Rauhantekijä (The Peacemaker)

Rauhantekijä on vuoden 1997 yhdysvaltalainen toimintaelokuva, jonka pääosissa on Oscar-voittajat Nicole Kidman ja George Clooney. Elokuvan ohjasi Mimi Leder, joka oli voittanut aiemmin Emmy-palkinnon Clooneyn tähdittämästä televisio-sarjasta Teho-osasto. Elokuva tuotti yli 100 miljoonaa dollaria.
    Tri Julia Kelly (Kidman) työskentelee Valkoisen talolle ydinvoimaexperttinä ja kun Venäjällä tapahtuu räjähdys, Kellyn ryhmä päättelee sen terroristi-iskuksi ja everstiluutnantti Thomas Devoen (Clooney) avulla, he yrittävät estää mahdollisen seuraavan iskun.

      Olen yrittänyt välttää toimintaelokuvien arvostelemista liiaksi, kuten myös romanttisten komedioiden. Syy on yksinkertainen; ne ovat kaikki toistensa kopioita. Siis romanttiset komediat ovat keskenään samanlaisia ja toimintaelokuvat keskenään. No ei siis ole mikään yllätys todeta, että niin myös Rauhantekijä on kuin toimintaelokuvien oppikirjasta. "Näin teet toimintaelokuvan askel askeleelta". En usko, että yksikään tyypillinen toimintaklisee jää elokuvasta puuttumaan. Luonnollisesti, vaikka saattaisi luulla, että Kidman on pääosassa elokuvassa, hänen hahmonsa vain kiljuu matkustajan penkillä kun Clooneyn karski machomies ohjaa autoa kurvista toiseen. Mikä tekee tilanteesta ehkä vielä pahempaa, tosin eihän se mikään syy ole, mutta ohjaaja on nainen. Miksi hän haluaa laittaa naisen avuttomaan damsel in distress-asemaan? Ai niin, raha.

    Toinen syytös, mikä elokuvasta luonnollisesti voidaan tehdä on Hollywoodimaisuus. Tietenkin amerikkalaiset ovat hyviksiä ja venäläiset pahiksia. Ei millään pahalla ketään kohtaan. Tietty patrioottimaisuus on tosin välttämätöntä amerikkalaisissa toimintaelokuvissa. Hans Zimmer teki elokuvaan soundtrackin, mikä on minusta mielenkiintoista. Koska, yksinkertaisesti katsomalla hänen ansioluetteloaan, jonka nyt listaan: *Rain Man (1988), Driving Miss Daisy (1989), Thelma & Louise (1991), The Lion King (1994), As Good As It Gets (1997), The Thin Red Line (1998), Gladiator (2000), Something's Gotta Give (2003), Pirates of the Caribbean: The Curse of the Black Pearl (2003), Batman Begins (2005), Pirates of the Caribbean: Dead Man's Chest (2006), The Da Vinci Code (2006), The Holiday (2006), Pirates of the Caribbean: At World's End (2007), The Simpsons Movie (2007), The Dark Knight (2008), Inception (2010), Pirates of the Caribbean: On Stranger Tides (2011), The Dark Knight Rises (2012), Rush (2013), Man of Steel (2013) ja 12 Years a Slave (2013)*, voisi todeta, että hän on yksi Hollywoodin johtavista elokuvasäveltäjistä. Miksi siis hänen musiikkinsa elokuvassa Rauhantekijä, on kliseistä, tylsää ja mielikuvituksetonta? Kun elokuvan pahis on ruudussa, soi taustalla dramaattinen viulumusiikki, kun hyvikset ovat ruudussa soi taustalla kepeä hieman isänmaallissävytteinen musiikki. Kun on menossa kliimaksi, soi taustalla jylhä ja mahtava musiikki...
     Kidmanin ja Clooneyn roolisuorituksista ei ole paljon puhuttavaa. Kidman on hyvä päähenkilö ja ainakin hänen juoksutyylinsä on mieleenpainuvaa. Clooneyn saattaa olla jopa kliseinen ja teennäinen. Itse asiassa koko elokuva on melko teatraalinen ja yliampuva kaiken muun lisäksi. Rauhantekijä astuu samaan ansaan kuin niin moni toimintaelokuva ennen ja jälkeen sen. Melko surkea yritys.

6

...=)

2 Guns (2 Guns)

Nettisivusto nimeltä cracked.com listasi tämän vuoden elokuvia ja muutti niiden nimet totuudenmukaisiksi. Eli mikä niiden nimi olisi, jos se kuvaisi oikeasti, millainen elokuva on. 2 Guns pääsi myös listalle ja taisi olla ainoa, jonka nimi oli ennallaan. Jatkaakseni totuudenmukaisuuden linjaa, on minunkin todettava, että elokuvan nimi on todella sopiva. 2 Guns valmistui vuonna 2013, sen ohjais Baltasar Kormakur ja pääosissa on Oscar-ehdokas Mark Wahlberg ja Oscar-voittaja Denzel Washington.

     DEA-agentti "Bobby" Trench (Washington) ja Yhdysvaltain laivaston tiedustelupalvelun agentti "Stig" Stigman (Wahlberg) ovat molemmat peitehommissa rikollisina. He eivät tiedä toistensa alkuperästä, vaan olettavat toisensa olevan rikollisia. He päättävä ryöstää pankin, jotta saisivat paikallisen huumepomon kiinni rahanpesusta. Pankissa onkin paljon enemmän rahaa kuin he olettivat ja pian heidän perässään on niin DEA, CIA, Yhdysvaltain laivasto sekä meksikolaiset huumerikolliset.

      2 Guns elokuvassa ei ole mitään uutta. En yleensä pidä toimintaelokuvien arvioinnista, koska ne ovat yleensä toistensa kopioita, eikä tämäkään elokuva tee poikkeusta. 2 Guns on elokuvan nimi ja sisältö. Tietyt pakolliset latteudet, joita joka toimintaelokuvaan täytyy ladata ovat hyvin vahvasti läsnä niin tässäkin elokuvassa. Odotin paljon elokuvan huumorilta, mutta se oli vielä kuluneempaa kuin toimintaelokuvan kliseet. Ohjaus on melko pusertavaa, ollakseen älyvapaan toimintaelokuvan ohjausta, eli sekin jätti toivomisen varaan. Käsikirjoituksesta ei nyt paljon huomautettavaa löydy. Elokuvakokemuksena 2 Guns on juuri sopiva, jos tietää, mistä pitää. Alku oli erittäin tylsä. Se on elokuvassa tavallaan elementti, joka pitää lopun kannalta "suorittaa pois alta", jolloin sen viihdepanos on erittäin heikko. Täytyy kuitenkin myöntää, että kun elokuvan alku on saatu suoritettua ja juoni asetettua sellaiseen asemaan, että loppuratkaisun on siihen helppo liittyä, muuttuu elokuva jopa miellyttäväksi katseltavaksi. Tunnelma vapautuu, viihde lisääntyy ja asenne ilmenee. Elokuvan paras puoli onkin, jos sellaisia tässä ylipäätänsä on, asenne. Elokuva heittää yhteiskunnan säännöt nurkkaan ja päähenkilöt tekevät miten itse haluavat ja se on miellyttävä piirre tämänkaltaisessa elokuvassa. Katsoja kokee valaistumisen hetken ja ehkä jossain määrin myös innokkuutta. Loppujen lopuksi elokuva siis yllättää lopun viihdepanoksellaan ja voimakkaalla asenteellaan.

     Washington ja Wahlberg ovat molemmat melko keskinkertaisissa rooleissa, eikä heiltä edes odota mitään tajunnan räjäyttävää roolisuoritusta. Washington on ehkä hieman imelä ja tylsä, ikään kuin hän ei pystyisi muunlaista hahmoa esittämään kuin tälläistä möreä-äänistä kovista. Wahlberg on parempi kuin Washington ja hän saa elokuvan vapautuneisuuden ja asenteen toimimaan.

      2 Guns on juuri sellainen elokuva, jota sen olettaa olevan. Jokainen voi päätellä onko se hyvä vai huono asia. Nyt kun olen katsonut kaksi buddy-cop-elokuvaa lyhyen ajan sisällä; 2 Guns ja The Heat, suosittelen ehdottomasti The Heat-elokuvaa. Toiminta-elementti toteutuu kummassakin, ei siis siitä huolta, mutta The Heat-elokuvassa saa sentään nauraa, ääneen.

6

...=)

Morsianten sota (Bride Wars)

Morsianten sota on Oscar-voittaja Anne Hathawayn ja Oscar-ehdokas Kate Hudsonin tähdittämä komediaelokuva vuodelta 2009. Sen ohjasi Gary Winick. Sivuosissa oli Candice Bergen, Bryan Greenberg, Steve Howey, Chris Pratt ja Kristen Johnston. Elokuva oli menestys ja tuotti yli 115 miljoonaa dollaria maailmanlaajuisesti.

     Morsianten sota kertoo Liv Lernerista (Kate Hudson) ja Emma Allenista (Anne Hathaway) jo lapsuudesta asti olleista parhaista ystävistä. Emma on matalapalkkainen opettaja ja Liv menestynyt lakimies. Liv on määrätietoinen, tiukka ja kova, kun taas Emma kiltti, rauhallinen ja hän ei osaa sanoa ei. He sattumalta menevät samaan aikaan kihloihin ja ovat tietenkin toistensa morsiusneidot. Molemmat unelmoivat kesäkuu-häistä Plaza-hotellista ja Marion St. Claire (Candice Bergen)-nimisestä hääsuunnittelijasta. Marionin assistentti tekee kuitenkin virheen ja Emman ja Livin häät osuvat samalle päivälle. Tästä alkaa raivoisa sota kun kumpikaan ei suostu muuttamaan päiväänsä muulle kuulle. Elokuva sijoittuu New Yorkiin.
     Jos ei pidä romanttisista komedioista, en todellakaan suosittele tätä elokuvaa. Siinä tapauksessa voi ihan suosiolla karttaa elokuvaa. Jos taas pitää kevyistä ja viihteellisistä romanttisista komedioista, suosittelen tätä elokuvaa. Se on oppikirjan mukaan tehty. Kaikki peruselementit löytyvät, kliseineen. Elokuva ei juuri tarjoa mitään uutta genrelle eikä se juuri massasta erotu. Kuitenkin se on suurella budjetilla tehty A-tason leffa, jonka parissa ei tylsisty. Se on viihdyttävä. Sen parissa ei tule tukala olo, eikä sisällä mitään kömpelyyksiä esimerkiksi huumorin suhteen. Elokuvassa on hyvä virtaus. Kuitenkaan itseltä ei löydy elokuvalle hirveästi kunnioitusta, mutta ei minä niin odottanutkaan. Elokuva täyttää tarkoituksensa ja hyvä niin. Joku ketä haluaa viihdyttävän elokuvakokemuksen, ei tylsistymistä, ei vaivaantumista eikä ohi lentäviä piilotajuisia teemoja tässä on hyvä elokuva vaikka perjantain leffailtaan.

     Anne Hathaway on yksi maanläheisimmistä karismoista, joita Hollywoodissa löytyy. Hän saa hahmoon kuin hahmoon tiettyä kätevyyttä ja sujuvuutta. Hathaway on luonnollinen ja rento. Hän ei väkisin yritä mitään vaan antaa sympaattisen ja mielenkiintoisen vaikutelman. Roolisuoritus on niin hyvä kuin elokuvakin vain voi olla.
     Kate Hudson on täydellinen valinta Livin rooliin. Hän loistaa sympaattisuutta ja säteilee hurmaavaa energiaa. Kate Hudson on ihastuttava. Hän hurmaa kauneudellaan ja naurullaan. Hän on luonteva ja kuin kotonaan valkokankaalla ja heittäytyy mukaan estoitta. Livin roolissa hän saa aikaan juuri sopivaa komiikkaa, tietenkään rooli ei ole Oscar-laatua, mutta sopii hyvin elokuvan tunnelmaaan. Hudson on itsevarma ja häntä on ilo seurata. Sympaattinen, viihdyttävä ja energinen. Lukuun ottamatta tietenkin kauneutta.
       Morsianten sota on massatuote. Se on tavallaan jo nähty. Se ei pysty tuomaan mitään uutta tyylilajilleen ja siksi hukkuu lukuisten lajityyppinsä elokuvien joukkoon. Ainoa kohteliaisuus mitä siitä pystyy sanomaan on, että siinä on hyvä virtaus. Kate Hudson ja Anne Hathaway tahkovat elokuvaan energiaan, mutta elokuva täyttää ainoastaan tarkoituksensa.

6

...=)

Hancock (Hancock)

Hancock on yhdysvaltalainen supersankarielokuva vuodelta 2008. Sen ohjasi Peter Berg. Berg on tunnettu muun muassa vuoden 2012 suurimman flopin, Battleshipin ohjaajana. Hän toiminut myös näyttelijänä. Hancockin pääosassa on Oscar-ehdokas Will Smith. Smith tuli tunnetuksi 90-luvulla Fresh Prince of Bel-Air-tv-sarjasta ja on sittemmin tehnyt liudan menestyneitä toimintaelokuvia, mukaan lukien Miehet mustissa, Independence Day, Ali, I, Robot ja After Earth. Vuonna 2006 hän näytteli uransa parhaimman roolin poikaansa, Jadenia vastapäätä elokuvassa Onnen potkuja. Hancockin naispääosassa loistaa Oscar-voittaja Charlize Theron, joka nousi kuuluisuuteen 90-luvun lopussa ja on vakiinnuttanut itsensä kauniina, mutta hyvänä näyttelijänä. Sivuosassa on Jason Bateman, melko tunnettu koomikko, joka on näytellyt useasti muun muassa Jennifer Anistonia vastapäätä. Hancock tuotti yli 600 miljoonaa dollaria.

     Hancock kertoo Will Smithin esittämästä supersankarista, jonka nimi on John Hancock. Toisin kuin supersankarit yleensä, hän ei kuljeskele trikoissa ja pelasta maailmaa. Hän makaa puiston penkillä, alkoholisoituneena ja katkerana. Hänen muistinsa ulottuu 80 vuotta taaksepäin. Hänen maailmansa muuttuu kun hän tapaa Ray Embreyn, PR-henkilön, joka ottaa Hancockin projektikseen. Hän haluaa näyttää maailmalle, että tästä supersankarista olisi paljon muuhunkin. Ray on naimissa kuvankauniin Maryn kanssa, johon Hancock heti ihastuu. Marylla on kuitenkin salaisuuksia itselläänkin.
      Hancockin lähtöasetelma on oikeasti melko mielenkiintoinen. Supersankarielokuva, jossa olisi mukana ripaus uskottavuuttakin. Elokuvan komiikka toimii ja toimintakohtaukset ovat viihdyttäviä. Juoni on myös todella mielenkiintoinen, mutta loppua kohden kaikki kliseisyydet sun muut palaavat. Ohjaus on loppujen lopuksi melko mielikuvituksetonta ja laimeaa. Elokuvassa ei ole minkäänlaista tunnelmaa eikä paloa. Elokuva on viihdyttävä, mutta lopulta siitä tulee vain samanlainen tusinatuote, sellainen, joka on jo nähty miljoona kertaa ja satayhdeksänkymmentätuhattayhdeksän kertaa Smith pääosassaan.
     Will Smith tuo rooliin ehkä hieman liiallista traagisuutta ja leikittelee sillä liikaa. Hän on hieman ulalla ja ei itse ymmärrä mihin roolilla olisi mahdollisuudet. Hän on karismaattinen ja vetovoimainen, mutta hän ei jaksa tai vaivaudu näyttelemään.
     Charlize Theron on kuten aina, kuin kotonaan valkokankaalla. Hän tuo hyvin esiin hahmon mysteerisyyttä ja leikittelee hahmon sympatia-aspektilla. Roolisuoritus jää kuitenkin vajaaksi ja vastaa ainoastaan elokuvan tasoa. Theron ei nouse millään lailla esiin ja hän tulkitsee hahmon varsin vaisusti.
     Hancock on lähtöasetelmaltaan mielenkiintoinen supersankarielokuva. Se on todella viihdyttävä ja jopa hauska, mutta kliseisyydeltä ja laimeudelta ei voida välttyä. Tekijöiden epäusko elokuvaan paistaa liikaa läpi.

6

...=)

Les Miserábles (Les Miserábles)

Tämä vuonna 2012 valmistunut brittiläis-amerikkalainen elokuva voitti 3 Oscar-palkintoa 24. helmikuuta 2013 järjestetyssä Oscar-gaalassa. Palkinnot tulivat äänityksestä, maskeerauksesta ja hiuksista sekä parhaasta naissivuosasta (Anne Hathaway). Elokuva oli myös ehdolla Oscar-palkinnon saajaksi ja Hugh Jackman parhaaksi miesnäyttelijäksi. Elokuvan ohjasi Tom Hooper. Hathawayn ja Jackmanin lisäksi elokuvassa näytteli Oscar-voittaja Russell Crowe, Amanda Seyfried, Eddie Redmayne, Oscar-ehdokas Helena Bonham-Carter, Sacha Baron Cohen, Daniel Huttlestone, Isabelle Allen, Samantha Barks ja Aaron Tveit.
    Les Miserábles sijoittuu 1815-1832 väliselle ajalle, Ranskaan. Elokuvan päähenkilö on Jean Valjean, joka tuomittiin pakkotyöläiseksi varastettuaan leipää. Hänet vapautetaan ehdonalaiseen 19 vuoden vankeuden jälkeen ja hän kiertää ympäriinsä hylkiönä. Eräs piispa antaa hänelle ruokaa ja yösijan, mutta Valjean varastaa tältä tämän hopeioita ja jää kiinni. Piispa kuitenkin ilmoittaa vartijoille, että antoi Valjeanille hopeat lahjaksi ja tämä liikuttaa Valjeania syvästi. Hän päättää rikkoa ehdonalaisuutensa ja aloittaa uuden elämän, uudella identiteetillä. Hänen peräänsä jää vannomaan kostoa hänen vanginvartijansa Javert (Russell Crowe). 8 vuotta myöhemmin Jean Valjeanista on tullut tehtaan omistaja ja erään kaupungin pormestari. Hänen tehtaassa työskentelee nuori nainen nimeltä Fantine, jolla on pieni tytär. Fantine saa potkut tehtaasta epäpätevältä esimieheltä ja joutuu turvautumaan prostituutioon maksaakseen tyttärensä sairaalamaksun. Fantine päätyy kurjiin oloihin ja sairastuu. Valjean pelastaa Fantinen ja vie tämän sairaalaan, jonne tämä kuitenkin kuolee. Valjean lupaa huolehtia Fantinen tyttärestä Cosettesta. Tästä 9 vuotta myöhemmin Jean Valjean ja Cosette ovat päätyneet Pariisiin elämään kohtuu hyvätasoista elämää. Pariisiin on saapunut myös Javert, joka oli myös 8 vuotta aiemmin Montreulissa, kaupungissa, jossa Valjean oli pormestarina. Pariississa on myös joukko vallankumouksellisia kapinallisia, joihin yhdestä, Mariukseen, Cosette rakastuu.

    Les Miserábles on hyvin ristiriitainen elokuva. Yhtä lailla sen saama kritiikki on hyvin ristiriitaista. Toiset sanovat sen olevan hyvin traaginen ja koskettava ja kaikkien aikojen paras musikaali. Toiset pitävät sitä epäonnistuneena vitsinä. Minun mielestäni se ei ole kumpaakaan. Huonoja puolia on useita. Elokuva on kuolettavan pitkä, puuduttava ja auttamattoman tylsä. Lavastus ei ole mielestäni kaikissa kohtauksissa hyvä, ei ohjaus, ei jotkut näyttelijäsuoritukset eikä itse käsikirjoituskaan. Kolmeen arkkiin rakennettu elokuva ei voi toimia sujuvasti. Elokuvassa on paljon turhaa minkä olisi voinut ihan hyvin poistaa ja joitain aivan turhia hahmojakin kuten Bonham-Carterin ja Baron Cohenin esittämät huijarit, joiden osat olisi voinut supistaa minimiin sen sijaan, että he ärsyttävät katsojaa kohtauksesta toiseen. Kliseisille teksteille "niin ja niin monta vuotta myöhemmin" olisi pitänyt keksiä toinen vaihtoehto. Myös elokuvan tyyli, jossa näyttelijät laulavat miltei jokaisen vuorosanan on hieman liioiteltu. Ajoittain elokuva sortuu myös liikaan draamaan.
    Hyviäkin puolia on... Musiikki on todella hyvää ja hyvin sävellettyä, useimmat näyttelijät onnistuvat roolisuorituksistaan todella uskottavasti, lavastus toimii suurissa osin ja jossain kohtaa elokuvaa voi katsojan tuntea kylmiä väreitä sen koskettavuudesta. Myös ihan puhuttu dialogi on varsin toimivaa ja elokuvan taso on Hollywood luokkaa. Elokuva pysyy myös luotettavasti uskollisena omalle tyylilajilleen ja luo ajoittain jopa varsin soljuvaa melodraamaa, johon katsoja voi mukavasti painautua sisälle.
    Hugh Jackman. Ei. Valitettavasti ei. Hän näyttelee todella keskinkertaisesti, kuten aina. Hän laulaa suoraan sanottuna hirveästi. Hän on täysin yliarvostettu. Sekä hänen hahmonsa on liikaa keskitetty päähenkilö Yksi kaikkien aikojen surkeimmista Oscar-ehdokkaista, ilmiselvästi. Hän kykenee tietyissä hetkissä elokuvaa antamaan kasvoiltaa uskottavan tunteen, lopun osaa yrittää väkisin, teennäisesti ja pakonomaisesti tuottaa jonkin näköistä roolisuoritusta. Ja kuten sanottu, vaikka en musiikkiin niin hirveästi välitä, tapa jolla hän venyttää ääntään on korvia raapaisevaa.
    Anne Hathaway puolestaan tekee yhden kaikkien aikojen vakuuttavimmista roolisuorituksista. Kohtaus, jossa hän laulaa "I dreamed a Dream" on unohtumaton. Yli virheettömyyden. Melkein jopa yli täydellisyyden. Hänen kykynsä sitoa kohtauksen dramaattisuus, surullisuus, piina, aikakausi ja elokuvan tyylilaji on vertaansa vailla. Valitettavasti se jää koko elokuvan ainoaksi hyväksi kohtaukseksi, lukuun ottamatta kohtausta, jossa nuori Daniel Huttlestone laulaa, Gavrochen roolissa, kappaleen "Look Down".  Kuitenkin myös Samantha Barks onnistuu varsin kiitettävästi roolisuorituksestaan kuten myös Eddie Redmayne. Harmi, että loppu elokuva pilaa nämä loiston hetket.
    En pidä musikaaleista, joten se vaikuttaa suuresti arvosteluuni. Uskon, että intohimoiset musikaalin ystävät saavat elokuvasta paljon irti, sen ollessa niin autenttinen tyylilajilleen. Kuitenkin ketä tahansa, ketä on tottunut kaikkiin muihin elokuvatyyleihin ja lyhyempiin elokuviin, en suosittele elokuvaa, missään nimessä. Tai ainakin katsokaa vain siihen asti, että Hathaway on saanut soolonsa valmiiksi ja vaihtakaa sitten elokuvaa.

6

...=)