Arvostelu: The Spy Who Dumped Me

Ihan hauska. Outlanderissa raakalaismiestä näytellyt Sam Heughan taipuu todella jouhevasti sulavan, kansainvälisen ja sivistyneen agentin pukuun. Häntä sopisi nähdä useamminkin tällaisissa rooleissa... Seuraava James Bond? Kate McKinnon kuitenkin varastaa shown, mikä on yllättävää, sillä olen pitänyt häntä hieman väkinäisenä, mutta paljastuukin, että kun hänelle antaa paljon käsikirjoitettuja vuorosanoja hänen tyylinsä onkin juuri passeli. Hieman yliampuva, mutta juuri siksi niin hauska. Ajattelisin, että ongelma hänen kohdallaan onkin siis se, että hänen annetaan improta liikaa jossain SNL:ssä ja vastaavissa. Justin Theroux'ta en puolestani osta. Hän vain näytti vanhalta papalta leikkimässä puolta nuorempien seurassa.

Sitten se tyypillinen disclaimer: Komedioita on niin yhdentekevää pisteyttää. Joko ne naurattaa tai ei naurata. Tämä nauratti. Joten pistetytykseen kannattaa suhtautua välinpitämättömästi.

Vain seksiä (Friends with Benefits)

Tärkein reunaehto on, että onko elokuva tylsä. Tai pikemminkin, että ei ole. En voi sietää elokuvia, joita katsoessa joutuu taistelemaan haukotuksia vastaan tai jatkuvasti katsomaan kelloa. Toinen reunaehto on, että elokuva ei sorru mihinkään kliseisiin. Inhoan katsoa elokuvia, jotka noudattavat samaa kaavaa, jossa toistetaan samat latteudet ja elokuvan loppuratkaisun osaa päätelle ensimmäisten viiden minuutin aikana. Elokuvan ei tarvitse olla mikään dekkari, mutta kunhan osaa pitää katsojaa edes sen verran kiinnostuneena juonta kohtaan, ettei tarvitse jättää elokuva kesken. Kolmas tärkeä ehto on hyvät näyttelijät. Kun puhutaan, että joku näyttelijä on karismaattinen, tarkoitetaan, että hän on kuin Justin Timberlake tai Mila Kunis elokuvassa Friends with Benefits. Elokuvan täytyy olla sympaattinen ja tuotantoarvoltaan korkea. Tarkoittaen, että valaistus täytyy olla riittävä, jotta näkee katsomastaan jotain. Sympaattisuudella tarkoitan sitä, että elokuvaa katsoessa haluaa olla mukana elokuvassa, sen sijaan, että katsoisi esimerkiksi dokumenttia.

      No, Friends with Benefits täyttää kaikki nämä reunaehdot. Vaikka kyseessä on romanttinen komedia - toisin sanoen ennalta-arvattavuuden helmi, kiertää se loistavasti tyypilliset sudenkuopat tiedostamalla ne. Elokuvan keskiössä on Justin Timberlaken ja Mila Kunisin Dylan ja Jamie, jotka ovat ystäviä ensin. He paheksuvat romanttisia komediaelokuvia, jotka ovat täynnä siirappista musiikkia ja kliseisiä kohtauksia. Siksi onkin osuvaa, että Friends with Benefits toistaa samat kliseet itsekin. Kun sanotaan, että näyttelijöiden välillä on kemiaa, tätä sillä tarkoitetaan. Timberlake ja Kunis ovat tämän vuosisadan Grace Kelly ja Cary Grant tai jotain. He ovat niin täydellinen pari, että minä en ainakaan voinut olla lumoutumatta heidän kemiastaan.

    En sano, etteikö tälläkin elokuvalla olisi virheensä, mutta se on sympaattinen, miellyttävä elokuva, jossa on loistava tähtipari, romantiikalla leikittelevä juoni eikä Kunisin ja Timberlaken kehojen katsominen haittakaan silmille tee. Pidän yli kaiken elokuvan käsikirjoituksesta. Dylanin ja Jamien hahmot ovat kerta kaikkisen samiastuttavia, älykkäitä ja purevia hahmoja, joita tarvittaisiin valkokankaalle enemmän. Elokuva on kaukana tylsästä. En tainnut katsoa kelloa kertaakaan ja minä aina katson kelloa. En muista koska viimeksi elokuva on vienyt minut mukaansa näin hyvin. Kaiken lisäksi elokuvan New Yorkilainen miljöö, yhdistettynä Los Angelesilaiseen rantaidylliin on kuin kävisi oikein kalliilla luksusmatkalla. Hahmojen ei tarvitse murehtia rahasta eikä tilan puutteesta, heillä on huipputyöt ja isot kattohuoneistot New Yorkin pilvenpiirtäjissä. Heillä on aikaa ottaa kolmen tunnin lounaita ja seikkailla pitkin kaupunkia. Ja ihan kuin vain yksi henkilö koko New Yorkissa tietäisi salaisen tien yhden korkeimmista pilvenpiirtäjistä päälle. Mutta tämä kaikki on sitä illuusion ja fantasian luomista, joista elokuvantekemisessä on oikeastaan kyse.

    Tärkein huomio elokuvasta on se, että minun tekee mieli katsoa se heti uudelleen. Näin harvoin käy, sillä etenkin nykyaikana kaikista elokuvista halutaan niin koruttomia ja pelkitettyjä, että niissä ei ole mitään, mikä vetäisi puolestaan. Kaikki tunne on rutistettu elokuvasta pois. Jopa musiikki on typistetty muutamaan nuottiin. Tässä elokuvassa palataan siihen, mihin minä elokuvia katsoessa olen ihastunut. Ajattomiin kohtauksiin, kahden henkilön vuorovaikukseen, maagiseen musiikkiin ja tuhottomasti katselukertoja kestävään kerrontaan. Kuten todettu, upea elokuva, yksi parhaista näkemistäni. Tämän tulen varmasti muistamaan ja tämänkaltaisten elokuvien takia haluan nähdä yhä enemmän elokuvia, toivoen, että saan toisen kaksituntisen, joka muistuttaa tämän elokuvan parissa viettämääni.

    Ai niin, juoni. [Kiitos episodin]: "Kaliforniassa asuva Dylan (Justin Timberlake) joutuu tyttöystävänsä (Easy A:n ihana Emma Stone) jättämäksi. Samoihin aikoihin mantereen toisella puolella New Yorkissa asustava Jamie (Mila Kunis) saa kuulla poikaystävältään olevansa tunnevammainen. Neljä hahmoa käsittävä prologi on kuvattu pilkotuilla kohtauksilla, ja katsojalta kuluu hetki tajuta kuka onkaan kuka.


Headhunterina toimiva Jamie upottaa surunsa työhön ja päättää hankkia asiakkaalleen, suurelle aikakauslehdelle uuden AD:n. Kohteekseen hän ottaa lahjakkaan Dylanin, ja saa tämän taivuteltua ottamaan paikan vastaan. Rakkaudessa pettyneinä heidän välilleen syntyy lämmin ystävyys, ja niinpä he päättävät alkaa harrastaa yhdessä seksiä samoin säännöin kuin vaikkapa tennistä harrastetaan. Mutta kaikkihan tietävät miten siinä lopulta käy."

Elokuvaa on typerästi yritetty, tai no typerästi ja typerästi, markkinoida seksillä. Elokuvan alkuperäinen juliste on melko rivo ja elokuvan suomennos, taas kerran, tönkkö. Elokuva on niin paljon muuta kuin esimerkiksi samanvuoden samasta aiheesta kertova No String Attached, jossa mielenkiintoisesti näytteli pääosaa Mila Kunisin nykyinen aviomies/poikaystävä/That 70's Show-vastanäyttelijä Ashton Kutcher, Black Swan-vastanäyttelijänsä Natalie Portmanin kanssa. Lainaten episodin arvostelua: "...onnistuu välttämään genrelle tyypilliset kliseet ja luomaan päähahmojensa ympärille sympaattisuuden sädekehän. Se on aidon sydämellisellä tavalla rehellinen romanttinen komedia, jossa on yritystä erottua joukosta. Timberlaken ja Kunisin hahmot onnistuvat olemaan herkullisia ja oikeasti pidettäviä, mikä tuntuu nykypäivänä olevan harvinaista herkkua suuren budjetin komedioissa." Tämä on niin totta.

Black Swan (Black Swan)

Elokuva kuvaa hyvän ja pahan teemaa. Se kuvaa täydellisyyden epätoivoista saavuttamista sekä psykologisesti mielenkiintoista, pahasti henkisesti kärsivää hahmoa. Elokuva, Black Swan, valmistui vuonna 2010. Natalie Portman esittää Nina Sayersia, New Yorkissa asuvaa balleriinaa. Nina, joka asuu äitinsä, entisen tanssijan, kanssa, palkataan uuden tuotannon, Joutsenlammen, päätähdeksi. Ohjaaja haluaa saman näyttelijän kuvaavan sekä valkoista, viatonta joutsenta, että hänen kaksostaan mustaa, aistillista joutsenta. Elokuva tuotti yli 300 miljoonaa dollaria. Ninan kilpailijaa, Lilyä esittää Mila Kunis. Siinä missä, Nina hallitsee täydellisesti valkoisen joutsenen tulkinnan, Lily olisi hyvä valinta mustan joutsenen rooliin. Natalie Portman voitti roolisuorituksestaan monta arvostettua elokuvapalkintoa, mukaan lukien parhaan naispääosan Oscarin. Elokuvan ohjasi visionäärinen ohjaaja Darren Aronofsky. Vincent Cassel näyttelee ohjaajaa ja Winona Ryder syrjäytettyä balleriinaa. Elokuvan tyylilaji kulkee psykologisen trillerin ja kauhuelokuvan välimaastossa.

       Black Swan on yksi häiriintyneimpiä elokuvia, joita olen nähnyt. Ja tarkoitan sen hyvällä tavalla. Aronofsky painii ihan omassa sarjassaan elokuviensa kanssa. Hyvin yksilöllinen ja havainnollistava tyyli varmasti jää katsojan mieleen ja siitä ei voi antaa kuin plussaa. Hän hallitsee täydellisesti koko elokuvan ja pystyy viemään sitä mihin suuntaan haluaa. Hän selvästi nauttii työstään ja on likimain täydellinen ohjaaja. Black Swan on mielenkiintoinen elokuva. Sitä ensi kertaa katsoessaan ei todellakaan voi tietää minne elokuva katsojan vie. Black Swan on uskollinen todiste juuri elokuvan upeudesta, tätä se voi parhaimmillaan olla. Elokuva tuottaa katsojalle kokemuksen ihan uudella tavalla. Se käsittelee upeasti abstrakteja teemoja, että ottaa hienosti käsittelyyn ihmisen psyyken. Psykologisesti hyvin mielenkiintoinen elokuva on myös virheetön ja mielikuvituksellinen. Mitä on täydellisyys? Miksi se pitää saavuttaa? Ja kuka?

     Black Swan on niitä elokuvia, jotka ovat kerrostettu täydellisesti. Elokuva pitää katsojaa otteessaan aivan viime sekunteihin asti ja hikipisarat valuvat pitkin katsojan otsaa. Black Swan saattaa hyvinkin jopa edustaa elokuvateollisuuden tulevaisuutta. Juoni ja elokuva muutenkin on hieman ylidramaattinen ja ylifokusoitu, kuitenkin Black Swan hallitsee rajansa ja pysyy lujana. Upea kameratyöskentely, visuaalisuus sekä tarkkuus ovat ennennäkemättömiä ja elokuvasta tulee vahva.
        Natalie Portman tekee pelkästään kunniaa elokuvalle. Ilman häntä koko elokuva ei toimisi. Hän on kertakaikkiaan upea näyttelijä, upeassa roolisuorituksessa. Hän tuo hahmon motiivit ja tunteet aivan katsojan tarkasteltaviksi ja hän on yhtä aikaa teatraalinen että hallittu. Portmanin roolisuoritus on vahva ja voimakas. Hän hallitsee jo pelkästään hahmon fyysisyyden haasteet ja sen lisäksi hän kuvaa laajan skaalan tunnetta ja on jo pelottavan inhimillinen. Hahmo on henkisesti sairas eikä Portman jätä sitä arvailun varaan, vaan hän kuvaa sen sellaisella tarkkuudella ja palolla, että ketään ei sitä voi kyseenalaistaa. Natalie Portmanin roolisuoritus Nina Sayersina on vangitseva, virheetön ja antaa uuden merkityksen sanalle täydellisyys. Hän saa niin monet elokuvan eri puolet sidottua kiinni roolisuoritukseensa ja hän ei tyydy vähään. On jopa hieman ironista, että hän tekee niin täydellisen roolisuorituksen täydellisyyttä etsivänä balleriinana. Vain oikein lahjakas näyttelijä pystyy tälläiseen roolisuoritukseen. Harva roolisuoritus erottuu joukosta niin vahvasti pelkän täydellisyytensä avulla. Portman yltää sellaisiin sfääreihin, että niistä ei löydy ihan helpolla mitään kritisoitavaa. Hän omaksuu roolin ja antaa katsojille oman, syvällisen, tarkan tulkintansa hahmosta. Se on jo niin henkilökohtainen.
       Black Swan on intensiivinen, pelottava kuvaus täydellisyyttä tavoittavasta balleriinasta, joka joutuu kamppailemaan hyvän ja pahan välissä. Natalie Portman on ainoa oikea valinta päärooliin ja julistaa taitonsa ja vangitsee teatraalisella, mutta hallitulla roolisuorituksella. Aronofskyn henkeä salpaava ohjaus tekee elokuvasta vahvan.

91/2

...=)

     

Date Night (Date Night)

Date Night on vuonna 2010 valmistunut toimintakomedia, jonka pääosassa on Steve Carell ja Tina Fey. Sivuosissa on Oscar-ehdokkaat Mark Wahlberg ja Taraji P. Henson. Ja pienissä cameo-osissa Oscar-ehdokas James Franco ja Mila Kunis. Elokuvan ohjasi Shawn Levy. Elokuva tuotti yli 152 miljoonaa dollaria.
    Date Night kertoo aviparista, Phil ja Claire Fosterista (Steve Carell ja Tina Fey), jotka ystäviensä avioeron jälkeen pelkäävät omankin avioliittonsa loppuvan päättävät piristää arki-iltaa lähtemällä kaupunkii syömään. Heillä ei ole varausta ja he ottavat toisen pariskunnan varauksen, jotka eivät tulleet paikalle. Sitten pari roistoa tulee ja luulee heitä siksi pariskunnaksi, jonka varauksen he ottivat ja Philin ja Clairen tulee löytää muistitikku, jotta saisivat roistot perääntymään.

     Date Night on yksi hauskimmista elokuvista, joita olen koskaan nähnyt. Elokuva lähtoidea on upea, ketä sen onkaan keksinyt... Elokuvan alati jatkuva tapahtumaketju saa katsojan ihastumaan Steve Carelliin ja Tina Feyhin. Heidän tulkitsema "normaali" pariskunta on naurettava. Shawn Levyn ohjaus on upeaa. Hänen luomat täysin naurettava koomiset tilanteet pitäisi nostaa jalustalle. Pelkään, että elokuva on jäänyt hieman vajaaksi ansaitsemastaaan huomiosta. Tälläiset komediat ovat pahasti aliarvostettuja ja ehkä ihan hyvästäkin syystä, itse olen joutunut istumaan liian monen huonon toimintakomedian läpi. Date Night ei kuitenkaan ole yksi niistä. Date Night on genrensä laatuteos.
    Steve Carell on täysin vireessä tässä elokuvassa. Hän tuntuu saavan lisävirtaa Feystä ja on täysin tulessa. Hän on hauska, naurettava ja hupaisa eli kaikkea mitä hyvän koomikon tulisi olla. Carell on tämän ajanjakson koominen nero. Tina Fey on myös hauska roolissaan ja luo siihen lämpöä ja hyvänmielisyyttä. Yhdessä he saavat aikaan jotain unohtumatonta; täydellistä komediaa.
    Date Night on Steve Carellin ja Tina Feyn pitämä oppitunti komediasta. Se on ehdottomasti yksi hauskimmista elokuvista ikinä.

8 1/2

...=)