Elisabet (Elizabeth)

Elisabet on vuonna 1998 valmistunut elämäkerrallinen draama, jonka ohjasi Shekhar Kapur. Elokuvaa tähditti Cate Blanchett nimiroolissa, Geoffrey Rush, Joseph Fiennes ja John Gielgud. Elokuva tuotti yli 82 miljoonaa dollaria. Elokuva oli ehdolla seitsemään Oscariin, muun muassa Cate Blanchett paras näyttelijä ja paras elokuva. Jenny Shircore voitti parhaan meikin Oscarin.
     Elisabet kertoo Englannin kuningattaesta, Elisabet I:stä, ennen pitkää valtakauttaan. Elokuva kuvaa Elisabetin valitsemista kuningattareksi ja hänen kamppailuaan erottaa puolulaiset ja viholliset toisistaan. Elokuvan aikana Elisabet kasvaa mahatavaksi hallitsijaksi.
     Elisabet on vaikuttava elokuva, todella mahtipontisesta hallitsijasta. Kapur vetää hieman överiksi kuvauksen ja tarinasta uupuu sympatiaa. Kuitenkin se on vallanjulistus ja Cate Blanchettin upea roolisuoritus vetää sanattomaksi. Käsikirjoitus on omituinen, koska yleensä ei ole tapana muuttaa historiaa elokuvan päämäärän vuoksi. Käsikirjoitus on myös jokseenkin liikaa yrittävä. Teatraalinen ja ylidramaattinen ja tätä korostaa Kapurin mahtaileva ohjaus. Kaiken kuitenkin pelastaa kameleomanttimaisen täydellinen Cate Blanchett.
     Cate Blanchett tulkitsee Elisabetiä voimalla, tunteella, tasapainolla, vahvuudella ja hän luo moniulotteisen, uskottavan roolisuorituksen. Tässä läpimurtoroolissaan, hän näyttää mistä on tehty ja takoo itsensä suoraan tähtitaivaan huipulle. Hän vakuuttaa kaikki mykistävällä roolisuorituksellaan. Blanchett kykenee sekä tuomaan hahmon tarkkuutta että mahtipontisuutta. Hän vannoo historiaa ja kuitenkin tekee elävän, viihdyttävän roolisuorituksen. Cate Blanchett on elokuva.
      Elisabet on mielenkiintoinen kuvaus keskiajan naisesta, vahvasta ja monimuotoisesta ikonista. Elokuva antaa syyn. Se on sen tärkein tehtävä ja huolimatta kaikesta muusta, elokuva on viihdyttävä. Se saa katsojan tuntemaan Elisabetin läpikotaisin, asettumaan hänen puolelleen ja Blanchett maalaa uskottavan muotokuvan.

9-

...=)

Pariisin varpunen – Edit Piaf (La Vie En Rose)

Pariisin varpunen – Edith Piaf on vuonna 2007 valmistunut ranskalainen elämäkerrallinen elokuva. Sen ohjasi Olivier Dahan ja sitä tähditti Marion Cotillard. Hän voitti, lumoavalla tulkinnallaan laulaja Edith Piafista, parhaan naispääosan Oscarin, Kultaisen maapallon, César-palkinnon sekä BAFTA:n.
      Pariisin varpunen – Edith Piaf kertoo ranskalaisesta laulajasta ja musiikki-ikonista Edith Piafista, joka syntyi vuonna 1915 Pariisissa ja kuoli vuonna 1965 Ranskan rivieralla. Hänestä tuli yksi kaikkien aikojen suosituimmista laulajista ja hänen yksilöllinen äänensä luomsi toisen maailmansodan jälkeistä maailmaa. Tunnettu lempinimestään Pieni varpunen, kadulla kasvanut Piaf, menestyksestää huolimatta eli traagista elämää täynnä surua ja masennusta.
      Elokuva on ehkä yksi kaikkien aikojen uskollisimmista muotokuvista koskaan. Vaikka yleensä ei kannata käyttää elokuvan, tässä tapauksessa sataakolmeakymmentä neljää minuuttia ihmisen koko elämän kuvaamisen, kertoo Pariisin varpunen – Edith Piaf siitä, että se on mahdollista tehdä onnistuneesti, vaikkakin hyvin harvoin. Tärkein syy sen onnistumiseen on Marion Cotillard. Hän on niin täydellinen, ettei katsoja pysy hänen perässään. Roolisuoritus, joka antaa mietittävää koko loppuelämäksi. Liioiteltua? Ei, koska niin täydellinen Cotillard on. Hän ammentaa kaiken kyseisestä henkilöstä ja antaa katsojalle joka hetki vähän enemmän mihin purra ja kehittää yhden kaikkien aikojen moniulotteisimmista, vaikeimmista roolisuorituksista ikinä. On vaikeaa pelkästään kuvata yksi ihminen niin monen vuoden ajalta. Vaikea luoda yhtenäinen, ehjä kokonaisuus ja kuvitella millaista on olla vanhempi, mitä itse on vielä ollut. Sen lisäksi pelkkä hahmon fyysisyys on haaste sinänsä. Ja Marion Cotillard onnistuu kaikessa paremmin kuin voisi kuvitella. Hän esittää Piafia paremmin kuin Piaf itse. Hän ottaa elokuvan omaksi ohjattavakseen ja luo sävyjä ja vivahteita, joita kokeneimmatkaan veteraanit eivät saisi aikaan. Cotillard on sanonut, että roolista palautuminen vei kahdeksan kuukautta, eikä ihme, sillä hän on ikimuistoinen, lumoava, kameleomanttimainen, nopea ja tarkka. Hän on uskollinen ja hänen roolisuorituksensa on niin täynnä elämää, että katsoja ei osaa edes arvioida roolisuoritusta, hän joutuu vain nostamaan kädet ylös ja ihailemaan Marion Cotillardia. Roolisuoritus niin täydellinen, ettei sitä edes tunnista näyttelemiseksi. Raaka tunne, pinnan alla vellova jännite ja menneisyys, josta ei pääse irti. Kaikki se mitä Cotillard luo pelkällä sanattomalla viestinnällä riittäisi vakuuttamaan kyynisimmänkin kriitkon. Taito, lahjakkus ja karsima saavat uuden merkityksen.
      Vaikka ajoittain elokuva ihmetyttää tylsyydellään, ei sitä voi kuin ihmetellä, miten yksi elokuva voi vangita niinkin valovoimaisen persoonan kuin Edith Piaf. Elokuvan ohjaajalla on ollut erittäin vaikea työ, mutta samalla äärettömän helppo Cotillardia ohjatessa. Käsikirjoitus on ajoittain hieman puuduttava ja tarkoitukseton. Elokuva ei kulje niin sujuvasti, mitä sen pitäisi ja sen tyhjä selittelemättömyys jättää hieman kylmäksi. Kuitenkin se on autenttinen, uskollinen ja tarkka kuvaus henkilöstä, aikakaudesta ja maailmasta ja sen sisältämistä tunteista ja kohtaloista. Virheettömyys ja suoraviivainen selkeys tekevät siitä kauniin muotokuvan ja suuren elokuvan. Ennen kaikkea Edith Piaf – Pariisin varpunen on Marion Cotillardin osoitus maailmalle omista taidoistaan ja monipuolisesta repertuaaristaan.

8

...=)

My Week with Marilyn (My Week with Marilyn)

My Week with Marilyn on vuoden 2011 brittiläinen elämäkerrallinen draama. Elokuvan ohjasi Simon Curtis ja käsikirjoitti Adrian Hodges. Pääosassa on Michelle Williams ja Eddie Redmayne. Sivuosissa on Kenneth Branagh, Dominic Cooper, Julia Ormond, Emma Watson ja Judi Dench. Williams oli ehdolla parhaan naispääosan ja Branagh parhaan miessivuosan Oscariin.
     My Week with Marilyn pohjautuu Colin Clarkin kahteen romaaniin, jotka keskittyvät Prinssi ja revyytytön (1957) kuvauksiin. Elokuvaa tähdittää Marilyn Monroe (Michelle Williams) ja Laurence Olivier (Kenneth Branagh). Elokuva kuvaa Marilynin elämää viikon ajan Lontoossa, jolloin hänen miehensä Arthur Millerin poissaollessa häntä saattaa pitkin Lontoota elokuvan työntekijä Colin Clark (Eddie Redmayne).

     My Week with Marilyn on mallitapaus elämäkerrallisesta elokuvasta. Jälleen kerran yksinkertainen neuvo keskittyä vain yhteen jaksoon henkilön elämästä, tässä tapauksessa yhteen viikkoon, selkeyttää elokuvaa huomattavasti ja antaa tilaa hengittää ja luoda oikeaa draamaa dokumentaarisuuden sijaan. My Week with Marilyn on uskottava, hieno elokuva, jonka maailmaan katsoja hyppää kertaheitolla. Ja vaikka elokuva kuvataankin Clarkin näkökulmasta, varastaa Michelle Williams Marilyn Monroena koko shown. My Week with Marilyn on paljastetun yksinkertainen, mukava ja aito draama. Se on uskollinen henkilökuva yhdestä maailmankaikkeuden palvotuimmista idoleista ja samalla katsoja pääsee kulissien taakse katsomaan kuka Marilyn oikeasti on. Ja hänhän ei olisi kukaan ilman Williamsin sykähdyttävää tulkintaa.

     Michelle Williams on täydellinen. Mediassa on esiintynyt 2010-luvun alussa paljon tulkintoja Marilynin elämästä ja Michelle Williams näyttelee häntä parhaiten. Hän kertakaikkiaan on kameleontti. En ole pitkään aikaan nähnyt yhtä uskollista roolisuoritusta. Sen lisäksi, että hän vangitsee täydellisesti Monroen ytimen hän luo roolisuoritukseensa vielä hiottua draamaa ja teatraalisuutta ja viihdettä. Tämän käsikirjoituksen kanssa Williams on tulessa. Hän saa Marilyniin sympatiaa ja samalla ärsyttävyyttä. Hän antaa katsojan nähdä hieman pidemmälle kuka Marilyn oikein on, mutta jättää juuri oikean verran arvattavan varaan. DiCaprio, Blanchett, Mirren, Cotillard ja Williams; 2000-luvun ehdottomasti parhaimmat oikeiden ihmisten tulkitsijat. Williams saa hahmon vain heräämään eloon ja on ikimuistoinen, lämmin, tarkka ja uskollinen. Ei edes sanat riitä selittämään kaikkea missä hän onnistuu. Suosittelen vain katsomaan elokuvan, ehdottomasti.
     Eddie Redmayne on täysin Williamsin jaloissa. Hän on kuin arka peura ajovaloissa, mikä ehkä onkin käsikirjoituksen tarkoitus. Redmayne ei voi muuta kuin ihailla Williamsin täydellistä heittäytymistä ja yrittää pysyä perässä niin hyvin kuin mahdollista.

    Kenneth Branagh on hyvin realistinen ja tekee hienon omalaatuisen tulkinnan Laurence Olivierista. Hänestä näkee, että hän on tehnyt taustatyönsä ja on kuin hänen silmänsä eivät olisi enää hänen omansa vain Olivierin. Koko hahmo, koko henkilö kiteytyy hienosti Branaghin henkeäsalpaavaan kuvaukseen valkokankaan ikonista. Branagh joutuu käyttämään koko repertuaarinsa ja vetää kaikki peliin tehdäkseen uskottavan roolisuorituksen ja onnistuu moitteettomasti.
     My Week with Marilyn on yksi viihdyttävimmistä, onnistuneimmista elämäkerrallisista draamoista. Elokuva on Michelle Williamsin taidonnäyte.

8 1/2

...=)

Kuningatar (The Queen)

Kuningatar on vuonna 2006 ensi-iltansa saanut brittiläinen draamaelokuva. Sen ohjasi Stephen Frears ja sen pääosassa on Helen Mirren ja Michael Sheen. Helen Mirren voitti Oscarin roolistaan Kunigatar Elizabeth II:na.

   Kuningatar kertoo Ison-Britannian kunigattaresta Elizabeth II:sta, Prinsessa Dianan kuoleman aikaan. Kuningashovi ei ollut enää lämpimissä väleissä Dianan kanssa ja Kuningatar kuvittelee voivansa vain sivuuttaa koko prinsessan kuoleman ja keskittyä huolehtimaan Dianan lapsista, Harrysta ja Williamista. Uusi pääministeri Tony Blair (Michael Sheen) kuitenkin tajuaa, että kansa tarvitsee Kuningattarensa tukea surun hetkenä. Blair yrittää yhdistää yhä kauemmaksi etäytyvän kansan takaisin Kuningattarensa luokse, vaikka Kuningatar uskoo perinteen voimaan, hänhän on valan alla.
   Kuningatar on hieno elokuva. Malli esimerkki siitä miten elämäkertaelokuva kuuluisi tehdä. Keskittyä johonkin tiettyyn ajanjaksoon henkilön elämästä. Kuningatar on melko täydellinen elämäkertaelokuva. Koska sen ei kuulukaan olla dokumentti, vaan hienoinen dramatisointi on täysin sallittua. Upeat henkeä salpaavat kohtaukset elokuvasta luovat dramaattisen jännityksen sellaisella tasolla, jota ei ennen olla nähty. Stephen Frears on kaikin puolin kyvykäs ohjaaja ja oman genrensä ykkösiä. Hän pystyy nostamaan elokuvan tasoa aina yksinkertaisimmista asioista lähtien. Elokuva huokuu tiettyä hienokkuutta ja samalla maanläheisyyttä. Aitous ja järki käyvät elokuvassa käsi kädessä. Jokainen yksityiskohta herättää kateutta.

   Helen Mirren on elokuva. Hänen roolisuorituksen on lyhyesti sanottuna täydellisyys. Hän on kuin kehään palaava mestari ja näyttää alokkaille miten homma tehdään. Hän kykenee tuomaan niin korkean auktoriteetin niin lähelle katsojaa ja inhimillistämään tämän ihaillun monarkin. Roolisuoritus on syvä. Se on hyvin sympaattinen ja teknisesti huipputasoa. Mirren tekee kaiken oikein aina kävelytyylistä asti. Hän herättää repliikit eloon ja kykenee muokkaamaan kliseisestäkin kohtauksesta täysin uskottavan, tehden elokuvasta mestariteoksen.
   Michael Sheen on Tony Blairina uskottava ja dramaattinen ja tuo kaivattua liikettä elokuvaan. Hän jää kuitenkin täysin Mirrenin jalkoihin. Kuten myös koko loppu kaarti. Elokuva on Mirrenin voitonjuhla.
   Kuningatar on Helen Mirrenin oma rakkaudenlapsi. Elokuva on dramaattinen, komedisine käänteineen ja maalaa meille kuvan henkilöstä, jonka luulimme tuntevamme. Elokuva on oman genrensä esimerkkitapaus. Ensiluokkaista.

9-

...=)