Little Children kertoo Sarah Piercestä (Winslet), kotiäidistä, joka elää pienessä lähiössä. Hän tapaa puistossa Bradin, koti-isän, joka opiskelee päästäkseen läpi yliopiston lakitieteellisen pääsykokeista. Sarah yrittää tulla toimeen muiden puistossa olevien kotiäitien kanssa, mutta, kuten Brad, on hänkin onneton. Pian he aloittavat suhteen. Bradin vaimo Kathy (Connelly) uskoo Bradin tulevaisuuteen, mutta ei tiedä, että Brad ei edes haluaisi lakimieheksi, vaan haaveilee nuoruutensa huolettomista päivistä. Samaan aikaan samassa lähiössä elää Ronnie McGorvey (Jackie Earle Haley), äitinsä kanssa ja McGorvey tunnetaan pedofiilina.
Olin jo pitkään halunnut arvostella tämän elokuvan, sillä pidin sitä hyvänä draamana, täynnä hyviä roolisuorituksia ja sitä se onkin, mutta en pystynyt arvioimaan täysin elokuvaa, sillä en ymmärtänyt juonta. En tiennyt mistä lähteä liikkeelle elokuvan arvionnista. Olisinko esitellyt McGorveyn sivujuonta ollenkaan? Tuskinpa. Olisin sivuuttanut sen arvostelussani. Luulin naiivisti elokuvan katsottuani sen kertovan vain kahden ihmisen suhteesta, jonka ei olisi pitänyt tapahtua. Yhdistin McGorveyn tapahtumat vain elokuva-ajan täytöksi, tahattomaksi sivujuoneksi. Luulin, että McGorveyn hahmoa vain kuvattiin sattumalta toiseksi hahmoksi samasta kaupungista; mitä samaan aikaan tapahtuu. Ja sitten tänään tajusin ihan sattumalta, muita ajatuksia ajatellen, yhdistäväni tämän elokuvan niihin. Ja ymmärsin mistä elokuva kertoo.
Juoni on ihan yksinkertainen. Winslet ja Wilson aloittavat suhteen ja samaan aikaa elokuva kuvaa samassa kaupungissa elävää pedofiilia. Winslet ja Wilson nauttivat toisistaan kaikessa rauhassa, kun taas Haleyn esittämä pedofiili, McGorvey ei voi pistää naamansa ulos etuovesta rauhassa, saatikka tehdä mitään enemmän. Elokuvan katsottuani, en ymmärtänyt, että nämä tarinat yhteen linkitettynä kertoisivat jotain enemmän. Mutta tänää sitten siis tajusin yhtäkkiä, oli kuin hehkulamppu olisi oikeasti syttynyt pääni päällä. Ne liittyvät yhteen. Niitä kuuluu verrata!
Elokuvan teema kertoo siis siitä, miten me pidämme jotain oikeana ja jotain vääränä. Meidän moraalimme on rakentunut omien kapeiden skeemojemme varaan, emmekä edes ymmärrä kyseenalaistaa sitä. (Kuten minä tämän elokuvan juonen kanssa.) Moraalimme automaattisesti olettaa, että mitä McGorvey tekee on väärin, <hän on huono ihminen> ja mitä Sarah ja Brad tekevät on ihan oikeutettua, tai ainakaan niin kauheaa. Miksi? Miksi se on näin? Tämä ajatus kauhistuttaa ainakin minua. Miten paljon elämme omien ennakkoluulojemme varassa ja siksi tämä elokuva on niin upea, se herättää aidosti. Filosofisin termein puhuisin moraalirealismista, että siten me ajattelemme, vaikka kuinka olisimme antirealismin kannalla noin aatteellisesti, noin paperilla, mutta sitten käy niin kuin minulle. Tahtomattani oletan moraalirealistisesti, että jokin asia vain on luonnollisesti väärin ja jokin luonnollisesti oikein eli ennaltamäärätty.
Palatakseni elokuvaan, voisin nyt ihan vain todeta, että kaikki on upeasti tehty. Tunnelma on pistävän omalaatuinen, Kate Winsletin roolisuoritus hipoo luonnollisesti täydellisyyttä ja Jackie Earle Haleyn näyttelijäntyö on huomiota herättävää. Ohjaus on sujuvaa ja käsikirjoitus on kuten todettu parhaimpia, mitä olen kohdannut vuosiin. Kuitenkaan en voi olla ärsyyntymättä siitä, miten avoimeksi kaikki on jätetty. Liian avoimeksi. Hahmojen motiivit eivät tule selviksi ja siitä syytä ihan itse ohjaajaa. Kuten olen aikaisin todennut, tarvitaan todellista taitoa ohjata oma käsikirjoitus, kuten Todd Field on tehnyt Little Childrenissä, mutta hänellä ei ole sitä todellista taitoa. Hän on liikaa oman käsikirjoituksensa lumoissa ja olettaa siitä automaattisesti tiettyjä hänelle itsestään selvyyksiä, mitkä sitten jää minun laisiltani katsojilta ihan auki.
8
...=)
