Arvostelu: X-Men: Apocalypse

Professori Xavierin (James McAvoy) kartanossa tapahtuu räjähdys. Kartano, joka toimii yksityisenä oppilaitoksena, on täynnä opiskelijoita - nuoria lapsia ja myös mutantteja. Räjähdys on tuhoamassa heidät kaikki ja koko koulun. Aika pysähtyy juuri kun räjähdys saa sytytyspisteensä. Kamera zoomaa ulos kartanosta ja kuvaa erittäin hitaasti siipiä heiluttavaa mehiläistä. Mehiläisen taakse astuu Quicksilver (Evan Peters), mutantti, joka liikkuu aikaa nopeammin. Hän syö jotain, mikä näyttää leivänkannikalta. Eurythmicsin "Sweet Dreams" lähtee soimaan. Hiljalleen, kun räjähdys leviää pitkin kartanoa, tuhoten kaiken tieltään, Quicksilver juoksee, välillä tanssien moonwalkkia, pitkin kartanon käytäviä keräten kaikki loput turvaan, mukaanlukien pari kultakalaa ja pizzaa syövän koiran. Kun räjähdys viimein saavuttaa kaikki kartanon kolkat, palautuu aika normaaliksi ja kaikki löytyvät turvallisesti hyvän matkan päässä kartanosta täysin ymmällään siitä, mitä juuri tapahtui. Tämä kohtaus on epäilemättä maailman historian siistein kohtaus, mitä on valkokankaalla nähty.

Varoitus juonipaljastuksista, aion niitä tässä arvostelussa viljellä. X-Men: Apocalypse on mielestäni todella onnistunut lisäys X-Men-universumiin, joka muutenkin kuuluu ihan suosikkielokuvasarjoihini. Mutantit ovat vain niin siistejä voiminensa. Yhdeksi parhaista osista tätä elokuvasarjaa tämä mielestäni nousee juuri siksi, että tässä näiden mutanttien on onneksi annettu leikkiä voiminensa ihan vapaasti. Muita X-Men sarjan osia on vaivannut se, että liian monimutkaiset juonikyhäelmät (Days of Future Past) tai liian vakavasti otetut tarinat (First Class, X-Men 1) ovat vähän pilanneet sitä potentiaalia, mikä sarjalla mielestäni on aina ollut. Jotenkin koen vain turhana jonkun Days of Future Pastinkin kaltaisen leffan, jossa on lähdetty liian pitkälle. Jos nämä elokuvat vain pidettäisiin turvallisen yksinkertaisina - ei haettaisi mitään kuuta taivaalta juonenkehityksen kanssa - eikä uhkattaisi koko ajan jollain maailmanlopulla (ongelma, mikä Apocalypsellakin on), niin näitä olisi niin viihdyttävä katsoa.

X-Menin kuuluisikin olla hauskaa, viihdyttävää, jopa humoristista. Apocalypsenkin ehkä suurin virhe oli mennä sille maailmanlopputerritoriolle. Kuinka monta kertaa jaksamme vielä katsoa New Yorkin räjähtävän tuhka tuuliin? Parhaiten Apocalypse toimii juuri silloin, kun mutantit tapaavat toisiaan, ovat toistensa kanssa tekemisissä ja valitsevat puolensa mutanttien ja ihmisten välisessä sodassa. Se on mielenkiintoista ja jopa syvällistä tematiikkaa. Huonoiten Apocalypse toimii, kun Rose Byrne toikkaroi jossain Egyptin hautaholveissa (koska miksi ei?) ja vahingossa pölähtää yhteen mukamas kaikkivoipaisen, ikiaikaisen mutantin (Apocalypse, kuinkas ollakaan) kanssa. Leffan pahiksena Apocalypse on täyttä kuraa. Hän pystyy tuosta noin vain vaihtamaan paikkaa ja muutenkin hänen voimistaan annetaan alkuun todella avokätinen kuva. Sitten elokuvan loppua kohden hän jämähtää yhteen lokaatioon ja voimat häviävät täysin entisestään.

Eikä nyt pilailla - Apocalypse on ihan hemmetin huono elokuva. Käsikirjoittajat eivät ole tienneet, mistä haluavat leffansa kertovan, joten ovat sötköttäneet mukaan vähän kaikkea. Tarinankerronta hyppää milloin Magneton vaiheista pienessä puolalaiskylän tehtaassa, milloin saksalaisessa kehäringissä tappelevaan Quicksilveriin, jonka sieltä pelastaa jostain syystä Jennifer Lawrence. Seuraavassa hetkessä Olivia Munn suuttuu jostain täysin käsittämättömästä syystä ja hynttäytyy yhteen Egyptistä pylähtäneen Apocalypsen kanssa. Samaan aikaan toisaalla Kyklooppi (Tye Sheridan) käy autoajelulla Sansa Starkin kanssa.

Jostain syystä myös vuonna 2016, jolloin elokuva on tehty, on ollut huonommat erikoistehosteet käytössä kuin kymmenen vuotta aiemmin valmistuneessa alkuperäisessä X-Men-trilogiassa. Psylocken miekka oli typerimmän näköinen. Noottia annan myös siitä, että Oscar Isaac roolitettiin leffaan. Olen niin kyllästynyt tässä vaiheessa siihen, että samat näyttelijät risteilee näissä kaikissa leffasarjoissa. Jos se ei ole Johnny Depp sekä Piraateissa sekä Harry Potterissa sekä Monsterit-universumissa, niin sitten se on Oscar Isaac sekä Star Warsissa että X-Menissä tai Jennifer Lawrence sekä Nälkäpelissä että X-Menissä tai Michael Fassbender sekä Assassins' Creedissä että Alienissä että X-Menissä jne. jne.

Kaikkine vikoinensakin, X-Men: Apocalypse on silti ihan hemmetin hyvää viihdettä. Nautin joka sekunnista. Rakastan sitä, että tässä tapahtumat sijoittuvat valoisaan aikaan (toisin kuin jokaikisessä toimintatrillerissä nykypäivänä, joissa tekijät kuvaavat mieluummin leffansa pimeässä säkissä, koska kuka nyt leffasta jotain haluaisi nähdä??) ja ennen kaikkea rakastin sitä, että Hugh Jackman pölähti ruutuun ja seuraavassa sekunnissa hän häippäsikin kohti metsää. Hän ja Wolverine-hahmonsa ovat tosiaan ainoa syy, miksi en ole ollut niin tohkeissani koko X-Men universumista niin paljon kuin olisin halunnut olla. En ole koskaan ymmärtänyt, mitä järkeä on keskittyä hahmoon, jolla ei ole käytännössä mitään siistiä supervoimaa. Saman tien voisi pitää niitä kynsiään vain veitsinä käsissään. Ja samaan aikaan kaikki siistit mutantit kuten Storm tai Jean Grey ovat jääneet ihan seinäkoristeiksi, vaikka heidän menoaan seuraisi paljon mieluummin, kun parilla käden liikkeellä tuhoavat kokonaisia kaupunkeja. Pidän myös paljon Quicksilveristä ja Nightcrawlerista - Kodi Smit-McPheen tulkinta etenkin oli loistavaa. Ehkä osittain myös siksi he olivat leffan kohokohta, sillä he eivät ole niin kuluneita näyttelijöitä, joita olisi kierrätetty joka hemmetin rainassa.


Aikaisemmissa leffoissa Kyklooppi on myös ollut täysin turha hahmo, jonka voima on niin geneerinen kuin olla ja voi. Mutta Tye Sheridan toi mielestäni odottamatonta karismaa hahmoonsa, joten odotan innolla tulevia leffoja, joista saadaan toivottavasti enemmän näitä kaikkia kivoja hahmoja, kun Hugh Jackman on kertonut eläköityneensä Wolverinen roolistaan.

 ...=)

The Last King of Scotland (The Last King of Scotland)

Katsoin eilen tv:stä tulleen The Last King of Scotland-elokuvan. Aloitin kyllä kirjoittamaan tätä arvostelua silloin, mutta suhteellisen pitkän pituudensa johdosta elokuva loppui suht myöhään ja en enää jaksanutkaan kirjoittaa tätä. Sitten tänä iltana kun aloitin tätä kirjoittamaan uudelleen, niin en voinut olla nauramatta, sillä hädin tuskin muistan, mitä havaintoja elokuvasta tein. Tämä on huvittavaa siksi, että ennen pystyin vaivatta kirjoittamaan arvosteluja vuosikausia sitten näkemistäni elokuvista ja nykyään minun täytyy melko pitkälti heti olla kirjoittamassa arvostelua näkemästäni elokuvasta, jotta teen laatua, johon olen itse tyytyväinen. Noh, tästä huolimatta, yritetään.

Eli Forest Whitaker on Oscar-palkitussa roolissaan Ugandan diktaattori Idi Amin, joka värvää henkilökohtaiseksi lääkärikseen maahan seikkailun ja uusien kokemuksien perässä tulleen skotin Nicholas Garriganin (James McAvoy). Kuten useimmissa tapauksissa, Aminkin vaikuttaa hallitsijana alunperin uudistusmielisenä ja maahan hyvinvointia tuovana "hyvänä diktaattorina" ja tähän Garrigan haluaakin uskoa, ennen kuin hänelle paljastuu totuus, kuinka barbaarimainen, hirmu-yksinhallitsija Amin oikeasti onkaan. Elokuva perustuu tositapahtumiin.

Oscar-akatemia on monta kertaa pitänyt sivurooleja päärooleina, eismerkiksi Anthony Hopkins oli Uhrilampaiden kahden tunnin kestosta valkokankaalla 11 minuuttia ja hän voitti Oscarin pääroolista. Myös tässä elokuvassa on täysin selkeää, että James McAvoylla on päärooli ja Whitakerilla selvästi pienempi sivurooli. Ja jos totta puhutaan, Hopkins nyt vielä olikin niin vaikuttava Hannibal Lecterin roolissa, että en yhtään ihmettele miksi tuntuu, että hän olisi ollut valkokankaalla pidempäänkin (itsekin itse asiassa luulin, että hän oli paljon pidempään ruudussa, mutta ilmeisesti siis vain reilu 10 minsaa), mutta sitten en juuri nähnyt mitään ihmeellistä Whitakerin roolisuorituksessa. Pahista on perhanan vaikea esittää. Sinun pitää olla hillitty, muuten ammut yli. Sinun pitää kuitenkin olla pelottava, sillä muuten et ole uskottava (pahis). Whitaker ei kyllä löydä oikeaa tasapainoa roolissaan, vaikka hyvä rooli onkin. Harmi, sillä joku parempi näyttelijä olisi varmasti pystynyt tuomaan vielä enemmän pahan sävyjä tästä diktaattorista irti.

James McAvoy sen sijaan sopii rooliinsa. Hän usein on varsin luonteva tälläisissä protagonisissa rooleissa, sillä häntä on helppo lukea. Hänen elekielensä ja ilmeet ovat samaistuttavia. Myös Gillian Anderson pienessä sivuroolissa henkii oikein vanhan koulukunnan näyttelemistä, ikään kuin joku olisi palkannut 1920-luvun näyttelijän 2000-luvun elokuvaan. En tiedä, mistä tälläinen mielleyhtymä tuli, mutta se oli positiivista. Kerry Washington on varmaan erikoistunut tälläisiin uhrirooleihin, jossa hän toimii motivaattorina oman kaamean kohtalonsa avulla elokuvan sankarille (lue: hän oli täysin samanlaisessa roolissa elokuvassa Django Unchained).

Elokuvan kuvaus on vähän horjuvaa. Kamera zoomaa aina alaspäin hahmon vyötärölle kun sellainen satutaan kohtauksessa mainitsemaan ja tämä ainakin puski minua pois elokuvan otteesta, kun rupesin ihmettelemään, että mitä se kameramies nyt touhuaa. Myös tarpeeton käsivarakameran käyttö muistuttaa aina silloin tällöin katsojaa läpi elokuvan keston, että elokuvaa tässä vain katsotaan, ja tämä ei ole hyvä asia. Tästä huolimatta on The Last King of Scotland varsin vaikuttava ja mukaansatempaava, pitkästä kestostaan huolimatta. Olen monta kertaa ollut aikeissa katsoa elokuvan ennenkin, mutta olen vähän pelännyt sitä tylsäksi ja dokumentin omaiseksi kerronnaksi jostain Uganda pölyisiltä pelloilta. Mutta tätä ei tarvi pelätä, sillä paljoa ei tarvi tämän leffan kanssa haukotella. Käsikirjoitus liikkuu varsin mukavasti eteenpäin esitellen uuden tilanteen ennenkuin katsoja ehtii kyllästymään vanhaan asetelmaan. Myös musiikki ja elokuvan tunnelma ovat saatu hyvin soljuviksi ja jos ei etukäteen tiedä, kuka Idi Amin on, voi elokuva puolivälin jälkeen ollakin vähän epäselvää, että mitä elokuvaa onkaan katsomassa, kun elokuvan alku on niin nopeatempoista ja myönteisen sävyistä. Oudolla lailla elokuva on siis kuin sekoitus Scorsesen The Wolf of Wall Streettia ja Affleckin Argoa. Oudolla lailla. ... Ja muistin kuitenkin aika hyvin kaiken mitä pitikin tämän arvostelun rustaamiseksi.

...=)

Wanted (Wanted)

Onko kyseessä verinen toimintaelokuva, elämäntarkoitusta pohtiva filosofinen teos vai molempia?

Wanted on yksi parhaimpia toimintaelokuvia, joita olen nähnyt. Tietenkin se on täysin epäuskottava, mutta ehkä juuri siksi se toimii. Elokuvan päähenkilö on Wesley (James McAvoy) huonossa konttorityössä oleva, ahdistushäiriöistä kärsivä elämään kyllästynyt "luuseri", jolle selviää salaperäisen Foxin (Angelina Jolie) avulla, että hänen isänsä oli yksi kaikkien aikojen parhaita salamurhaajia, jonka tappoi Foxin edustaman Veljesseuran entinen jäsen Cross. Wesleylle selviää myös, että hänen ahdistushäiriönsä onkin salamurhaajan ominaisuus, mikä auttaa häntä havaitsemaan asioita, johon muut ihmiset eivät pysty. Veljesseuran tulkki on Morgan Freemanin näyttelemä Sloan, joka "tulkitsee" vanhan kutomakoneen antamaa salaviestiä, joka antaa salamurhaajille nimiä, puuttuakseen kohtaloon tappamalla ihmisiä. Elokuvan loppuun mennessä Wesleylle selviää kuitenkin enemmän asioita Veljesseuran eettisyydestä, Crossista ja itsestään. Loppujen lopuksi elokuva ilmeisesti yrittää kertoa eksistentialistista viestiä siitä, kuinka pitää ottaa elämän ohjat omiin käsiinsä, mutta tämän viestin se esittää kammoksuttavalla tavalla. Väkivalta, kovuus, sääntöjen uhmaaminen ja machoilu mukamas tekevät elämästä parempaa. Elokuvan viesti ei siis ole sen enempää filosofinen, mutta verinen se on. Wantedia voisi kutsua uuden ajan toimintaelokuvaksi, niin paljon tietokone näyttelee osaa elokuvan erikoistehosteissa. Tämä myös edesauttaa elokuvan epäuskottavuutta, kaartuvine luoteineen.
 

"...elokuvan ei kuulukaan teeskennellä olevansa jotain mitä se ei ole."

   Kyseessä on kuitenkin verinen toimintaelokuva ja kyllä, yksi parhaita. Minusta elokuvan ei kuulukaan teeskennellä olevansa jotain mitä se ei ole. Syntyy vain järkyttävä sotku jos toimintaelokuvalta odotettaisiin draaman uskottavuutta ja realistisuutta ja niin edespäin. Siksi Wanted toimii. Se toimii, koska katsojan on helppo samaistua Wesleyn tarinaan. Mekin toisinaan tunnemme olevamme kiinni jonkinnäköisessä koneistossa, arjessamme, puudumme toistoon ja toivomme olevamme vapaita. Kun Wesleyn elämä muuttuu, elämme joka hetken mukana, sillä siten mekin pääsemme irti omasta arkisesta tietoisuudestamme ja voimme nauttia kaikesta siitä, mikä on mahdotonta omassa elämässäämme, mutta mikä on, elokuvissa, mahdollista. Purevat, vauhdikkaat toimintakohtaukset, hahmojen hetkautukset ja heitä ajaavat motiivit ovat inspiroivia. Hahmojen makeus tekevät elokuvasta sympaatisen mukaansa tempaavan ja siten mekin voimme olla elokuvassa sisällä. Tämä on ehdottomasti minkä tahansa elokuvan paras vahvuus ja siksi Wanted on enemmän kuin hyvä elokuva - se on kokemus.

      James McAvoy todistaa Wanted-elokuvan pääosassa olevansa aito näyttlelijätähti. Hän ei ole koskaan ollut parempi. Hän on rento, aito, luonteva ja tekee Wesleystä samaisuttavan, mielenkiintoisen hahmon, johon katsojan on helppo vastata. Hän on siksi hyvä roolissaan, että hän tuo siihen itseään. Hän ei teeskentele olevansa jokin täysin toinen ihminen, vaan näyttelee siten, että käyttää omia vahvuuksiaan hyväkseen, hän ei vieraannuta hahmoaan itsestään, vaan tekee siitä henkilökohtaisen ja siksi helposti lähestyttävän. Hän on myös uskomattoman valovoimainen, karismaattinen ja omistaa hahmon. McAvoy on luonteva, omistautuva näyttelijä, jolla on paljon energiaa ja paloa ja siksi myös sopii toimintaelokuvaan. Hän ottaa vastuun itsestään ja häntä on helppo seurata myös siksi, hän on läsnä.
     Angelina Jolie loistaa. Hän on jumalainen näyttelijä ja siksi saa tuotua myös ja erityisesti toimintarooleihinsa tiettyä puhtautta. Hän on mahtava, hän hallitsee kovisroolin, tuoden siihen katu-uskottavuutta. Hän, McAvoyn tavoin tekee roolistaan helposti lähestyttävän ja käyttää omia vahvuuksiaan. Tietenkin Jolie on myös karsimaattinen ja valovoimainen ja kaunis, mutta toimintarooleissa hän on erittäin vahvoilla. Hän on kova. Hän ei pelkää hahmoaan. Päinvastoin, hän nauttii siitä ja siksi hän on niin täydellinen.
    Wanted on täydellinen toimintaelokuva. Hyvät pääroolit, hyvä tarina, vaikkakin epäuskottava, hyvää toimintaa, vaikkain veristä, jokin Wantedissa vain toimii, ehkä se on se kaartuva luoti.

X-Men: Days of Future Past (X-Men: Days of Future Past)

Kaikki X-men-elokuvasarjaan kuuluvat tutut elementit ovat paikalla, tällä kertaa yhdistettynä vielä eeppisempään taustaan.

Olen suuri X-men-elokuvien fani. En ole lukenut niitä sarjakuvia, mutta olen nähnyt kaikki alkuperäisen X-men-sarjan kolme elokuvaa ja X-men: First Class-elokuvan. Odotin siis todella kauan, että pääsisin näkemään elokuvan X-Men: Days of Future Past. Siitä lähtien, kun ensimmäisen kerran kuulin tästä elokuvasta ja kun kuulin, että näiden elokuvien näyttelijäkaartit yhdistettäisiin. Ja voin kertoa sen, että elokuva täyttää kaikki lupaukset.
     Tulevaisuuden yhteiskunnassa, mutantit ovat saalistettu ja tapettu ahtaalle, vain muutama on jäljellä. Jotta tämä voitaisiin estää tapahtumasta, käytetään Kitty Pryden (Ellen Page) voimia lähettämään Logan eli Wolverine (Hugh Jackman) ajassa taaksepäin estämään mutanttien tuhoon johtaneet tapahtumat. X-men elokuviin kuuluva sivilisaation pohdinta, olemassaolon tarkoituksen etsiminen kuuluu olennaisesti myös tähän elokuvaan. Ehkä vielä enemmän niin, kun lähes jokaisen hahmon täytyy etsiä itsestään se, mikä on heille yhteistä. Ehkä juuri nämä syvät, olemukselliset teemat tekevät elokuvan massiivisesta eeppisyydestä niin mielenkiintoista. Me kaikki etsimme rajojamme ja pohdimme mihin oikein pystymme, myös kysymystä; miksi. Elokuva jättää tilaa myös tuleville jatko-osille ja voin ylpeänä tässä myös todistaa, että seuraava X-men elokuva on jo viritteillä.

 "...kyseessä on täydellinen elokuva"

    Kuten todettu elokuva toimii, siitä löytyy syvyyttä niille, ketkä sitä kaipaa ja toimintaa ja erikoisefektejä niille, jotka niitä kaipaa ja kokonaisuus toimii myös sujuvasti eli kyseessä on täydellinen elokuva. Se onnistuu sitomaan yhteen aikaisemmat osat, tosin selittämättä, miten Charles Xavier on taas elossa, mutta mitäs yhdestä pienestä ongelmasta... Elokuva on vauhdikas, hauska, eeppinen, viihdyttävä, syvällinen, aito, puhdas; kaikkea mitä sen tuleekin olla ja enemmän. Se myös istuu hyvin aikaansa, sillä ainakin minun mielestäni olemme saavuttaneet jopa toimintaelokuvien puolella tason, jossa myös katsojat haluavat tarkempaa pohdintaa hahmojen puolelta - he haluavat tietää miksi, miksi tämä hahmo tekee mitä tekee, he haluavat samaistua hahmoihin, he haluavat uskoa heihin ja siksi minun mielestäni kliseisten, mustavalkoisten hahmojen aikakausi on lopuillaan.

"Lawrence onnistuu varastamaan huomion joka kerta"

      En tiedä, ehkä en ole kaikkein suurin X-men fani, sillä en ole koskaan ymmärtänyt Wolverinen viehätystä. Mutta se on vain minun nöyrä mielipiteeni. Minusta hän vain jää Magnetojen, Mystikkojen, Stormien ja muiden varjoon. Hän on vähiten mielenkiintoinen hahmo ja hänellä on tylsimmät voimat. Onneksi X-Men: Days of Future Past onnistuu antamaan valoa muillekin hahmoille, ehkä enemmän juuri Charles Xavierin hahmolle ja Mystikon hahmolle, jota niin upeasti tulkitsee valovoimainen Jennifer Lawrence. Lawrence onnistuu varastamaan huomion joka kerta. Hänen ilmiömäinen kyky kaataa valkokankaalle niin suuri määrä epätoivoa, tunnetta, raakaa voimaa, joka on oleellista mille tahansa hahmolle ja erityisesti Mystikko on hänen käsittelyssään taidetta. Mystikon hahmo on niin läsnä, hän käsittelee jatkuvasti kysymyksiä ja teemoja ja käy läpi sisäistä kamppailua, mikä on tuttua meille kaikille, jotka joskus kaatuvat ja yrittävät etsiä voimaa nousta taas ylös. Olen myös erittäin otettu miten hyvin James McAvoy täydentää edeltäjänsä Patrick Stewartin saappaita. Kuvittelisin, että on erittäin vaikeaa näytellä hahmo, jota toinen näyttelijä on jo esittänyt, mutta vieläpä samassa elokuvassa; McAvoy suoriutuu paremmin kuin hyvin.
     Vaikka elokuva on erittäin dramaattinen ja dynaaminen, onnistuu se silti säilyttämään sarjalle myös olennaisen hyvän huumorin. Erityisesti kukaan elokuvan nähnyt ei varmasti pysty unohtamaan kohtausta, jossa eräs Peter Maximoff näyttää katsojille täysin mitoin voimiensa mahtavuuden kiertäessään erästä huonetta ympäri ja ympäri. Pelkästään kyseisen kohtauksen takia suosittelen katsomaan elokuvan, mutta myös Jennifer Lawrencen, Halle Berryn, Game of Thrones-suosikin Peter Dinklagen, mutanttien ja heidän siistien voimien, Michael Fassbenderin ja niille, ketkä hänestä pitävät; Hugh Jackmanin takia. Mutta myös siksi, että elokuva on täydellinen osoitus siitä, mitä hyvä fantasia-toimintaelokuva voi olla. Pisteenä iin päälle elokuva myös esittelee ison joukon uusia mutantteja, mahtavine voimineen.

...=)