3 Days to Kill (3 Days to Kill)

Kevin Costner on ikääntynyt arvokkaasti, samoin Connie Nielsen. Hailee Steinfeld on varmasti yksi tulevaisuuden suuria lahjakkuuksia. Amber Heardin rooli oli niin outo. Käsikirjoituksessa aukko seuraa toista ja kliseet muodostavat pitkän jonon rotkon reunalle. Jostain syystä, Costner kumppaneineen ei sinne kuitenkaan putoa. Eli toisin sanoen siis, läpi meni, mutta tiukasti.

...=)

Uusia alkuja (Begin Again)

Gretta (Keira Knightley) on saapunut New Yorkiin muusikkopoikaystävänsä, Daven (Adam Levine) kanssa. Dave on saanut levytyssopimuksen äänitettyään lauluja hittielokuvaan ja on nyt siis nousemassa tähteyteen. Äkkiä, Gretta huomaa painuneensa täysin Daven varjoon ja pian ero koittaakin. Gretta, nimittäin myös on laulaja-lauluntekijä ja hänet huomaa juuri perustamastaan levytysyhtiöstä potkut saanut Dan (Mark Ruffalo). Yhdessä he nollabudjetilla levyttävät demoja ympräi kaupunkia ja samalla muuttavat toistensa elämiä.

Jumaloin Keira Knightleya. Olen ehkä puhunut tästä ennenkin, mutta hänellä on hieno taito näytellä dialogin ulkopuolelta. Kun hän on saanut repliikkinsä sanottua, hänen näyttelemisensä ei suinkaan lopu. Hän kuuntelee ja reagoi vastanäyttelijäänsä. Erityisen hienoa on, kun hänen hahmonsa ei sano sanaakaan. Antaa vain merkityksellisen katseen ja jokainen elokuvayleisössä tietää, mitä hän tarkoittaa.

Mark Ruffalo on tietysti upea. Tapa, jolla hän luo hahmolleen kehitystarinan, jälleen, on ihailtavaa. Monet näyttelijät tyytyvät esittämään roolejaan yksiulotteisesti, Ruffalo tekee hahmoistaan matkan, antaa heille merkityksen, toisin sanoen näyttelee täydellisesti elokuvassa. Catherine Keener muuttuu vuosien mittaan aina vain kauniimmaksi. Hailee Steinfeld todistaa jälleen kuinka lahjakas on. Mukava lisä näyttelijäkaartiin on myös James Corden.

Itse en henkilökohtaisesti voi sietää Adam Levineä. Minusta hänen esiintymisensä on kamalan tönkköä. Onneksi hänen roolinsa on pieni ja hänen kokemattomuutensa näyttelijänä paistaa vain muutamissa kohtauksissa läpi.

Mikä on elokuva-arvostelijan, jonka meediumi on teksti, tapa nostaa hattuansa, nousta seisomaan, huutaa "Bravo!", taputtaa viisi minuuttia putkeen, heittäytä maahan elokuvantekijöiden eteen? Jos voisin tehdä nämä kaikki - tekisin. Mietin pitkään, mihin kohtiin elokuvasta tarttuisin arvostelussani. Mietin tätä pitkään, koska tämä elokuva alkaa olla sillä tasolla, jolla minun taitoni arvostella elokuvia loppuvat. Totta puhuen, minulla ei ole hajuakaan, miten ylistää tätä elokuvaa tarpeeksi - puhumattakaan siitä, että pystyisi analysoimaan, mikä tekee elokuvasta niin hyvän. Jotain kertoo myös se, että kirjoitan tätä arvostelua nyt kolmatta kertaa, sillä kahdella ensimmäisellä kerralla en löytänyt tapaa kirjoittaa elokuvasta sen ansaitsemalla nuotilla.

Voisin kehua elokuvan miljöötä, ohjausta, kuvausta, puvustusta, valaistusta, tyyliä, rakennetta, teemoja, mutta suoraan sanottuna ei mikään näistä oikeastaan kerro yhtään mitään siitä, kuinka hyvä elokuva oli. Voisin puhua omasta elokuvakokemuksestani ja vakuuttaa, että kaikki muut tulevat rakastamaan elokuvaa yhtä paljon kuin minä, mutta sekään ei olisi totta. Tiedän, että elokuvien katsominen ja niistä pitäminen on täysin subjektiivista. Kaikki muut eivät varmasti tule näkemään kaikkia elokuvan sävyjä, kuten minä näen ne. Voisin julistaa elokuvaa vuoden parhaimmaksi ja antaa sille liudan perusteluja. Voisin kehua ohjaaja John Carneyta ja verrata tätä työtä hänen aikaisempaan työhön ja vetää yhtenäisen kaaren ohjaajan töiden välille ja siten julistaa miestä neroksi. Mutta entä jos joku ei pidä ohjaajan tyylistä?

Voin siis sanoa vain, että yksinkertainen on kaunista.

Uusia alkuja on raikas elokuva. Ja tarkoitan tätä suurimpana kehuna, jota voin elokuvalle antaa. Tuntuu kuin se jopa uudistaisi elokuvan perinnettä. Jokainen kohtaus on niin sielukas ja hengittävä. Jokainen hahmo on niin aito ja yksilöllinen sekä samaistuttava. Elokuvan musiikki on jostain toisesta maailmasta. Käsikirjoitus on lumoava kokonaisuus, joka juhlistaa elämän, rakkauden ja musiikin rikkautta. Nämä osa-alueet ovat toteutettu täydellisyyteen ja siinä kaikki. Palaset sopivat keskenään ja lopputuloksena on saumaton liitos.

Virkistävää on myös se, että kerrankin elokuvan keskiössä olevat mies ja nainen eivät kehitä välilleen mitään rakkaustarinaa, vaan ovat yksinkertaisesti toisiaan kunnioittavia ystäviä.

Kuinka yksinkertaista! Tarvitaanko täydelliseltä elokuvalta enempää?

...=)

Pitch Perfect 2 (Pitch Perfect 2)

Mikä on vallankumouksellista Pitch Perfect 2 -elokuvassa on, että sillä on naisohjaaja - upea Elizabeth Banks on siirtynyt kameran taakse, tullen yhdeksi niistä harvoista naisohjaajista, jotka ovat tälläisiä *studioleffoja ohjanneet.

Pitch Perfect oli valtaisa menestys ja siitä syystä se on saanut, ehkä vähän tarpeettoman, jatko-osan. Kakkososa kertoo yhä Barden yliopiston Barden Bellas - a cappella-yhtyeestä, jota Anna Kendrickin näyttelemä Becca on siirtynyt luotsaamaan. Mukana on myös ykkösosasta tutut Fat Amy (Rebel Wilson), Lily Onakurama (Hana Mae Lee) sun muut kumppanit ja lisäksi vielä yksi uusi "bella" Oscar-ehdokas Hailee Steinfeldin esittämä Emily. Tällä kertaa lauluyhtye tähtää maailmanmestaruuskisoihin.

Virheetön elokuva Pitch Perfect 2 ei todellakaan ole, kuten ei ollut ykkönenkään. Täynnä ällöttäviä kliseitä ja tyttöjä kikattamassa toinen toistaa turhimmille asioille. Yhdessä vaiheessa elokuvaa päästään jopa tyynysodan vauhtiin. On myös kummallista, että elokuva teeskentelee olevansa altavastaajien puolella, mutta kuitenkin erityisesti tämä kakkososa kuvaa näitä nuoria naisia kuin keitä tahansa "suosittuja tyttöjä" juhlimassa kovaa ja seurustelemassa autoa ajavien poikaystävien kanssa. Kamalinta elokuvaa on seurata, kun meininki menee yltiösiirappiseksi ja nämä tytöt istuvat nuotion ääressä paahtamassa vaahtokarkkeja ja avaten sydäntään ties mistä murheista.

Siitä huolimatta.... Elokuva onnistuu jotenkin lyömään kevyen viihteen päälle uudenmanlaisen, tuoreen leiman yhdistämällä tähän tyylilajiin a cappella-musiikin. Musiikkinumerot ovat viihdyttäviä, tosin häviävät vertailussa ensimmäisen osan ikimuistoisille osioille kuten "The Riff-offille" tai Anna Kendrickin Beccan ja Rebel Wilsonin Fat Amyn koekarsinnoille, siis ykkösosassa. Pitch Perfect 2 kärsiikin vähän ykkösosan varjosta ja ehkä elokuvaa on viety myös liikaa pois siitä asenteen omaavasta yliopistokulttuurista, jossa kilpailtiin yliopiston sisäisten laulujengien väillä, siis ykkösosassa.

Mikä kuitenkin tekee kakkososasta niin toimivaa jatkoa ykkösosalle kuin suinkaan vain mahdollista, on elokuville ominainen huumori. Sanonpahan vain, että ilman upeaa, mahtavaa, loistavaa naista nimeltä Rebel Wilson molemmat nämä elokuvat uppoaisivat vain jonnekin tusinatuotelaariin, mutta hänen ansiostaan nämä elokuvat ovat todellisia koomisia helmiä. Wilsonin koominen ajoitus on parhainta, mitä koomikoiden keskuudesta löytyy. Hän osaa pyörittää juuri oikeassa kohdassa silmiään. Hän osaa painottaa juuri oikein jokaista lausettaan ja löytää kohtauksesta kuin kohtauksesta sen koomisen elementin.

"[Rebel] Wilsonin koominen ajoitus on parhainta, mitä koomikoiden keskuudesta löytyy"

Pitch Perfect 2 ei sovi heikkohermoisimmille. Se on täyttä teinihömppää, minkä onneksi kuitenkin musiikkinumerot ja Rebel Wilsonin luotsaama koominen ote pelastavat. Jos etsii toimivaa musikaaliviihdettä, suosittelen kääntymään tv-sarja Empiren puoleen.

(harvoin perustelen tähteytystäni arvostelun ulkopuolelta, mutta nyt on pakko, nimittäin itse elokuva on hädin tuskin yhden tähden arvoinen. Toinen tähti tulee jokseenkin sykkivästä musiikista ja kolmas tähti oikeutetusti Rebel Wilsonille - hänen takiaan ryömin jopa teatteriin asti katsomaan - hänen ja sen takia, että sarjaelokuvaliput olivat umpeutumassa xD)

*Studioelokuva

...=)

Kova kuin kivi (True Grit)

Kova kuin kivi on Coenin veljesten ohjaama uusintaversion vuoden 1969 elokuvalle Kova kuin kivi, jonka pääosassa on John Wayne. Molemmat elokuvat pohjautuvat Charles Portierin samannimiseen romaaniin. Uusintaversion valmistui vuonna 2010. Sen pääosassa on Matt Damon, Jeff Bridges, Josh Brolin ja Hailee Steinfeld. Elokuva tuotti yli 200 miljoonaa dollaria. Se oli ehdolla kymmeneen Oscariin, mm. Paras miesnäyttelijä (Jeff Bridges), paras naissivuosa (Hailee Steinfeld) ja paras elokuva.

    Kova kuin kivi kertoo nuoresta Mattie Rossista (Hailee Steinfeld), joka palkaa Rooster Cogburnin (Jeff Bridges), palkkionmetsästäjän, hakemaan hänen isänsä murhaajan Tom Chaneyn (Josh Brolin) oikeuden eteen. Mattien isän murhaajaa etsii myös Teksasilainen ranger LoBoeuf (Matt Damon). Mattie ei päästä Roosteria yksin murhaajan-haku-matkalle, joten kaikki kolme päätyvät samoille hevosen jäljille.
     Kova kuin kivi on aivan upea teos. Luultavasti paras western, jonka olen nähnyt. Coenin veljekset ovat täydessä vireessä elokuvaa tehdessään. Elokuvassa ei edes tarvitsisi olla juonta, sillä pelkkä dialogi on niin puhdasta laatua ja viihteellistä elokuvaa, todellista draamaa ja veret-seisauttavaa taidetta. Ja juoni vielä on niin hieno ja koskettava. Katsoja kysyy itseltään elokuvan lopussa, että katsoinko minä edes lännenelokuvaa? Se rakentuu hienovaraisesti hahmojen motiivien varaan ja antaa katsojan itse vetää omat johtopäätökset niistä. Elokuvan aikakausi on kuvattu virheettömästi ja elokuvan sävy on toiveikas ja täydellisesti soinnukas. Coenin veljekset ovat luoneet upean, virheettömän, lajityypin parhaimmistoon kuuluvan, kauniin koskettavan taideteoksen, joka antaa katsojalle upean elokuvakokemuksen ja tuntemuksen siitä, että elokuva on tehty tunteella.
    Jeff Bridges rakentaa hahmonsa upeasti pitkin elokuvaa. Jo heti ensimmäiset sekunnit kertovat Bridgesin kokemuksesta näyttelemisestä ja hänestä näkee, että hän tietää mitä tekee. Hän heittää nurkkaan kaikki virheet ja kuvaa katsojalle persoonallisen hahmon, jonka varaan elokuva nojaa. Bridges ei paljasta kaikkia korttejaan kuitenkaan alkukättelyssä, vaan vasta elokuvan loppuun mennessä katsoja tajuaa, kaikki Bridgesin tekemät ratkaisut. Bridges saa aikaan katsojassa tunteen, tunteen siitä, että ei tarvitse olla täydellinen, ollakseen täydellinen. Hän hahmottaa upeasti hahmon ytimen. Tämä on elokuvanäyttelemistä parhaimmillaan.
    Hailee Steinfeld on täysin väärin asetettu sivunäyttelijän osaan, sillä hän on täysin pääosassa. Ei edes pelkässä naispääosassa vaan elokuvan päähenkilö. Hän pelaa hyvin yhteen Bridgesin kanssa ja antaa vaikutelman itseään huomattavasti kokeneemman. Hän on todella hyvä, mutta hänellä on hienoinen taipumus olla ylidramaattinen ja liian teatraalinen. Hän ei onnistu välttämään hahmon ilmeisiä kliseitä.
    Josh Brolin on hieno näyttelijä. Hän on uskalias, varma ja sulautuva. Hän omaksuu roolin hyvin ja uskoo siihen, vaikka se onkin "pahiksen" rooli. Hän kuitenkin uskottava.
     Matt Damon on myös hieno. Hän osaa painottaa juuri oikein hahmonsa niin, ettei katsoja näe hänen lävitseen liikaa. Hän hioo rooliaan uskottavammaksi, mutta jää kuitenkin pahasti Bridgesin varjoon. Hän näyttelee myös aika kehnosti yhteen vastanäyttelijöidensä kanssa, mutta tekee roolisuorituksesta kuitenkin upeaa jälkeä ja on täysin uskottava osassaan. Ja roolin fyysisyys on virheetöntä...
    Kova kuin kivi on jälkeä jättävä elokuva. Se on koskettava, jopa yllättävä sen suhteen. Se on hyvässä suhteessa parempi loppuun mennessä. Coenin veljesten taika on täysin elokuvallista ja heidän työ vain toimii. He ovat aidot valkokankaan cowboyt. Luotu tekemään elokuvia.

8 1/2

...=)