Arvostelu: Wonder Wheel

Olen ollut suuri Woody Allenin elokuvien ystävä. Aikoinaan katselin niitä yksinomaan. Mutta Blue Jasmine on ollut viimeisin elokuva, jonka olen häneltä nähnyt. Minulle Blue Jasmine on yksi parhaista elokuvista, joita olen nähnyt, ei vähiten Cate Blanchettin korkeuksiin kohoavan roolisuorituksen ansiosta. Ehkä juuri siksi pelkäsin tarttua Allenin uudempiin elokuviin. Ajattelin, että ehkä ne eivät pääsisi samalle tasolle. Tai ehkä kaipasin taukoa Woody Allenin elokuvista. Maailmassa on muitakin elokuvantekijöitä. Tai ehkä en vain pitänyt Joaquin Phoenixista, jonka Allen köytti seuraavaan elokuvaansa. Ehkä en pitänyt edes Emma Stonesta, joka eniten näissä Allenin leffoissa on 2010-luvulla hyörinyt.

Wonder Wheel kertoo Ginnysta (Oscar-palkittu näyttelytaiteen ikoni Kate Winslet), joka asuu Coney Islandilla, huvipuiston kupeessa. Hän on naimissa Humptyn (Jim Belushi) kanssa, joka juopottelee ja pahoinpitelee vaimoaan. Ginny on kuitenkin salasuhteessa nuoren ja hyvännäköisen rantavahdin Mickeyn (Justin Timberlake) kanssa. Pakka sekoittuu, kun Humptyn kauan kadoksissa ollut, viattoman näköinen tytär Carolina (Juno Temple) tepastelee paikalle.

Elokuvan on kuvannut italialainen Vittorio Storaro, joka on oikein päässyt makustelemaan ja mutustelemaan Coney Islandin huvipuistolaitteiden hehkuvien neonvalojen värittämällä maailmalla. Suuri kumarrus hänen suuntaansa. Elokuvan maailmassa pyörivät valot, varjot ja värit kuin hurjimmassa vuoristoradassa, mutta silti kokonaisuus on jollain lailla harmoninen ja hypnoottinen. Elokuvan kuvaus melkein kuin tunkeutuu hahmojen sisällekin. Käsittämättömän maagista kameratyöskentelyä. Psykologista. Taiteellista. Impressionistista. Elokuvauksellista.

Allen on jo minun kirjoissani todistanut itsensä yhdeksi kaikkien aikojen parhaista elokuvantekijöistä ja tietysti hän taas lyö kunnarin. Todella lihaisaa, ihmisvetoista draamaa. Itse tulkitsen elokuvan käsittelevän tarinoiden ja unelmien ristiriitaista suhdetta. Ihmisen omaa suhdetta oman elämänsä kertojaääneen. Taipumukseemme värittää omaa elämäämme, vaikka sitten huvipuistomaisilla neonvaloilla. Kuinka paljon meidän kaikkien elämät ovat keinotekoisia. Kukaan ei ole aito. Kaikki näyttelevät itseään ja pitävät omaa elämäänsä näytelmänä. Esityksenä. Ja vaikka suurimmat unelmamme romuttuisivat, joudumme silti tarinallistamaan jopa arkisinta elämämäämme. Ilman sitä edessämme olisi vain palava tuho. Samanlainen, jota Ginnyn pyromaanipoika sytyttelee pitkin elokuvaa sinne tänne.

Elokuva on myös tutkielma totuudesta. Ginny on entinen näyttelijä ja hänen rakastajansa on näytelmäkirjailijan urasta haaveileva. Heidän suhteessaa on jotain mätää alusta asti. Kumpikaan ei tunnu olevan aidosti suhteeseen sitoutunut. Vaan molemmat esittävät toisilleen jonkinlaista hahmoa. Heidän suhteensahan ei perustu todelisuuteen. Arkeen. Elämään. Se on fantasiaa. Pakoa. Leikkiä. Allen käyttää sitä hienosti kertomuksensa pohjana, jota vastaan peilaa hahmojen unelmat ja pelot ja persoonallisuudet. Voimme yrittää teeskennellä, että rakentamamme melodraamat olisivat totta, mutta missä määrin kuvitteellisesta voi koskaan tulla totuudellista?

Vai onko se niin, että vain kuvitteellinen on totta? Vain teeskentelemällä elävänsä elämää, voi todella elää sitä - saada jotain aikaan, eikä vain jäädä stagnaattisena oman elämänsä katsojaksi. Tähän elokuva ei tunnu ottavan kantaa. Vaan tarjoaa meille katsojille vaihtoehdot. Joko katsoja on Timberlaken hahmon kannoilla ja tulkitsee elokuvan lopun niin, että leikille on laitettava loppu. Tai Winsletin hahmon kannoilla ja tulkitsee elokuvan lopun niin, että leikistä onkin tultava liian totta.

Avainasemaan nousee Winsletin päärooli. Hän kantaa melkolailla koko elokuvaa harteillaan, etenkin kun muut näyttelijät tuntuvat hieman päättömiltä ja kädettömiltä häärätessä hänen ympärillään. Eikä siinä mitään. Winslet on niin käsittämättömän hyvä, että parempikin näyttelijä varmasti eksyy oman roolinsa kanssa, kun tajuaa kuinka kaukana on Winsletin lahjakkuudesta. Eniten hämmästelen Winsletin kykyä kuin tikarin lailla lävistää käsikirjoituksen tekstin kerroksellisuuden lävitse ja täsmentää suoraan niiden syvällisyyden katsojalle. Hän nappaa juuri oikeista tunnelmoista ja tunnetiloista kiinni ollakseen mahdollisimman tiiviissä yhteydessä katsojan kanssa. Hänen silmistään on luettavissa koko elokuva ja sen tematiikka.

Minusta näyttää ihan toimivalta strategialta löytää oma tieni Allenin luokse aina silloin kun hän vaan hokaa palkata leffansa keskiöön osaavan, kokeneen ja jo keski-ikään asti päässeen naisnäyttelijättären. Heidän kanssaan Allen tuntuu olevan parhaimmillaan.

Blue Jasmine (Blue Jasmine)

Sadas arvostelu!
Sadannen arvosteltavan elokuvan kunniaksi kirjoitan arvostelun nyt yhdestä kaikkien aikojen parhaimmasta elokuvasta; Woody Allenin Blue Jasminesta. Elokuvan ohjasi ja käsikirjoitti luonnollisesti Woody Allen. Pääosassa on Cate Blanchett, Alec Baldwin, Sally Hawkins, Bobby Canavale, Louis C.K., Alden Ehrenreich, Peter Sarsgaard ja Andrew Dice Clay.
     Blue Jasmine kertoo Jasmine Francisista, joka oli naimisissa varakkaan New Yorkilaisen pörssikeinottelijan Hal Francisin kanssa. Hal paljastuu kuitenkin huijariksi ja kaikki heidän rahansa otetaan heiltä pois. Hal joutuu vankilaan, jossa hirttää itsensä. Varattomana ja henkisesti sairaana Jasmine matkustaa sisarensa luokse San Fransiscoon saamaan elämänsä taas kuntoon.
      Woody Allen. En keksi parempaa nimeä, jolle omistaa sadannes arvosteluni. Blue Jasmine on ehdottomasti hänen uransa parhaimmistoa. Käsikirjoitus on puhtaasti nerokas. Se toimii joka saralla ja raottaa upeasti Jasminen psyykettä. Juoni rakentuu takaumien varaan jotka ovat toteutettu tyylipuhtaasti. Woody Allenin luoma tunnelma elokuvaan on jotain sanoin kuvaamatonta. Vain nero pystyy siihen. Blue Jasmine on elokuva parhaimmillaan. Kaikki osa-alueet toimivat niin hyvin, että katsoja voi vain nauttia pienistä hiotuista koristeista ja keskittyä olennaiseen. Blue Jasmine sisältää Allenille ominaista ironista huumoria sekä laadullisesti täydellistä draamaa. Yksityiskohtaisuus, visuaalisuus ja luovuus ovat elokuvan paras juttu. San Fransisco ei ole koskaan näyttänyt paremmalta. Suuri syy miksi elokuva toimii niin hyvin kuin toimii on Cate Blanchett.
     Cate Blanchett on jumalan lahja näyttelemiselle. En ole koskaan törmännyt yhtä yhtenäiseen, tarkkaan ja hiottuun roolisuoritukseen. Blanchett on lahjakas. Hän ylittää jo ne rajat, joissa hän olisi arvosteltavissa. Roolisuoritus edustaa täydellistä näyttelemistä. Se on voimakas, kuvaava, persoonallinen, puhdas, mielenkiintoinen. Adjektiivit eivät yksin riitä kuvaamaan tätä mestariutta. Blanchett on uransa parhaassa kunnossa. Allenin ohjauksessa hänestä tulee helmi. Hän on täysin sisällä hahmossaan ja luo näyttelemiseensä niin paljon taitoa sekä tekniikkaa, että katsoja melkein uupuu. Jasmine on hyvin kuvattu elokuvahahmo. Nimenomaan elokuvahahmo, koska pääsemme tarkkailemaan Blanchettin tulkitsemaa, täysin tarkasti kuvattua psyyken hajoamista, toteutettu sellaisella virheettömyydellä, mitä ei ole koskaan nähty. Roolisuoritusta ei voi ylistää tarpeeksi. Blanchett johtaa elokuvaa. Hän ottaa sen täysin omiin nimiinsä. Karisma ja taito yhdistyvät kaikki yhdessä näyttelijässä. Blanchett on täysin työnsä hallinnassa ja tietää varmasti mitä tekee. Vain todellinen lahjakkuus pystyisi tämän kaliiberin roolisuoritukseen.
      Alec Baldwin on varma ja hyvä vastanäyttelijä Blanchettille. Baldwin on virheetön. Hän ei yllä mitenkään erinomaisuuksiin, mutta tekee kiitettävää työtä. Baldwin huokuu luontaisuutta ja maanläheisyyttä. Hän yhdistää upeasti realistisuuden ja uskottavuuden. Sivurooli on kuin luotu hänelle ja Baldwinin ja Allenin yhteistyö toimii.

      Peter Sarsgaard on veitsen terävä. Hän omistautuu roolilleen, eikä pyytele anteeksi. Hän sävyttää hahmonsa uskottavasti ja luo valkokankaalle tasapainoa ja harmoniaa. Sarsgaard on erittäin hyvä näyttelijä ja luottaa selvästi käsikirjoitukseen. Hän pystyy upeasti täyttämään hahmonsa, niin että roolisuorituksesta tulee elävä ja mielenkiintoinen.

     Alden Ehrenreich, pienessä roolissa saa aikaan enemmän kuin monet muut näyttelijät huomattavasti suuremmissä rooleissa. Ennen kaikkea hän lataa hahmoon tunnetta. Hän on koko ajan läsnä ja loistavasti vuorovaikutuksessa käsikirjoituksen ja itse toteutuksen kanssa. Hän kuvaa aitoa tunnetta ja tekee roolihahmosta vahvan ja syvällisen. Syvyyttä, sitä hän saa rooliin ammennettua kuin vanha tekijä. Ehrenreich on lupaava näyttelijä, joka omaa upean kyvyn tulkita persoonaa ja tunnetta.
      Andrew Dice Clay on luonteva. Hän tuo rooliin persoonaa ja vaivattomuutta. Hän näyttelee varmuudella ja on erittäin vahva näyttelijä. Hän tulkitsee luontaisesti hahmon olemusta ja paistaa karismaa. Hän liikkuu erittäin vahvasti ja tekee roolista inhimillisen. Hän kuin imitoi täydellisesti normaaliutta ja lisää siihen päälle hiottua draamaa.
     Sally Hawkins on persoonallinen näyttelijä. Hän tekee roolisuorituksesta oman näköisensä ja nauttii selvästi hahmon luomisesta. Hän tulkitsee sitä näyttävyydellä ja uskottavuudella. Hawkins on hänkin läsnä ja jatkuvassa vuorovaikutuksessa vastanäyttelijöiden kanssa ja erityisesti näyttelee loistavasti yhteen Blanchettin kanssa. Tällöin hahmo saa eloa itseensä ja syttyy upeasti valoon.
      Blue Jasmine on Woody Allenin taidolahjojen julistus maailmalle. Hän luo aina oman maailmansa, josta katsoja ei halua lähteä pois. Allen on nero ja luo elokuvaan tunnelmaa, draamaa, virheettömyyttä, näkemystä ja luovuutta. Cate Blanchett tekee yhden kaikkien aikojen parhaimmista roolisuorituksista elokuvassa. Heidän yhteistyö toimiin kuin keiden tahansa kahden mestarin. Cate Blanchett on Oscar-kultaa. Oscar-palkinto on arvostetuin palkinto maailmassa ja tarjonnut minulle laadun merkin jo sadalle elokuvalle. Siksi omistankin sadannen arvosteluni Woody Allenille ja Oscar-palkinnolle.

10+

...=)

Midnight in Paris (Midnight in Paris)

Woody Allen on tehnyt mittavan uran elokuvaohjaajana ja hänen ainutlaatuinen karismansa puree monen kymmenen vuoden jälkeenkin. Midnight in Paris on hänen menestynein elokuvansa ja se toi hänelle parhaan käsikirjoituksen Oscar-palkinnon. Midnight in Paris on Woody Allenin oodi Pariisille. Se valmistui vuonna 2011, pääosissa Owen Wilson, Rachel McAdams, Oscar-voittajat Marion Cotillard, Kathy Bates ja Adrien Brody.

      Midnight in Paris kertoo Gil Penderistä, joka on lomalla Pariisisa morsiamensa Inezin kanssa. Gil on kirjalija, toivoton romantikko ja elää jatkuvasti omissa fantasiamaailmoissaan. Yksi hänen ihailun kohteistaan on 1920-luvun Pariisi ja eräänä yönä hänen ollessaan kuutamokävelyllä, joukko ihmisiä 20-luvulta kutsuvat hänet juhliin. Hän tapaa muun muassa F. Scott Fitzgeraldin, Cole Porterin, Ernest Hemingwayn, Josephine Bakerin, Pablo Picasson ja Gertrude Steinin. Hän myös rakastuu Adrianaan, joka on ollut Picasson ja monen muun suuren taiteilijan rakastajatar.
      Midnight in Paris on taianomainen. Se on kaunis ja kepeä ja sen syke on ainutlaatuinen. Woody Allen hallitsee loistavasti taidepainotteisen kameratyöskentelyn ja kliseettömän elokuvanteon. Midnight in Paris on hänelle juuri sopiva projekti sillä se sitoo yhteen hänen parhaat puolensa. Allen on todella upea elokuvaohjaaja ja hän kerta kerran jälkeen antaa katsojalle purevan, ihmeellisen elokuvan, jonka syövereihin katsoja mielellään uppoaa. Midnight in Paris voisi olla helposti ylisiirappinen, mutta Allen pitää visusti langat käsissään ja tutustuttaa katsojan Pariisiin. Henkilöhahmot ovat yksi elokuvan vahvuus. Niiden kirjo ja niiden karismaattisuus tekevät elokuvasta mielenkiintoisen. Allen on todella onnistunut tässä käsikirjoituksessa ja ohjaa intohimolla. Hän tekee selväksi ihmisen perusluonteesta sen, että hän aina kaipaa jotain lisää. Mikään ei koskaan ole tarpeeksi ja aina löytyy jotain haaveiltavaa.

       Owen Wilson on hyvä valinta tähän rooliin. Se saattaa olla juuri se ainoa rooli, johon hänet oli tarkoitettu. Hän imitoi hyvin Woody Allenia roolissaan ja tekee Gilistä sympaattisen ja melko haavoittuvaisen, niin että hänestä on helppo välittää. Gilistä tulee autenttinen ja miellyttävä. Wilsonin karisma sopii hyvin rooliin ja hän kantaa elokuvan helposti harteillaan.
      Marion Cotillard on kohtalokas, dramaattinen ja mysteerinen. Hän pystyy tuomaan niin paljon syvyyttä hahmoon kuin hahmoon ja saa aikaan moniulotteisen, mielenkiintoisen hahmon. Katsoja ihastuu häneen päätä pahkaa ja hän käyttää hyväkseen omaa vetovoimaansa. Hän osuu juuri naulan kantaan ja hänen intohimonsa vuorosanojaan kohtaan näkyy. Hän saa kohtaukseen paljon karismaa ja luontevuutta.
     Woody Allen palkkasi Rachel McAdamsin elokuvaan Diane Keatonin suosituksesta. Hyvä, että teki niin, sillä hän tuo rooliin helppoutta ja luontaisuutta ja viihdyttävyyttä. Hän on kuin kotonaan valkokankallaa jä hän tekee todella varman roolin. Hän on karismaattinen sekä miellyttävä näyttelijä, vaikka rooli ei olisikaan sellainen.
     Kathy Bates tuo paljon uskottavuutta Gertrude Steinin rooliin. Hän tuo esiin hahmon ominaispiirteet sekä antaa sille oman tulkintansa. Adrien Brody on juuri sopivan itseironinen ja tuo hahmosta esiin siinä piilevää komiikkaa. Myös Ranskan silloisen presidentin vaimo, Carla Bruni esiintyy elokuvassa ja on kieltämättä varsin uskottava ja miellyttävä. Tom Hiddleston on varma ja tekee uskollisen roolisuorituksen.
       Midnight in Paris on tainomainen. Se on oodi Pariisille ja katsoja heittäytyy tähän maailmaan kertaheitolla. Puhtaaksi hiottu käsikirjoitus on luonteva ja karismaattinen. Woody Allen on ainutlaatuinen ja Owen Wilson on hyvä valinta päärooliin.

9

...=)

Vicky Cristina Barcelona (Vicky Cristina Barcelona)

Vicky Cristina Barcelona on Woody Allenin romanttinen komedia-draamaelokuva vuodelta 2008. Elokuva tuotti yhteensä 96 miljoonaa dollaria, tehden siitä yhden Allenin menestyneimmistä elokuvista. Elokuvaa tähditti Scarlett Johansson, Rebecca Hall, Javier Bardem, Penelope Cruz, Patricia Clarkson, Chris Messina ja Kevin Dunn. Cruz voitti roolistaan Maria Elenana Oscarin parhaasta naissivuosasta.
    Vicky Cristina Barcelona kertoo Vickysta (Rebecca Hall) ja Cristinasta (Scarlett Johansson), jotka matkustavat kesäksi Espanjaan. He asuvat Vickyn sukulaisten Judyn (Patricia Clarkson) ja Markin (Kevin Dunn) luona. Judy valmistelee maisterin tutkintoaan Kataloniasta. Hän on järkevä ja perinteinen. Cristina on spontaani, estoton ja vaapamielinen, tietää mitä ei halua, mutta ei tiedä mitä haluaa. Hän lähti Vickyn mukaan Espanjaan sitä etsimään, saatuaan valmiiksi 12-minuuttisen lyhytelokuvan, jota teki puoli vuotta ja sitten heitti sen pois kun vihasi sitä. Espanjassa he tapaavat taiteilijan nimeltä Juan Antonio (Javier Bardem), joka vie heidät viikonlopuksi Oviedon kaupunkiin. Molemmat tytöt ihastuvat Juan Antonioon, mutta Cristina ei tiedä Vickyn tunteista ja lopulta Cristina muuttaa yhteen Juan Antonion kanssa. Juan Antoniolla on kuitenkin tulinen ex-vaimo, Maria Elena, jota hän rakastaa, mutta he eivät voi elää toistensa kanssa. Maria Elena ja Juan Antonio kuitenkin tulevat toimeen keskenään kun Cristina on mukana suhteessa. Vicky yrittää järkeillä itsensä pois tunteistaan Juan Antoniota kohtaan ja menee naimisiin Dougin (Chris Messina) kanssa, joka on jalat maassa oleva, säännöllistä työtä tekevä, perinteinen aviomies. Judy huomaa Vickyn epäilykset Dougia kohtaan ja kannustaa tätä jättämään tämän, koska on itse onnettomassa avioliitossa Markin kanssa, joka on kuin vanhempi versio Dougista.
     Vicky Cristina Barcelona on Woody Allenin nerokas pikku juonisykäelmä, johon katsoja auttamattaan ihastuu. Vicky Cristina Barcelona on rento, tutkiva, leppoisa ja hyvänmielinen. Se kertoo rakkaudesta. Se kertoo rakkaudesta ihmisten välissä. Allen käyttää hahmoja nerokkaasti hyväkseen ja luo todella ainutlaatuista, pisteliästä juonta. Elokuva on inspiroiva, lämmin ja taiteellinen luomus. Woody Allen on oman alansa nero. Hän on uniikki komedian mestari. Vicky Cristina Barcelona koskettaa niin syvästi, että Allen todistaa taitonsa. Hän on Woody Allen. Kukaan ei pystyisi tällä voimalla ottamaan elokuvaa ja asettamaan sitä omaan ulottuvuuteen, kuten hän. Elokuva on monitulkintainen, syvällinen, hauska, järjetön, järkevä, merkittävä ja... Woody Allenmainen, mikä on suurin kohteliaisuus, jonka elokuva voi saada. Woody Allen on mielestäni kaikkien aikojen paras ohjaaja. Hänellä on harvinainen taito luoda puhdasta komediaa ja heittää kaikki likoon, ilman, että yrittää liikaa.

     Kaikki elokuvan roolisuoritukset ovat loistavia! Rebecca Hall nousee esiin tavallaan naispuolisena Woody Allenina. Javier Bardem on uskottava. Huomion elokuvassa vie Penelope Cruz. Hän on tulessa valkokankaalla ja johdattaa elokuvan uusiin syvyyksiin. Hän hyödyntää kaikki parhaat puolensa näyttelijänä ja luo valloittavan hahmon, jota katsoja seuraa silmät hohtaen. Hänen karismansa on huippuluokkaa ja hän iskee valkokankaan läpi uskottavuutta, luontevuutta ja hohtoa. Cruz on hysteerinen, intohimoinen ja roolisuoritus on täynnä nerokkaita vivahteita ja Cruz paljastaa hänen koko näyttelijäntaitopalettinsa ja luo täydellisen sekoituksen sävyjä. Cruz tuo esiin kypsyyttä ja Allen käyttää sen hyväkseen kääntäen sitä niin paljon väärinpäin kuin mahdollista.
    Vicky Cristina Barcelona on koomisen neron aivojen sopukoista syntynyt poikkeuksellinen elokuva. Allen on tulessa ja osoittaa huomattavaa taitoa luoda käsikirjoitus ja ohjata elokuva ja tehdä se niin omalaatuisesti kuin Woody Allen. Elokuva on juuri siksi niin täydellinen, koska siinä on Penelope Cruz ja Woody Allen.

9+

   

...=)