Yksi vuoden hauskimmista elokuvista. Mikä helpotus onkaan katsoa elokuvaa, josta voi nauttia alusta loppuun asti, revetä useampaan kertaan nauramaan täysillä todella onnistuneelle tilannekomiikalle ja täydelliselle ajoitukselle. Eritoten nautin kuinka hyvin tauot onnistuivat tässä elokuvassa. Kuinka tilanteiden annettiin muhia rauhassa ja niistä vedettiin kaikki irti ja usein ne vielä tulivat kokonaisiksi kohtauksiksi niitä seuranneen nolon hiljaisuuden jälkeen, joka tietenkin maksimoi komeedisen efektin.Ed Helms on lentäjä ja perheenisä, joka haluaa viedä perheensä, Christina Applegate (äiti) ja kaksi poikaansa James (Skyler Gisondo) ja nuorempi Kevin (Steele Stebbins), automatkalle läpi Amerikan. Juoni saattaa olla moneen kertaa kynnetty, mutta elokuva tuntuu raikkaalta ja kuten todettu, onnistuu naurattamaan aidosti.
En edes pysty purkamaan kaikkia komedian tasoja, joita tämä elokuva saavuttaa naurattamisellaan. Perheen kemiat kohtaavat loistavasti. Ja sanonpahan vain, että perheen kuopusta esittävä Steele Stebbins on yksi parhaita lapsinäyttelijöitä, joita olen vähään aikaan nähnyt. Hänen ilmeensä ovat niin hauskoja ja sille hänen muovipussilleen taisin nauraa kaikkein eniten. Mutta erityisesti elokuva revittelee tilanteillaan, kuinka koomiseksi joku geneerinen moottoritiellä ajokin muuttuu, kun on näin taitavat tekijät puikoissa. Sanonpahan vain (taas), että Vin Diesel voi olla ihan kuinka lahjakas tekemään käsijarrukäännöksiä tahansa, pisteet kotiin vie Ed Helms (tämä referenssi elokuvan nähneille).
En ehkä ihan täysin kokenut, että Chris Hemsworthin roolihahmosta saatiin kaikki irti. Samaa asetelmaa on käytetty muun muassa Date Night-elokuvassa Mark Walhbergin ja Steve Carellin välillä, eikä se silloinkaan ollut sen loistavan komedian parasta antia. Olen myös hieman väsynyt Charlie Dayn kimittämiseen, jonka ilmeisesti pitäisi olla hauskaa... Hänen kohtauksensa on onneksi lyhyt... Mutta Ed Helms on täydellinen taitaja komediassaan ja saa hymyilemään jo pelkällä olemukselllaan elokuvassa. Christina Applegate saa paljon aikaiseksi kuitenkin asetelman vaniljaisimmassa roolissa ja onneksi Leslie Mannkin on pidetty aloillaan, eikä päästetty uikuttamaan samalla lailla kuin jossain The Other Womanissa, esimerkiksi.
Usein komediaelokuvissa on se, että siinä on yksi hauska vitsi ja siitä revitään kaikki hauskuus irti niin, ettei se naurata kahden tunnin jälkeen enää ketään. Tämä komedia kuitenkin liikkuu kovalla vauhdilla eteenpäin, lisää muutaman kierroksen, tylsää ei missän vaiheessa ole mahdollista tulla ja nauru senkuin kovenee loppua kohden. Välillä huumoria haetaan ylitseampuvista tilanteista, mutta mauttomuuden puoelle ei missään vaiheessa astuta ja siten elokuva onkin niin täydellisen, hysteerisen hauska.
Tämä elokuva oli niin hauska, se ottaa kaiken irti asetelmastaan niin, että ei haittaa yhtään vaikka tutulla aihealueella liikutaankin. Elokuvan näyttelijät todella hallitsevat pelinsä ja eniten hurmaa totta kai osuvat ja purevat tilanteet komediallaan. Tämän tulen ehdottomasti katsomaan uudelleen, piakkoin ja nauttimaan siitä aivan yhtä paljon kuin ensimmäisellä kerralla.
P.s. lisähuomiona: kerrankin tämän komedian traileri on todella hauska ja silti onnistuu olematta käyttämättä kaikkia elokuvan vitsejä. Eli rauhassa voi nauttia siitäkin, jos haluaa varmistua elokuvan hauskuudesta...
P.p.s. En edes tajunnut että kyseessä on remake, mutta viittauksia alkuperäiseen tehdään läpi elokuvan ja joku minua älykkäämpi voi bongata Chevy Chasen tästäkin!
![]() |
| Tästä nuoresta herrasta kuullaan vielä! |
![]() |
| Truth |
...=)





.jpg)







.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)

