Moulin Rouge! on Baz Luhrmannin ohjaama musikaali vuodelta 2001. Sen pääosissa on Oscar-voittaja Nicole Kidman ja Ewan McGregor. Sivuosassa on Oscar-voittaja Jim Broadbent. Elokuva on tuottanut melkein 200 miljoonaa dollaria. Se oli ehdolla muun muassa parhaan elokuva Oscariin ja Nicole Kidman hävisi parhaan naispääosan Oscarin Halle Berrylle (Monster's Ball), mutta voitti seuraavana vuonna elokuvasta The Hours. Moulin Rouge! katsotaan olevan klassikko. Se on tekijöidensä ehkä tunnetuin elokuva. Se on tunnustettu jopa niin paljon, että sen katsotaan elvyttäneen kokonainen genre musikaalielokuvia.Elokuva kertoo Christianista (McGregor) nuoresta kirjailijasta, joka viettää köyhää boheemitaiteilija-elämää Pariisissa. Hän rakastuu tulisesti Moulin Rouge-kabareen tähtilaulajaan ja kurtisaaniin Satineen (Kidman). Kabareen omistaja Harold Zidler (Broadbent) yrittää yhdessä Satinen kanssa muuttaa kabareeta oikeaksi teatteriksi ja siksi Satinen täytyy vietellä varakas The Duke of Monroth. Christian yrittää saada Satinea itselleen, mutta Satine sairastuu ja tauti on hänelle kuolemaksi.
Moulin Rouge! on kaikkien Luhrmannin elokuvien tapaan todella spektaakkelimainen. Luhrmann ei jätä yhtäkään serpentiinipaukkua käyttämättä ja osaa kyllä luoda show'n. Mikä on poikkeuksellista Moulin Rougessa, on että se on musikaali. Musikaalilta saattaa jopa odottaa tämän sortin koristeellisuutta. Luhrmann siis osuu maaliin yhdistäessään omat voimavaransa tämän genren elokuvaan ja lopputulos on erittäin mieleenpainuva. Moulin Rouge! ansaitsee kyllä kiitoksensa. Sen pramea ulkokuori tavallaan sulkee sisäänsä mielestäni todella osuvaa tulkintaa ja teeman hyväksi käyttöä. Kokonaisuus on valloittava, tarkkaan harkittu ja loppujen lopuksi täysin tasapainossa. Mikä oli minusta upeaa oli nimenomaan pastissinomainen kunnianosoitus elokuvan aikakaudelle ja koko kabaret-kulttuurille sekä 1800-luvun taiteelle. Moulin Rouge! on innovatiivinen ja tosiaankin uudistaa koko tyylilajia. Luhrmannin tyyli on purevaa. Samalla se viihdyttää, samalla se antaa kokemuksen aidosta syvällisyydestä ja juuri se on elokuvan tehtävä. Kaikkein eniten elokuvassa ihastuttaa Nicole Kidman.
Tällä elokuvalla Kidman lähettää oman tähtensä nousuun. Hänestä on tullut 2000-luvun aikana yksi maailman suurimmista elokuvatähdistä ja kuten Moulin Rouge! osoittaa, täysin omilla ansioillaan. Hän yhdistää todella luovasti teatterimaisen tulkinnan, syvälliseen melkein jopa Art House-tyylisen näyttelemisen. Kidman kantaa elokuva todella upeasti. Hänen näyttelemiseen uppoutuu. Hän osaa tehdä itsensä kiinnostavaksi ja osaa käyttää hyödykseen kohdevaloja. Hän on aito pääosanesittäjä. Kidman on monipuolinen. Hän osaa yhdistää lauluunsa paljon tunnetta, viihdettä, aitoa tulkintaa ja tehdä yhtenäisen roolisuorituksen musikaalinumeroiden ja perinteisen näyttelemisen välille. Kidman on vahva.Ewan McGregor ei ulotu yhtä syvälliseen näyttelemiseen kuin Kidman, mutta hän on täydellinen valinta musikaaliin. McGregor tuntuu työskentelevän todella hyvin yhteen ohjaajan kanssa. Hän jäsentää roolisuoritustaan ja yrittää kovasti tulkita hahmoaan, välttämättä siinä onnistumatta. Joka tapauksessa hän on viihdyttävä musikaalitähti ja siksi täydellinen valinta rooliin. Myös Jim Broadbent tekee hyvän musikaalisen roolisuorituksen, eikä jätä mitään toivomisen varaan.
Moulin Rouge! on todellinen spektaakkeli. Se juhlistaa sen teatraalisuutta ja viihteellisyyttä; Luhrmann on täydellinen musikaaliohjaaja, ja samalla elokuva onnistuu luomaan yhtenäisen tunnelman, sekä syvällisen tulkinnan. Nicole Kidman on täydellinen. Moulin Rouge! on kaunis pastissi musikaalista.
8
...=)






























.jpg)













