Magic Mike (Magic Mike)

En suostu vastaamaan 2016 elokuvahaasteen kohtaan "elokuva, jonka katsominen nolottaa sinua", ainakaan perinteisessä mielessä. En koe, että taiteen arvostuksen terve pohja olisi sosiaalinen hyväksyntä. Sen sijaan, valitsin tämän elokuvan katsottavaksi sillä perusteella, että sen katsominen todellakin hävettää minua, sillä Magic Mike-elokuvat edustavat kaikkea mitä inhoan. En yksinkertaisesti voi sietää ihmisten esiineellistämistä ja seksualisoimista - kuluttajien ohjaamista tarjoamalla heille ihmisten kuoria valkokankaalla - pinnallista ulkonäöllä ratsastamista, jolla ei ole syvempää merkitystä, kuin repiä katsojien taskuista rahat ja tarjota oppituntia pinnallisuudesta ja kaikesta, mitä se tarjoaa kulttuurilliselle identiteetille ja vielä pahempaa; nuoren yleisön arvopohjalle. En haluaisi kenenkään ihmisen alun hyväksyvän ajatusta, että ulkonäöllä saa ystäviä, menestystä ja rahaa.

Kyllä ihminen saa näyttää hyvältä, kysymys ei ole edes siitä. Ja kyllä seksuaalisuudestaan ja haluistaan saa nauttia. Mutta se pitäisi osata tehdä oikein. Olen ainakin itse todella kyllästynyt pelkistettyihin kauneusihanteisiin ja yhteiskunnan sosiaalisten normien sanelemiin sääntöihin siitä, mikä on hyväksyttyä. Se, että perinteisesti elokuvissa on esineellistetty naisia ja tehty heistä seksiobjekteja, ei, ystävät hyvät, tarkoita sitä, että olisi hyväksyttävää tehdä sama miehille. Suunta on tavallaan täysin väärä - miksi emme voi suunnata kokonaan pois siitä, että elokuvayleisöjen pitäisi idolisoida yksitasoisia sankareita? Minä haluan esikuviltani kokonaisvaltaisuutta, virheellisyyttä ja luonnollisuutta - sitä on täydellisyys oikeasti.

Jos puhutaan itse elokuvasta, en tiennyt, että on mahdollista kokea yhtä suurta myötähäpeää, joka jatkuisi läpi elokuvan.... On oikeastaan harmi, että maailman paras ohjaaja Steven Soderbergh on joutunut tappelemaan tämän materiaalin kanssa. Nimittäin hän saa melkein sen toimimaan, rakennettua elokuvan todella toimivasti... kuin odottaisimme näiltä tapahtumilta jotain. Hän saa tuotua tarinasta esiin erittäin tuntuvasti sen, mitä se on, kun rakentaa elämänsä tyhjänpäiväisyyksille ja sitten herää todellisuuteen. Mutta vaikka käsikirjoitukseen saisi lisättyä ihan mitä tahansa yhtään syvällisempää käsittelyä aiheelta, tuntuisi se silti päälleliimatulta. Mutta jopa minun on pakko myöntää, että luojan kiitos, elokuvassa sentään on viestiä ja se puhuu vähän suuremmista arvoista loppupeleissä. Jälleen kerran kumarran Soderberghin nerokkuuden edessä.

Olivia Munn tekee hienon roolisuorituksen.

#elokuvahaaste2016 (42. Elokuva, jonka katsominen hieman nolottaa sinua)

...=)

Haywire (Haywire)

Jotkut elokuvat, vaikka kuinka pitäisit niistä, katoavat mielestäsi aika nopeasti. Sitten on niitä, kuten ohjaaja Steven Soderberghin elokuva Contagion / Tartunta, jota huomaan ajattelevan aika useastikin, vaikka olen nähnyt sen vain kerran, monia vuosia sitten. Kunniotan siis miestä paljon. Ei pelkästään Tartunnan, vaan Side Effects, Ocean's Eleven-sarja, Erin Brockovich ja Traffic-elokuvienkin ansiosta. Pidän hänen tyylistään. Hän ei pidä katsojaansa täysin idioottina, vaan uskaltaa luottaa siihen, että jättää filminsä rakenteen katsojan yhteen punottavaksi.

Haywire on siitä hieno toimintatrilleri, että sen pääosassa on nainen. Hän on Gina Carano ja hän on aika kovis. Hienoimmat kohtaukset elokuvassa onkin, kun hän pääsee näyttämään taistelijantaitonsa. On aika uskalias temppu yrittää selvitä naisen kanssa toimintaelokuvasta, sillä niiden pääasiallinen kohdeyleisö on miehet, jotka varmasti samaistuvat paremmin oman sukupuolensa edustajaan. Siksi onkin surullista, että tämä rohkeus on korvattu sillä, että vaikka pääosassa on tosiaan nainen - on hän silti ainoa nainen miltei koko elokuvassa! Ja niitä miehiä sivuosassa onkin sitten roppakaupalla.

En tosin valita näyttelijäkaartista, johon kuuluu sellaisia nimiä, kuten Michael Douglas, Ewan McGregor, Antonio Banderas, Michael Fassbender ja Channing Tatum. Kaikki kuitenkin häviävät kilpailussa Caranoa vastaan. Oikeastaan, parhaimmat kohtaukset elokuvassa ovat Tatumin ja Caranon välillä. Heidän pitäisi tehdä tulevaisuudessa joku elokuva, jossa saavat vielä enemmän ruutuaikaa yhdessä. He näyttävät pirun hyviltä keskenään!

Elokuva on tunnelmaltaan, temmoltaan, juonenkulultaan, yksityiskohdiltaan, dialogiltaan, jopa hahmoiltaan puhdasta Soderberghia. Suosittelen elokuvaa ohjaajan faneille (kuten minulle), ja kaikille, miehille ja naisille, jotka haluavat nähdä elävän todisteen siitä, että toimintaelokuva toimii vähintään yhtä hyvin - ja kyllä, jopa paremmin naispääosalla.

...=)

Side Effects (Side Effects)

Side Effects on Oscar-voittaja Steven Soderberghin ohjaama psykologinen trilleri, joka valmistui vuonna 2013. Sen pääosissa on Oscar-ehdokas Rooney Mara, Oscar-ehdokas Jude Law, Oscar-voittaja Catherine Zeta-Jones ja Channing Tatum. Elokuvan käsikirjoitti Scott Z. Burns.
     Emily Taylorin (Mara) aviomies Martin (Tatum) pääsee vankilasta, jonne joutui sisäpiirikaupoista. Asioiden pitäisi sujua nyt paremmin, mutta Emily masentuu. Häntä alkaa hoitamaan psykiatri Tri. Jonahthan Banks (Law), joka määrää tälle erinäköisiä lääkkeitä, mutta vasta Ablixa-niminen lääke tehoaa. Siinä on vain yksi mutta; lääkkeen sivuvaikutuksena on unissakävely. Tapauksen hoidossa Banksia neuvoo myös Emilyn entinen psykiatri Tri. Victoria Siebert (Zeta-Jones). Alun jälkeen elokuva lähtee kulkemaan läpi lukuisten salaliittojen ja huomaamme kaiken olevan toisin kuin aluksi luulimme.
      Oli melko outoa kirjoittaa tuo viimeinen lause tuohon juoniselosteeseen, mutta ilman sitä elokuvasta saa liian toisenlaisen kuvan, mitä se oikeasti on. Itsellä ainakin oli mielessä Soderberghin aikaisempi elokuva vuodelta 2011, nimeltä Contagion ja ajattelin elokuvan kertovan lääkkeiden sivuvaikutuksista, mutta siitä elokuvassa ei ole ollenkaan kyse. Joka tapauksessa, olin hieman pettynyt, sillä minusta elokuva sivuvaikutuksista ja masennuksen seurauksista olisi ollut jopa mielenkiintoisempi. Käsikirjoitus oli lapsellinen. Juonesta yritettiin tehdä liian monimutkainen ja ennalta-arvaamaton, jolloin itse elokuvan laatu on huonompi, sillä niin paljon joudutaan uhraamaan saadakseen aikaan katsojan hämmennys. Tietyt juonelliset ratkaisut olivat tekaistun ja epäuskottavan oloisia. En myöskään pitänyt epäuskottavuudesta hahmojen kohdalla, sillä minun on vaikea uskoa kahden psykiatrin toimivan näin epäeettisesti. Steven Soderbergh on kylläkin luonut upean tunnelman, ehkä parhaimman, mitä on elokuviinsa vielä saanut. Ohjaus on siis saanut elokuvasta sen parhaat puolet irti. Mikä minua taaskin ajoi elokuvan pariin, oli upeat näyttelijät.
     Rooney Mara on syvällinen ja vaikuttava näyttelijä. Hän selvästi nauttii ihmispsyyken murtamiseasta ja sen yksityiskohtaisesta tulkinnasta. Hän ei täysin hallitse omia ilmeitään eikä osaa kunnolla yhtenäistää roolia tai tehdä siitä mielenkiintoista, mutta hän on tunnollinen ja kärsivällinen ja halukas. Heittäytymiskykyä voisi olla lisää, mutta silti Mara on todella lupaava näyttelijä, joka kantaa elokuvaa upeasti pääroolissa.
     Jude Law on mielenkiintoisessa roolissa ja osaa tasapainottaa sitä erittäin kypsästi. Hän on luonteva. Law tekee hahmosta uskottavan ja aidon. Hän lähestyy hahmoa uskottavuuden kautta ja tekee roolista syvällisen ja hiotun. Law:lla on kyky vastanäytellä poikkeuksellisen hyvin ja hän on parhaimmillaan päästessään intensiiviseen keskusteluun toisen hahmon kanssa. Hän ymmärtää loistavasti hahmon ihmisyyden ja siten pystyy tekemään tälläisistä kohtauksista dramaattisia ja jopa taiteellisia.

     Catherine Zeta-Jones on vireessä. Hän on aina vireessä. Hänen roolisuorituksensa on huippuluokkaa. Hän hallitsee itsensä täysin, tietää upeasti mitä tekee ja jokainen ele, jokainen repliikki ja jokainen ilme on hiottu täydellisyyteen. Hän salaperäinen ja kiinnostava. Zeta-Jones leikittelee hahmollaan ja luo siihen yhtenäisyyttä ja virheettömyyttä. Hän tulkitsee hahmoa vahvasti ja tekee siitä uskottavan että mielenkiintoisen. Hän hallitsee kameran edessä näyttelemisen upeasti ja hän on täysin harmoniassa vuorosanojensa kanssa. Tässä roolissa hän luo hahmoon sisäistä tunnetta, katsoja ikään kuin näkee, mitä hahmo ajattelee, vaikka hahmo ei mitään sanokaan; tämä on upeaa näyttelemistä ja Zeta-Jones on ehdottomasti elokuvan parhaimmistoa. Jokainen nyanssi, jokainen katse on silkkaa virheettömyyttä.
     Channing Tatum on myös hyvässä vauhdissa. Häneen on helppo samaistua ja hän saa rooliinsa maanläheisyyttä, inhimillisyyttä ja energiaa. Tatum kykenee kypsään näyttelemiseen, jossa on tietoinen itsestään niin hyvin, että pystyy heittäytymään ja antamaan vapaamman roolisuorituksen. Hän hioo hahmoaan luontaiseksi ja realistiseksi, ehkä jopa arkiseksi, mikä tekee näyttelemistä aina paljon vaikeampaa ja Tatum onnistuu tavoitteissaan ja saa hahmonkin motiivit hyvin tuotua esille sekä tulkitsee tämän tunteita ja mieltä ammattilaisen tavoin.
     Side Effects ei ole miltä näyttää. Se saattaa olla täyttämättömien lupausten kehto tai sitten se on hyvin hiottu, intensiivinen draama. Käsikirjoitus on hieman lapsellinen ja mitättömille hahmoille on annettu ehkä hieman liian paljon ruutuaikaa, siitä huolimatta Side Effects onnistuu kuitenkin, jospa vain juuri ja juuri, mutta joka tapauksessa, tekotaiteeellisuuden ja kokonaisuus on hyvin esteettisesti puhdas sekä mielenkiintoinen. Kaiken kaikkiaan sopiva elokuva.

8-

...=)

Erin Brockovich (Erin Brockovich)

Julia Robertsin tähdittämä elämäkerrallinen elokuva valmistui vuonna 2000. Sen ohjasi Oscar-palkittu Steven Soderbergh ja sivurooleissa on Albert Finney ja Aaron Eckhart. Elokuva tuotti yli 250 miljoonaa dollaria ja Roberts voitti nimiroolista parhaan naispääosan Oscarin.
     Erin Brockovich kertoo samannimisestä työttömästä yksinhuoltajaäidistä, joka palkkaa itse itsensä asianajotoimiston puolesta tutkimaan Pacific Eletric and Gas-yhtiön aiheuttamaa tuhoa pienellä paikkakunnalla. Hän löytää myös poikaystävän nimeltä George.
      Erin Brockovich on vain ja ainoastaan Julia Robertsin tulivaunu. Koko elokuva rakentuu hänen roolisuorituksensa ympärille ja hän suorituu osasta poikkeuksellisen hyvin. Hän on täsmällinen, hyvin paneutunut sekä tarkka. Soderberghin ohjaus on luotettavaa ja varsin realistista ja elokuvan tunnelma on hyvin samankaltainen hänen muihinkin elokuviin. Hän on todella taitava ohjaaja ja pystyy tekemään elokuvasta luontevan ja sulavan. Mielenkiintoa riittää elokuvaa kohtaan ja katsoja joutuu melkein jopa liian päähenkilön puolelle, sillä niin vahva Roberts on.

      Julia Roberts on uransa parhaassa roolissa elokuvassa Erin Brockovich. Hän voitti nimiroolista parhaan naispääosan Oscarin ja monta muuta arvostettua palkintoa. Hän on voimakas ja tulinen ja intohimoinen. Hän johtaa elokuvan sen menestykseen ja luo unohtumattoman roolisuorituksen. Hän hallitsee hahmon niin tekniseltä kannalta kuin emotionaaliseltakin puolelta. Käsikirjoituksen kohtaukset voisivat olla hyvinkin koomisia ja teatraalisia ja ylidramaattisia, mutta Roberts luo niihin täydellistä omistautumista ja tekee roolisuorituksesta uskottavan. Hän on täysin elementissään ja kaiken tämän lisäksi hän saa käytettyä karismaansa hyväkseen luoden hahmosta sympaattisen ja miellyttävän, mitä se välttämättä ei olisi. Kohtauksiin hän saa syvyyttä ja inhimillisyyttä ja tasapainoilee juuri sopivasti viihdyttävyyden ja realistisuuden välissä.

      Aaron Eckhart on vaihteeksi jossain muussa roolissa kuin hänen tavallisen hepun roolissaan. Georgena hän on hyvin mielenkiintoinen ja paljastaa hahmosta puolia, joita katsoja ei välttämättä tähän heti yhdistä. Roolista tulee täten hyvin uskottava ja realistinen. Näytteleminen on vakuuttavaa ja hän tulkitsee hyvin hahmon motiivit. Hän pelaa loistavasti yhteen Robertsin kanssa ja onnistuu luomaan yhtenäisen kuvan hahmosta.
      Albert Finney on miellyttävä näyttelijä. Hän on kaikin puolin luonteva roolissa, joka toi hänelle parhaan miessivuosan Oscar-ehdokkuuden. Hän, kuten Roberts osaa yhdistää hahmon teatraalisuuden ja arkisuuden tehden osastaan tasapainoisen ja vahvan. Hän on sympaattinen ja hän pitää jalat maassa ja hänen roolisuorituksensa on upeaa katsottavaa. Finney luo hahmoon vahvaa teknistä osaamista, sekä aitoa tunnepitoista näyttelemistä ja hän, kuten Eckhart, näyttelee hyvin yhteen Robertsin kanssa ja tästä duosta tulee unohtumaton.
      Erin Brockovich on Julia Robertsin tulivaunu. Hän on tulinen ja intohimoinen ja tekee vaikuttavan roolisuorituksen, joka kantaa koko elokuvaa. Soderbergh ohjaa varmalla tyylillä. Ainoa miinus tulee hieman ylidramaattisesta käsikirjoituksesta.

8+

...=)

Tartunta (Contagion)

Tartunta on lääketieteellinen-trilleri-katastrofielokuva, jonka ohjasi Steven Soderbergh. Elokuva tuotti yli 135 miljoonaa dollaria. Sen käsikirjoitti Scott Z. Burns ja sitä tähdittää Oscar-voittaja Gwyneth Paltrow, Oscar-voittaja Kate Winslet, Oscar-ehdokas Jude Law, Oscar-voittaja Marion Cotillard, Oscar-voittaja Matt Damon, Laurence Fishburne, Bryan Cranston, Elliott Gould ja Oscar-ehdokas John Hawkes.
      Tartunta kertoo maailmanlaajuisesta virusepidemiasta, joka lähtee liikkeelle Beth Emhoffista, joka on palannut liikematkalta Aasiasta kotiin miehensä Mitchin (Matt Damon) ja lastensa luo. Tapausta alkaa tutkimaan tri. Erin Mears, mutta hänenkään erikoisosaaminen ei auta kun pian tauti on levinnyt ympäri maata tappaen sen kantajat.
      Tartunta on mielenkiintoinen elokuva. Se takertuu pelotta erittäin ajankohtaiseen aiheeseen ja upea ensemble-näyttelijäkaarti tekee siitä kaksinkerroin mielenkiintoisempaa. Kasvava pelko ja todella hienosti rakennettu jännitys ovat pääosassa tässä lääketieteellisessä-jännitys-trilleri-katastrofielokuvassa. Soderbergh on yksi kaikkien aikojen hienoimmista ohjaajista ja hän onnistuu Tartunnassakin. Itse, en löytänyt siitä mitään vikaa. Upea tragedia saa katsojat pauloihinsa nerokkaalla kerronnalla. Elokuvan upea tunnelma ja laadukas rakenne tekevät siitä yksinkertaisesti ainutlaatuisen elokuvan. Elokuva antaa uuden merkityksen sanalle realistinen. Älykkäästi luotu rakenne, upeasti kuvattu ja yksityiskohtaista tietoa antava elokuva kuvaa aivan uudella tavalla ilmiötä nimeltä kaaos.
      Koko näyttelijäkaarti loistaa. Upeat näyttelijät ovat hyvässä hoidossa Soderberghin ohjauksessa ja kaikki saavat katsojien sympatiat tai ainakin kunnioituksen. Marion Cotillard on heittäymyksellä mukana, tarttuen projektiin innolla ja uskomattomilla näyttelijäntaidoilla, hän saa elokuvauksellisenkin kohtauksen realistiseksi ja aidoksi draamaksi ja luo elokuvan upean tunnelman. Kate Winslet on avainasemassa elokuvan traagisena panoksena ja selvitytyy roolistaan täysillä pisteillä. Hän on teknisesti täydellinen, omaksuu roolin sataprosenttisesti ja saa aikaa elävän, moniulotteisen hahmon. Matt Damon on myös hyvä. Hän hallitsee elokuvan painon paremmin kuin ehkä muut ja luo elokuvaan aitoa tunnelmaa ja draamaa.
     Tartunta on Steven Soderberghin armoton tulkinta ajankohtaisesta aiheesta. Se jättää katsojan sydämen palasiksi, mielen pelokkaaksi ja todistaa elokuvan voiman ja mistä elokuva voi parhaimmillaan olla. Kiitos.

9-

...=)