tyyli on valjastanut hänelle uskollisen faniseurannan ja hän pysyy itselleen ja heille uskollisena jatkaen sarjakuvamaista, räiskyvää ohjaustaan. Kunniattomat paskiaiset on hyvä elokuva. Jo siitä syystä, että se ei ole perinteinen sotaelokuva. Emme näe pitkiä synkkiä pätkiä kuvaa rintamalta asemasodasta, vaan mielenkiintoista juonittelua sodan taustakuvioissa. Tarantino on luova. Hänen käsikirjoituksensa on täyttä mielikuvituksen juhlaa, jossa hän mielekkäästi yhdistää fiktion ja tarkkoihin lähteisiin perustuvan faktatiedon. Hän ainakin jättää joka elokuvaan jälkensä ja tekee jokaisesta elokuvasta poikkeuksellisen. Tätä elokuvaa on mielenkiintoista katsoa, toki muutaman veripatruunan olisi voinut jättää käyttämättä, mutta sekin on vain pieni seikka, loppujen lopuksi. Tarantino on siksi upea elokuvaohjaaja, koska hän osaa yhdistää musiikin, leikkauksen ja käsikirjoituksen yhdeksi upeaksi kokonaisuudeksi, rikkoa rajoja ja luoda oman mielen mukainen taideteos.

      Melanie Laurent on häikäisevä. Hänessä on syvää ranskalaisuutta ja käyttää omaa olemustaan roolissaan hyväkseen. Emmanuelle Mimieux on mysteerinen ja viekas hahmo, johon Laurent on ammentanut upeasti tasapainoa, uskottavuutta, yhtenäisyyttä, kaikkea mitä rooli vaatii toimiakseen. Hän ei jätä aukkoja ja tekee roolisuorituksesta hienon, lankoja yhteen punovan, elokuvan keskiössä olevan huomiopisteen. Laurent on erinomainen näyttelijä.

      Christoph Waltz on tietenkin elokuvan todellinen tähti. Hän tekee mahdottomassa roolissa mahdottoman roolisuorituksen. Waltz tuo hahmoon osuvaa yliampuvuutta, mutta tasapainottaa sitä upeasti vakaalla katseellaan ja silmien takana tapahtuvalla näyttelemisellä. Erittäin onnistunut roolityö pahiksena. Tälläisiä emme usein saa, sillä on enemmän sääntö kuin poikkeus, että juuri leffojen pahikset ovat pienimuotoisia pettymyksiä. Mutta Waltz ikuistaa itsensä ikimuistoisimpien elokuvapahisten kaanoniin hyytävällä roolityöllään.

      Daniel Brühl tekee yllättävän hyvän roolisuorituksen. Olen ihmeissäni, miten hän ei ollut aivan Waltzin vierellä Oscar-gaalassa, sillä tälläinen hahmo voisi olla vaarassa jäädä kaiken muun alle. Brühl kuitenkin tuo hahmoon jotain häiriintynyttä, jotakin osuvaa, mikä tekee hahmosta entistä syvemmän ja entistä paremman osan kokonaisuutta elokuvan kannalta. Hän ei varasta huomiota, ei hypi nenälle, mutta hänen ajoituksensa; hänen tarkka laskelmoitu terävyytensä on huipussaan.

      Brad Pitt tuo elokuvaan uutta valoa. Hän tekee omaa jälkeään ja tekee roolisuorituksesta erilaisen, mutta silti osuvan. Elokuvan sävy on huumoripainotteinen, kaikesta huolimatta ja tätä edesauttaa Pitt järkyttävällä Italian kielen lausumuksellaan ja rennolla asenteellaan. Hän selvästi osaa luoda hahmon ja saada sen heräämään henkiin. Hän tuo siihen persoonaa ja mielikuvitusta. Hän on estoton ja heittäytyy mukaan, mikä on täydellinen piirre näyttelijässä. Hän ei ota itseään liian vakavasti.

      Diane Kruger on upeasti roolitettu. Hän on kuin ilmetty 1930- ja 1940-luvun saksalainen elokuvatähti, joka vihaa vuorikiipeilyä ja on baarissa kuin kotonaan. Kruger vaihtaa kielestä toiseen sujuvasti ja näyttelee millä tahansa kielellä sitäkin paremmin. Hän tuntee itsensä ja tietää mihin pystyy, mikä edesauttaa häntä yhä joustavampaan ja sulavampaan roolisuoritukseen, joka lisää hahmoon inhimillisyyttä ja siten uskottavuutta. Hän saa hahmon toimimaan niin sujuvasti, ettei hänen näyttelemistään edes erota.

     Kunniattomat paskiaiset on Quentin Tarantinon taitojen näyte. Se on mielenkiintoinen, räiskyvä, persoonallinen, mahdottoman elävä sekä upea elokuva. Upea näyttelijäkaarti elävöittää elokuvaa entisestään. Loistava yhteistyön tulos - omalaatuinen.



'











...=)

8 Mile (8 Mile)

8 Mile on Curtis Hansonin ohjaama rap-tähti Eminemin tähdittämä hip-hop draama vuodelta 2002. Eminemin rinnalla tähdittävät Brittany Murphy ja Oscar-voittaja Kim Basinger. Elokuva tuotti upeat 242 miljoonaa dollaria. Eminem voitti Oscar-palkinnon parhaasta laulusta (Lose Yourself).
     Elokuva kertoo B-Rabbitistä (Eminem), nuoresta valkoihoisesta rappaajasta, joka yrittää päästä huipulle, vaikkakin mustaihoisten hallitsemassa genressä. Häntä auttaa hänen ystävänsä Future (Mekhi Phifer). B-Rabbit on köyhästä perheestä, he asuvat kurjassa naapurustossa ja hänen päivätyönsä on tehdastyö. B-Rabbit tajuaa pitkin elokuvankulkua olevansa itse vastuussa omasta elämästään ja ei voi siitä syyttää ketään muuta. Hän yrittää suojella pikkusiskoaan heidän äitinsä Stephanien (Kim Basinger) ja hänen miesystävänsä vaikutukselta. B-Rabbit myös rakastuu Alexiin (Brittany Murphy). B-Rabbit tekee nimeä itselleen paikallisissa rap-battleissa.
      Tämä elokuva on todella mielenkiintoinen arvostella. Ensinnäkin se on täysin poikkeuksellinen, nimittäin se on ainakin ensimmäinen minun katsomanin rap-elokuva. Toiseksi sen ohjaajana on upea Curtis Hanson. Mies, jonka monipuolisuutta voi vain ihmetellä. Kolmanneksi Eminemin mystistä näyttelijyyttä voi vain ihmetellä, koska (paremman sanan puutteessa) ihmeellistä kyllä hän onnistuu näyttelemään hyvin, mutta miksi hän ei ole näytellyt tämän jälkeen? Joka tapauksessa en voi muuta kuin nostaa hattua 8 Milelle. Vaikka tarina on hieman nähty. Nimittäin alkuasetelma ja tyypillinen "ryysyistä rikkauksiin" kuvio on ennalta-arvattava, elokuva pelaa aivan muilla vahvuuksilla. Se on yksityiskohtaisen, huumaavan tarkka kuvaus päähenkilön ympäristöstä. Maailma, jossa B-Rabbit elää on kuvattu todella mielenkiintoisesti ja katsoja on elokuvan pauloissa. On kuin täten katsoja jopa pääsisi lähemmäs päähenkilöä ja kykenee ymmärtämään tätä. On todella nerokasta ottaa miljöö toiseksi kertojaksi ja se on jotain, mistä muiden elokuvien tulisi ottaa mallia. Elokuvan tunnelma on upeaa, sopii täydellisesti miljöön kuvaukseen. Näyttelijäsuoritukset istuvat myös kokonaisuuteen, mutta pääosaan nousee nimenomaan musiikki. Pystyn nimittäin suosittelemaan elokuvaa, myös niille, jotka eivät hip-hop/rap-musiikista niin innosta. Eminem täysin kyllä ansaitsee pystinsä parhaasta laulusta. Ehdottomasti yksi parhaista musiikin esille tuovista elokuvista. Pidin myös erittäin paljon koristeettomuudesta sekä aitoudesta.
      Eminem on elokuvan tähti. En usko, että hän muuta edes voisi. Hänhän on lahjakas. Hän onnistuu tuomaan hahmoon niin paljon ulottuvuutta ja sitä perään kuulutettua aitoutta. Heti ensimmäiset sekunnit, kun näemme hänet istumassa bussin takaosassa koviksen näköisenä, pystymme erottamaan lahjakkaan näyttelijän, sillä hän antaa katsojan tulla aivan lähelle. Eminem on syvällinen ja mikä vielä tärkeää hän on läsnä, hän uskoo itseensä ja näyttelee todella luontevasti.
      Olin tietysti myös täysin Kim Basingerin haltioissa. Hän saa tuotua hahmoon tarvittavaa emotionaalista raakuutta ja Eminemin tapaan läsnäolevuutta. Basinger tuo hahmoon juuri oikeat elementit ja osaa painottaa hahmon juuri oikein ja tehdä yhtenäisen, uskottavan roolisuorituksen, jota ei voi kuin kunnioittaa. Hän on kaikesta huolimatta katu-uskottava.
      8 Mile on poikkeuksellisen upea elokuva. Vaatimattomasta juonesta huolimatta, elokuva valloittaa katsojan vavisuttavalla miljöön kuvauksella ja musiikin edukseen tuomisella. Myös näyttelijäsuoritukset sopivat kokonaisuuteen. Tätä elokuvaa ei kannata missata.

9











...=)

Kuningattaren sisar (The Other Boleyn Girl)

Kuningattaren sisar on vuonna 2008 ilmestynyt Justin Chadwickin ohjaama draamaelokuva. Peter Morgan käsikirjoitti elokuvan pohjautuen Philippa Gregoryn samannimiseen romaaniin. Elokuvassa on todelle nimekäs tähtikaarti johon kuuluu Oscar-voittaja Natalie Portman, Scarlett Johansson, Eric Bana, Jim Sturgess, Kristin Scott Thomas, Benedict Cumberbatch ja Eddie Redmayne. Elokuva tuotti yli 70 miljoonaa dollaria.
     Anne (Natalie Portman) ja Mary (Scarlett Johansson) Boleyn ovat siskoksia 1500-luvun Englannissa, Tudors-suvun hallintakaudella ja monista rakkaussuhteistaan tunnetun Henry VIII:n valtakaudella. Kun käy ilmi, että Henry kahdeksannen vaimo Katarina Argonialainen ei saa synnytettyä perillispoikaa kruunulle, Annen ja Maryn isä ja setä juonivat Annen Henry kahdeksannen huomioon. Kuningas kuitenkin kiinnittää huomionsa Maryyn ja Marysta tulee Henryn rakastajatar, kun Anne lähetetään Ranskaan, Ranskan kuningattaren hoviin. Mary tulee raskaaksi, mutta tämän ollessa vuoteenomana, Anne palaa ja viettelee kuninkaan itselleen. Mary synnyttää kuin synnyttääkin pojan, mutta Anne on juoninut kuninkaan hylkäämään sisarensa ja kuningattaren. Hylätäkseen kuningattaren Henryn täytyy erottaa Englanti katolisesta kirkosta, koska paavi ei suostu mitätöimään kuninkaan avioliittoa. Tämä todistaa Annen vaikutusvallan. Lopulta kuningas hylkää Maryn ja oman poikansa ja nai Annen. Anne kuitenkin synnyttää tyttären Elisabetin ja saa keskenmenon eli ei saa poikaa. Anne ja Mary eivät kuitenkaan kanna kaunaa toisilleen. Mary on täysin tyytyväinen jättäessään hovin ja muuttaessaan maalle. Anne joutuu turvautumaan epätoivoisiin tekoihin pitääkseen kuninkaan tyytyväisenä ja käy ilmi, että sekään ei auta.
      Olin todella koukussa elokuvaan heti ensimmäisten minuuttien aikana. Elokuva on koristeellista draamaa. Se on juuri sellaista mielenkiintoista juonittelua, josta ei voi olla kiinnostumatta. Elokuvan käsikirjoitus on parasta, jota olen nähnyt pitkään aikaan. Menin elokuvan katsottuani googlaamaan Anne Boleyn ja tiedot eivät elokuvassa ihan vastaa todellisuutta, mutta ei kai niiden edes tarvitse. Olen todella tyytyväinen ratkaisuihin, joita oli tehty elokuvan mielenkiinnon ylläpitämisen puolesta. Elokuva on tietysti traaginen ja surullinen, mutta ei kuitenkaan liikaa. Syvällinen ja hienostunut jännite on hiottu upeaksi ja elokuvan teeman tarkastelu on toteutettu virheettömyyteen. Elokuva vierähtää ohi hetkessä ja mielestäni tarina on todella mielenkiintoinen, toteutettu intohimolla ja tarkkuudella. Olen nyt hiljattain todella ruennut kiinnostumaan nimenomaan keski-ajasta ja kaikesta hovielämän kierottelusta. Tämäkin elokuva todistaa, että hovissa olo ei varmasti ollut mitään juhlaa. Tietenkin elokuvan aihe on suuri syy, miksi pidän tästä elokuvasta. Mikä on myös tärkeää on hyvät näyttelijät ja niitä ei tästä elokuvasta puutu.
     En ymmärrä miten Natalie Portman ei ole vielä voittanut kymmeniä Oscar-palkintoja. Hänhän on ilmiömäinen. Hänen sulava kauneus, rauhallinen energia, viimeistellyt liikkeet ja hiottu elekieli on upeaa katsottavaa. Hän saa niin paljon tunnetta aikaan, että kuka tahansa näyttelijä ei pysty samaan. Hän keskittyy täysillä kohtaukseen ja hänen vuorosanansa ovat kuin kaunis melodia. Hän on uskottava, aito, varma ja syvällinen. Hän on yksi parhaita näyttelijöitä ja todistaa sen myös tässä elokuvassa. Nimenomaan sulavuus ja tietty tarpeellinen mystisyys ovat toteutettu täydellisyyteen. Portman on todellinen taitelija.
        Scarlett Johansson jättää, taas kerran, valitettavasti, paljon toivomisen varaan. Toisin kuin Portman, Johansson ei pysty rauhoittamaan tasapainoaan keskittyäkseen yhteen kohtaukseen, vaan on kuin hänellä olisi kiire näytellä kohtaukset pois loppuhuipennuksen tieltä. Hän antaa liian paljon itsestään ja lopputuloksena on horjuva roolisuoritus.
    Eric Bana on upea tässä elokuvassa. Hän pystyy upeasti yhtenäistämään roolisuorituksen sekä tuomaan todella paljon maanläheisyyttä ja uskottavuutta rooliinsa, joka niin helposti olisi fantasioitavissa, mutta tähän ei Bana sorru. Hän on jopa järkkymätön. Hän on anteeksipyytelemätön ja saa upeasti aikaan luotua auktoriteettisen vahvan, inhimillisen uskottavan hahmon.
     Kristin Scott Thomas on täysin aliarvostettu näyttelijä. Hänessä piilee tiettyä arkisuutta, mikä on olennaista minkä tahansa hahmon luomisessa. Hän saa aikaa hiottua draamaa, kuitenkaan ylinäyttelemättä. Hänen roolisuoritus on uskottava ja koskettava.
      Jim Sturgess tekee hienoa työtä, vaikean hahmon kanssa. Hän onnnistuu saamaan kaikki palaset paikoilleen ja hänen luoma hahmo on olennainen elokuvan kannalta. Sturgess ymmärtää omat vahvuutensa ja tietää tarkalleen mitä tekee. Vain erittäin taidokas näyttelijä, pystyy tekemään näin läsnäolevan roolisuorituksen. Hän ja Portman ovat erittäin vahva kaksikko ja he näyttelevät loistavasti yhteen. Sturgess on nöyrä näyttelijä, mikä on ehkä paras piirre, mikä näyttelijällä voi olla. Hän näyttelee näyttelemisen vuoksi.
       Tämä on elokuva seurauksista.

9









...=)

Rachel Getting Married (Rachel Getting Married)

Anne Hathaway sai uransa ensimmäisen Oscar-ehdokkuuden elokuvasta Rachel Getting Married. Monet pitävät sitä hänen uransa parhaimpana roolisuorituksena. Vaikkakin elokuvan nimi on Rachel Getting Married, esittää Hathaway pääosassa Kym nimistä, nuorta, vieroituksessa olevaa naista. Kym saa vapaata vieroituksesta päästäkseen osallistumaan siskonsa Rachelin häihin. Kymin ja perheen välillä on kireä ilmapiiri ja syyksi selviää Kymin ja Rachelin pikkuveljen kuolema. Tietysti perheenjäsenet ovat myös huolestuneita Kymin raittiudesta ja erityisesti Kymin ja Rachelin isä kantaa huolta Kymistä. Kym tulkitsee tämän epäluottamukseksi. Rachel puolestaan paheksuu Kymin saamaa huomiota ja tuntee, että kyse on kuitenkin hänen häistään. Myös Rachelin ja Kymin äiti, joka on eronnut heidän isästään, on osana perheen skismoja ja lopussa käy ilmi, että Debra Wingerin näyttelemä äiti ja hänen tunneilmaisullinen etäisyys ovat syynä perheen dynamiikan ongelmiin.
    Tämä vuonna 2008 valmistunut, Jonathan Demmen ohjaama draamaelokuva käyttää hyväkseen erittäin indie-painotteista tyyliä. Se saattaa olla luontaantyöntävä ja vieras. Mutta en voi kuvitella elokuvaa mitenkään toisenlaisena. Lopputulos on juuri sopiva. Elokuvan aiheena häät ovat täysin loppuunkäsitelty juttu, mutta Rachel Getting Married onnistuu tuomaan aiheeseen lisää syvyyttä, lisää draamaa ja lisää intensiteettiä sekä kitkaa. Tiivistettynä elokuva on siis mielenkiintoinen. Elokuva karttaa kaikkea päälle liimattua, kuorrutettua ja ylipäätänsä kaikkea häämäista ja se on elokuvan viisain valinta. Tyyli on siksi niin täydellinen. Se on aito ja uskottava ja siksi elokuva menee täysin läpi oikeasta tapahtumasta. Katsoja uskoo hahmoihin ja heidän ongelmiin. Lopputuloksena on draama parhaimmillaan. Itse olen erittäin kiintynyt hyvin tehtyihin indie-elokuviin ja tämäkään elokuva ei tuota pettymystä. Elokuva käsittelee todella syvällisiä aiheita kuten sisaruus, tyhjyys, katumus, synti, rakkaus ja onni. Elokuvasta jää todella paljon käteen ja vaikka se ei ole ihan tavallinen romanttinen komedia häistä, eikä niin lämminhenkinen ja hupaisa tai paremmin sanottuna "hersyvä", on elokuva kuitenkin nerokas, se on puhdas ja aito.
      Tavallaan elokuvan tarkoitusta on vaikea kiteyttää. Miksi katsoa tämä elokuva vaikka jonkin toisen sijaan? Miksi haluaisin katsoa elokuvaa, joka tuntuu kuin oikealta elämältä, kun voisin katsoa fantasiaa? Ihmisillä on yleensä ongelma elokuvien kanssa, jotka tulevat liian lähelle. He haluavat katsoa elokuvan, joka vie heidät pois heidän omasta ulottuvuudestaan. Pois arjesta ja pois ongelmista. He eivät halua katsoa elokuvaa arkisista ongelmista. Ei ole yllätys, että Rachel Getting Married tuotti vain noin 16 miljoonaa dollaria. Suosittelen elokuvaa kuitenkin kaikille. Pablo Picasso sanoin, että taiteen tarkoitus on pestä päivittäisen elämän pöly pois meidän sieluiltamme. Rachel Getting Married on taidetta.
     Jonathan Demme on nerokas. Hän on yksityiskohtainen ja elävä. Hän tuo itseään esille ja paljastaa niin monia puolia draamasta, ohjauksensa avulla, että katsoja ei voi kuin ihastella. Hän luo ehjän kokonaisuuden ja taidokkaasti rakennetun elokuvan. Hän tekee elokuvaa älylliselle katsojalle. Ohjaus on siis todella virkistävää. Hän tuo kerronnan todella lähelle. Hän kuvaa tunnetta. Ja se tunne välittyy katsojalle. Minulle henkilökohtaisesti elokuva edustaa elokuvanteon parhaimpia puolia. Hahmojen mielet ovat käsiemme kosketeltavissa. Kuin olisimme osa elokuvaa. Se on loistavan elokuvan tunnusmerkki. Katsoja otetaan huomioon elokuvanteon osapuolena.
     Anne Hathaway. Paljon on sanottu tästä virtuoosista roolisuorituksesta. Hathaway tekee täydellisen tutkimuksen syyllisyydestä. Hän niin sanotusti tulkitsee elävästi (actualize) mitä syyllisyys on. Hän heittäytyy mukaan ennen näkemättömästi. Hän pistää itsensä likoon. Hän tuo omaa persoonaa mukaan hahmoon ja ottaa hahmon hyvin henkilökohtaisesti. Tämä tekee roolisuorituksesta uskottavamman. Hän on elävä ja täynnä tunnetta. Hän säilyttä hyvin tasapainon ja tekee vahvan roolisuorituksen.
      Rosemarie DeWitt pysyy hyvin mukana. Hän ei täysin hahmota, missä elokuvassa on kyse. Hän yrittää tuoda mukaan liikaa. Kuitenkin hän onnistuu tekemään varsin vakaan roolisuorituksen.
      Debra Winger on elementissään. Hän vastaa loistavasti elokuvan tunnetasoa ja ymmärtää hahmonsa. Hän painottaa sen loistavasti ja roolisuoritus on upeasti sävytetty ja ehjä kokonaisuus, josta käy hyvin ilmi motiivit ja tunteet.
     Näin loistavassa elokuvassa, kukaan näyttelijä ei pysty epäonnistumaan. Anne Hathaway menee vielä pidemmälle ja tekee tarkan kuvauksen hahmostaan. Jonahthan Demme on suurenmoinen ohjaaja ja käyttää hyväkseen niin tunnelmaa ja tuo katsojan todella lähelle aitoa ja uskottavaaa draamaa.

9








...=)

Midnight in Paris (Midnight in Paris)

Woody Allen on tehnyt mittavan uran elokuvaohjaajana ja hänen ainutlaatuinen karismansa puree monen kymmenen vuoden jälkeenkin. Midnight in Paris on hänen menestynein elokuvansa ja se toi hänelle parhaan käsikirjoituksen Oscar-palkinnon. Midnight in Paris on Woody Allenin oodi Pariisille. Se valmistui vuonna 2011, pääosissa Owen Wilson, Rachel McAdams, Oscar-voittajat Marion Cotillard, Kathy Bates ja Adrien Brody.
      Midnight in Paris kertoo Gil Penderistä, joka on lomalla Pariisisa morsiamensa Inezin kanssa. Gil on kirjalija, toivoton romantikko ja elää jatkuvasti omissa fantasiamaailmoissaan. Yksi hänen ihailun kohteistaan on 1920-luvun Pariisi ja eräänä yönä hänen ollessaan kuutamokävelyllä, joukko ihmisiä 20-luvulta kutsuvat hänet juhliin. Hän tapaa muun muassa F. Scott Fitzgeraldin, Cole Porterin, Ernest Hemingwayn, Josephine Bakerin, Pablo Picasson ja Gertrude Steinin. Hän myös rakastuu Adrianaan, joka on ollut Picasson ja monen muun suuren taiteilijan rakastajatar.
      Midnight in Paris on taianomainen. Se on kaunis ja kepeä ja sen syke on ainutlaatuinen. Woody Allen hallitsee loistavasti taidepainotteisen kameratyöskentelyn ja kliseettömän elokuvanteon. Midnight in Paris on hänelle juuri sopiva projekti sillä se sitoo yhteen hänen parhaat puolensa. Allen on todella upea elokuvaohjaaja ja hän kerta kerran jälkeen antaa katsojalle purevan, ihmeellisen elokuvan, jonka syövereihin katsoja mielellään uppoaa. Midnight in Paris voisi olla helposti ylisiirappinen, mutta Allen pitää visusti langat käsissään ja tutustuttaa katsojan Pariisiin. Henkilöhahmot ovat yksi elokuvan vahvuus. Niiden kirjo ja niiden karismaattisuus tekevät elokuvasta mielenkiintoisen. Allen on todella onnistunut tässä käsikirjoituksessa ja ohjaa intohimolla. Hän tekee selväksi ihmisen perusluonteesta sen, että hän aina kaipaa jotain lisää. Mikään ei koskaan ole tarpeeksi ja aina löytyy jotain haaveiltavaa.
       Owen Wilson on hyvä valinta tähän rooliin. Se saattaa olla juuri se ainoa rooli, johon hänet oli tarkoitettu. Hän imitoi hyvin Woody Allenia roolissaan ja tekee Gilistä sympaattisen ja melko haavoittuvaisen, niin että hänestä on helppo välittää. Gilistä tulee autenttinen ja miellyttävä. Wilsonin karisma sopii hyvin rooliin ja hän kantaa elokuvan helposti harteillaan.
      Marion Cotillard on kohtalokas, dramaattinen ja mysteerinen. Hän pystyy tuomaan niin paljon syvyyttä hahmoon kuin hahmoon ja saa aikaan moniulotteisen, mielenkiintoisen hahmon. Katsoja ihastuu häneen päätä pahkaa ja hän käyttää hyväkseen omaa vetovoimaansa. Hän osuu juuri naulan kantaan ja hänen intohimonsa vuorosanojaan kohtaan näkyy. Hän saa kohtaukseen paljon karismaa ja luontevuutta.
     Woody Allen palkkasi Rachel McAdamsin elokuvaan Diane Keatonin suosituksesta. Hyvä, että teki niin, sillä hän tuo rooliin helppoutta ja luontaisuutta ja viihdyttävyyttä. Hän on kuin kotonaan valkokankallaa jä hän tekee todella varman roolin. Hän on karismaattinen sekä miellyttävä näyttelijä, vaikka rooli ei olisikaan sellainen.
     Kathy Bates tuo paljon uskottavuutta Gertrude Steinin rooliin. Hän tuo esiin hahmon ominaispiirteet sekä antaa sille oman tulkintansa. Adrien Brody on juuri sopivan itseironinen ja tuo hahmosta esiin siinä piilevää komiikkaa. Myös Ranskan silloisen presidentin vaimo, Carla Bruni esiintyy elokuvassa ja on kieltämättä varsin uskottava ja miellyttävä. Tom Hiddleston on varma ja tekee uskollisen roolisuorituksen.
       Midnight in Paris on tainomainen. Se on oodi Pariisille ja katsoja heittäytyy tähän maailmaan kertaheitolla. Puhtaaksi hiottu käsikirjoitus on luonteva ja karismaattinen. Woody Allen on ainutlaatuinen ja Owen Wilson on hyvä valinta päärooliin.

9









...=)