Arvostelu: The Shape of Water

Elisa (Sally Hawkins) on 60-luvulla töissä paikallisen tutkimuslaitoksen siivojana. Yhdessä kollegansa Zeldan (Octavia Spencer) kanssa, hän törmää laitokseen vangittuun merenmieheen (Doug Jones), jonka Yhdysvaltojen armeija uskoo olevan jonkinlainen ase Kylmässä sodassa ja kilpavarustelussa Neuvostoliiton kanssa. Elisa kuitenkin rakastuu mysteeriseen olentoon ja kehittää sille pakosuunnitelman yhdessä naapurinsa (Richard Jenkins) ja tutkimuslaitoksen tohtorin (Michael Stuhlbarg) kanssa.

13 Oscar-ehdokkuuden The Shape of Water on hyvin kaunis elokuva. Lavastuksen Oscarin voisi samantien jo nakata leffan suuntaan. Samaten Alexander Desplatin elokuvasävellys tulee voittamaan. Päähenkilö Elisa on mykkä, joten sanojen puuttuessa, elokuvan ranskalaishenkinen musiikki alkaa puhumaan päähenkilön puolesta ja tekee sen niin koskettavasti.

Ymmärrän täysin syyt rakastua elokuvaan. Se on tulinen hymni erilaisuudesta, altavastaajan asemasta ja inhimillisyydestä. Se on myös koskettava kuvaus rajoja rikkovasta rakkaudesta. Ajankuva on nautinnollinen ja kerronta huokuu elokuvallisuutta. Tämän teoksen on veistänyt mies, joka rakastaa elokuvaa.

Pidin elokuvaa mahdottoman mielikuvituksellisena, herkkää kauneutta vaalivana ja jopa jossain määrin yllättävänä. Hahmot eivät olleet loppupeleissä aivan sitä, mitä he sanoivat olevansa, mikä sinänsä pelasti paljon elokuvassa, sillä jossain kohtaa näytti jo siltä, että elokuvasta tulisi liiaksi asti satu, jossa on pelkät hyvät ja pahat puolet. Jopa pääpahiksen hahmolle annettiin lisämotivaattoreita.

Erityisen kauniina pidin Octavia Spencerin roolityötä. Hänen taholtaan tulee elokuvan vaikuttavin hetki, kun hän todistaa, että koviten huutava ei ole aina oikeassa, vaan hiljaisuudessa on jotain opittavaa: kuuntelemisen taito. Hawkins on tietysti hypnoottinen maalatessaan hahmoaan ilman ääntä, mutta jollain oudolla tapaa suurinta vaikutusta ei tee hänen kasvot ja ilmeet vaan hänen näyttelemisen fyysisyys. Erittäin puhdasta elokuvanäyttelemistä ja Jenkinsin hunajaisen kertojaäänen haluaisin joka elokuvaan.

Rakastin myös sitä, että elokuva ei häpeillyt näyttää kunniaa elokuvantekemisen konservatiivisuudelle. Elokuvassa on paljon viittauksia vanhoihin elokuviin ja asuupa päähenkilö elokuvateatterin yläpuolellakin. Mutta sen lisäksi elokuva on rakennettu kuin vanhaa arkkia noudattaen, klassisia linjoja mukaillen. Tämä tekee elokuvasta jokseenkin määrin ennalta-arvattavan, mutta sitäkin suloisemman seurata.

...=)

Aavikon kukka (Desert Flower)

Perustuu tositapahtumiin.

Waris Dirie (Liya Kebede) on lähtöisin Somaliasta. Hän syntyi köyhään paimenperheeseen, jossa syvät perinteet hallitsevat arkea. Hän pakenee perheensä luota 13-vuotiaana, kun häntä yritetään pakkonaittaa 60-vuotiaalle miehelle, vastineeksi kolmesta kamelista. Ensin hän käveli aavikon poikki maan pääkaupunkiin Mogadishuun, kunnes päätyi töihin Somalian suurlähetystöön Lontooseen. Haluton palaamaan kotimaahansa, Dirie kärsii läpi köyhyyden, kodittomuuden ja varattomuuden ja nousee lopulta kansainväliseksi huippumalliksi. Tätä platformia hän käyttää puhuakseen nuorten tyttöjen ympärileikkaamista vastaan. Instrumentaalisia hänen matkansa varrella ovat Sally Hawkinsin (osassaan yhtä aikaa ennalta-arvaamattoman mielenkiintoinen ja pysäyttävän sielukas) esittämä tanssija, joka ottaa aluksi Dirien siipiensä suojaan ja Timothy Spallin esittämä valokuvaaja, joka löytää Dirien kauneuden. Spall on mielestäni yksi niistä näyttelijöistä, joita ei tajua edes arvostavansa, ennen kuin hän antaa roolissa sen yhden merkityksellisen katseen ja sinut on myyty. Anthony Mackie tekee pienen sivuroolin.

Elokuva nostaa esiin voimakkaan viestin: joka päivä 6000 tyttöä ympärileikataan. Tämä on niin kamala, seksistinen, vanhoillinen, kaikin tavoin halveksuttava, puhumattakaan vaarallisesta, perinne, jolle ei löydy mitään varsinaista syytä. Miesten ympärileikkuun vielä jokseenkin ymmärtää hygieeniseksi hyödyksi (mm. ympärileikattujen miesten riski sairastua AIDS:iin on huomattavasti vähäisempi // unaids.org), tosin sekin pistää miettimään, että missä oloissa sitäkin tapahtuu ja kuinka välttämätön sekään operaatio oikeasti on, sen epäinhimillisyyden suhteessa hyötyyn. Mutta naisten ympärileikkuu jättää ikuiset fysiologiset ja henkiset arvet ja pahimmissa tapauksissa johtaa kuolettaviin fyysisiin vammoihin. Elokuvassa näytetään, kun Dirie kolmen vanhana ympärileikataa. Se on hyvin pysäyttävä kohtaus. Minun sydämeni särkyy joka kerta, kun näen, että vanhemmat tuppaavat tähän maailmaan lapsia, joita he sitten niin pahoin kaltoinkohtelevat.

Elie Wiesel kuoli kaksi päivää sitten. Hän on Nobel-palkittu kirjailija ja aikamme yksi suurista humanitäärisistä ajattelijoista. Hän selvisi Holokaustin ja keskitysleirin ja on toisen maailmansodan jälkeen ollut kokemuksistaan erittäin avoin, kuvaillen muun muassa sitä tunnetta, jossa ihmisyys petti hänet ja Jumala kuoli. Silti hänen voimakkain sitaattinsa kertoo yleismaallisen totuuden, jonka toivon, että tämän päivän kahtiajakaantunut, vihan valloittama maailma ottaisi sydämeensä: "The opposite of love is not hate, it is indifference". Tälläisiä elokuvia kuin Aavikon kukka, tarvitaan ja siltä silmänsä sulkeminen on välinpitämättömyyttä.

#elokuvahaaste2016 (4. Matkakertomus)

Blue Jasmine (Blue Jasmine)

Sadas arvostelu!
Sadannen arvosteltavan elokuvan kunniaksi kirjoitan arvostelun nyt yhdestä kaikkien aikojen parhaimmasta elokuvasta; Woody Allenin Blue Jasminesta. Elokuvan ohjasi ja käsikirjoitti luonnollisesti Woody Allen. Pääosassa on Cate Blanchett, Alec Baldwin, Sally Hawkins, Bobby Canavale, Louis C.K., Alden Ehrenreich, Peter Sarsgaard ja Andrew Dice Clay.
     Blue Jasmine kertoo Jasmine Francisista, joka oli naimisissa varakkaan New Yorkilaisen pörssikeinottelijan Hal Francisin kanssa. Hal paljastuu kuitenkin huijariksi ja kaikki heidän rahansa otetaan heiltä pois. Hal joutuu vankilaan, jossa hirttää itsensä. Varattomana ja henkisesti sairaana Jasmine matkustaa sisarensa luokse San Fransiscoon saamaan elämänsä taas kuntoon.
      Woody Allen. En keksi parempaa nimeä, jolle omistaa sadannes arvosteluni. Blue Jasmine on ehdottomasti hänen uransa parhaimmistoa. Käsikirjoitus on puhtaasti nerokas. Se toimii joka saralla ja raottaa upeasti Jasminen psyykettä. Juoni rakentuu takaumien varaan jotka ovat toteutettu tyylipuhtaasti. Woody Allenin luoma tunnelma elokuvaan on jotain sanoin kuvaamatonta. Vain nero pystyy siihen. Blue Jasmine on elokuva parhaimmillaan. Kaikki osa-alueet toimivat niin hyvin, että katsoja voi vain nauttia pienistä hiotuista koristeista ja keskittyä olennaiseen. Blue Jasmine sisältää Allenille ominaista ironista huumoria sekä laadullisesti täydellistä draamaa. Yksityiskohtaisuus, visuaalisuus ja luovuus ovat elokuvan paras juttu. San Fransisco ei ole koskaan näyttänyt paremmalta. Suuri syy miksi elokuva toimii niin hyvin kuin toimii on Cate Blanchett.
     Cate Blanchett on jumalan lahja näyttelemiselle. En ole koskaan törmännyt yhtä yhtenäiseen, tarkkaan ja hiottuun roolisuoritukseen. Blanchett on lahjakas. Hän ylittää jo ne rajat, joissa hän olisi arvosteltavissa. Roolisuoritus edustaa täydellistä näyttelemistä. Se on voimakas, kuvaava, persoonallinen, puhdas, mielenkiintoinen. Adjektiivit eivät yksin riitä kuvaamaan tätä mestariutta. Blanchett on uransa parhaassa kunnossa. Allenin ohjauksessa hänestä tulee helmi. Hän on täysin sisällä hahmossaan ja luo näyttelemiseensä niin paljon taitoa sekä tekniikkaa, että katsoja melkein uupuu. Jasmine on hyvin kuvattu elokuvahahmo. Nimenomaan elokuvahahmo, koska pääsemme tarkkailemaan Blanchettin tulkitsemaa, täysin tarkasti kuvattua psyyken hajoamista, toteutettu sellaisella virheettömyydellä, mitä ei ole koskaan nähty. Roolisuoritusta ei voi ylistää tarpeeksi. Blanchett johtaa elokuvaa. Hän ottaa sen täysin omiin nimiinsä. Karisma ja taito yhdistyvät kaikki yhdessä näyttelijässä. Blanchett on täysin työnsä hallinnassa ja tietää varmasti mitä tekee. Vain todellinen lahjakkuus pystyisi tämän kaliiberin roolisuoritukseen.
      Alec Baldwin on varma ja hyvä vastanäyttelijä Blanchettille. Baldwin on virheetön. Hän ei yllä mitenkään erinomaisuuksiin, mutta tekee kiitettävää työtä. Baldwin huokuu luontaisuutta ja maanläheisyyttä. Hän yhdistää upeasti realistisuuden ja uskottavuuden. Sivurooli on kuin luotu hänelle ja Baldwinin ja Allenin yhteistyö toimii.

      Peter Sarsgaard on veitsen terävä. Hän omistautuu roolilleen, eikä pyytele anteeksi. Hän sävyttää hahmonsa uskottavasti ja luo valkokankaalle tasapainoa ja harmoniaa. Sarsgaard on erittäin hyvä näyttelijä ja luottaa selvästi käsikirjoitukseen. Hän pystyy upeasti täyttämään hahmonsa, niin että roolisuorituksesta tulee elävä ja mielenkiintoinen.

     Alden Ehrenreich, pienessä roolissa saa aikaan enemmän kuin monet muut näyttelijät huomattavasti suuremmissä rooleissa. Ennen kaikkea hän lataa hahmoon tunnetta. Hän on koko ajan läsnä ja loistavasti vuorovaikutuksessa käsikirjoituksen ja itse toteutuksen kanssa. Hän kuvaa aitoa tunnetta ja tekee roolihahmosta vahvan ja syvällisen. Syvyyttä, sitä hän saa rooliin ammennettua kuin vanha tekijä. Ehrenreich on lupaava näyttelijä, joka omaa upean kyvyn tulkita persoonaa ja tunnetta.
      Andrew Dice Clay on luonteva. Hän tuo rooliin persoonaa ja vaivattomuutta. Hän näyttelee varmuudella ja on erittäin vahva näyttelijä. Hän tulkitsee luontaisesti hahmon olemusta ja paistaa karismaa. Hän liikkuu erittäin vahvasti ja tekee roolista inhimillisen. Hän kuin imitoi täydellisesti normaaliutta ja lisää siihen päälle hiottua draamaa.
     Sally Hawkins on persoonallinen näyttelijä. Hän tekee roolisuorituksesta oman näköisensä ja nauttii selvästi hahmon luomisesta. Hän tulkitsee sitä näyttävyydellä ja uskottavuudella. Hawkins on hänkin läsnä ja jatkuvassa vuorovaikutuksessa vastanäyttelijöiden kanssa ja erityisesti näyttelee loistavasti yhteen Blanchettin kanssa. Tällöin hahmo saa eloa itseensä ja syttyy upeasti valoon.
      Blue Jasmine on Woody Allenin taidolahjojen julistus maailmalle. Hän luo aina oman maailmansa, josta katsoja ei halua lähteä pois. Allen on nero ja luo elokuvaan tunnelmaa, draamaa, virheettömyyttä, näkemystä ja luovuutta. Cate Blanchett tekee yhden kaikkien aikojen parhaimmista roolisuorituksista elokuvassa. Heidän yhteistyö toimiin kuin keiden tahansa kahden mestarin. Cate Blanchett on Oscar-kultaa. Oscar-palkinto on arvostetuin palkinto maailmassa ja tarjonnut minulle laadun merkin jo sadalle elokuvalle. Siksi omistankin sadannen arvosteluni Woody Allenille ja Oscar-palkinnolle.

10+

...=)