Closer-iholla (Closer)

Hello Stranger.
Oscar-voittaja Julia Roberts, Oscar-voittaja Natalie Portman, Oscar-ehdokas Clive Owen ja Oscar-ehdokas Jude Law. Elokuva Closer- iholla. Ohjaaja Mike Nichols. Valmistusvuosi 2004.

    Closer-iholla kertoo neljästä ihmisestä muutaman vuoden ajanjaksossa, Lontoossa. Päähenkilöt ovat Anna Cameron (Julia Roberts), amerikkalainen valokuvaaja, Daniel Woolf (Jude Law) muistokirjoitusten toimittaja, Larry Gray (Clive Owen) ihotautilääkäri ja Alice Ayres/Jane Jones (Natalie Portman) amerikkalainen strippari. Elokuva alkaa kun Daniel ja Alice näkevät toisensa kadulla. Kohtaus on tehty hyvin siirappiseksi, mikä ei ole huono asia, sillä se heijastuu läpi koko loppuelokuvan. Elokuva siis rakentuu hienosti alkusysäyksen päälle. Alice ja Dan rakastuvat ja muuttavat yhteen. Parin vuoden päästä, Dan on kirjoittanut kirjan pohjautuen Alicen elämään ja häntä kuvaa kirjansa kantta varten Anna Cameron, jotka myös rakastuvat. Dan on kuitenkin yhdessä Alicen kanssa, eikä Anna ja Dan tunne toisiaan kunnolla. Pian Anna menee yhteen, vahingoitetusti Danin avustuksella, Larry Grayn kanssa. Alice ja Larry molemmat tietävät, että Annalla ja Danilla on tunteita toisiaan kohtaan...
...Danin kirja floppaa, mutta Annan valokuvanäyttely on menestys. Anna ja Dan alkavat tapailla toisiaan, tavattuaan uudelleen valokuvanäyttelyssä. He menevät yhteen vuoden päästä valokuvanäyttelystä, jolloin kumpikin paljastaa partnereilleen pettäneensä häntä. Dan ja Anna kuitenkaan eivät onnistu suhteessaan, vaan Anna palaa takaisin aviomiehensä, Larryn luo ja Dan Alicen luo. Alice ei kuitenkaan enää rakasta Dania ja Alice palaa Amerikkaan.
    Elokuva on kuin älynväläys.
    Elokuva käsittelee olemista omana itsenään eri ihmisten seurassa. Se antaa psykologisen kartan ihmisten uskomuksista ja odotuksista. Tunteet kuten rakkaus, mustasukkaisuus ja epätoivo. Mike Nichols osaa käsittämättömän hyvin luoda hyvin älykkään kohtauksen pohjaten sen päähenkilöiden tunteisiin. Se mitä dialogi ei kerro, ohjaus ja näyttelijäsuoritukset kertovat. Rakastan elokuvan tapaa jättää aukkoja tapahtumien välille. Toisin kuin elokuvan alkukohtaus, loppu elokuva ei ole ollenkaan kliseinen vaan kuin hiottu timantti. Tälläiset kohtaukset voisivat helposti käydä tylsiksi tai puuduttaviksi, mutta elokuva pitää otteessaan. Nicholsin ohjaus ei pelkästään luo hahmojen sisäistä psyykettä täydellisesti vaan pystyy antamaan lukijalle avaimet päästä henkilöiden ajatuksien sisälle. Ajatustenluku on mahdotonta, mutta lähelle tässä elokuvassa päästään. Nichols luo kohtauksiin tiiviin, veitsellä leikattavan tilan, joka on hyvin harvinaista saada toteutettua elokuvissa. Hänen vuosikymmenien kokemus näkyy elokuvassa. Piste.
   Käsikirjoitus on upea. Kuten jo hehkutin, aukot luovat elokuvaan syvyyttä ja tietynlaista paljautta. Pääsemme itse värittämään valmiiksi piirretyt ääriviivat, niin hahmojen kuin juonen osalta. Elokuvan upea dialogi pitää katsojan odottamassa sormet ristissä kaiken luonnistuvan niin sympaattiseksi luotujen hahmojen kannalta. Closer onkin melkein kuin katsoisi miekkamiesten taistelua. Tätä Nichols ja upea näyttelijäkaarti meille näyttävät. Näyttelijäkaarti onnistuu loistavasti heille asetettujen paineista huolimatta, sillä elokuvassa ei esiinny juuri muita näyttelijöitä kuin neljä päänäyttelijää.

   Julia Roberts ei ole "Amerikan kullannuppu" syyttä. Hän on Mike Nicholsin sanoin "tehty elokuvanäyttelijäksi". Hän osoittaa taitonsa ja lahjansa joka elokuvassa, jossa loistaa. Siitä on kyse tässäkin. Hän osaa ilmaista silmillään tavattoman paljon. Hän taitaa taiteellisen näyttelemisen ja osaa luoda kohtauksen. Hän ymmärtää elokuvan. Hän on syntynyt erinomaiseksi näyttelijäksi.
   Jude Law on hyvä hänelle tyypisessä roolissa. Hän osaa Robertsin tavoin luoda hahmostaan hyvin sympaattisen, mitä Nichols luultavasti on hakenutkin. Law on yksi hienoimmista 2000-luvun miesnäyttelijöistä ja Closer on yksi hänen monista taidonnäytteistään. Hän sytyttää valkokankaan tuleen ja on täysi vastus Robertsin valkokangaskemialle.

   Clive Owen tekee elokuvassa elämänsä roolisuorituksen. Larryn roolihahmo on täysi laidallinen kilpailua, miehistä egoilua ja omahyväisyyttä ja silti Owen saa katsojat puolelleen. Hän  Robertsin ja Law:n tavoin katoaa rooliinsa ja onkuin tuntisimme vain Larry Grayn, emme ollenkaan, tippaakaan, vähääkään Clive Owenia. Hän sai ansaitusti Oscar-ehdokkuuden parhaasta miessivuosasta, vaikka toinen pääosahan se oikeasti oli. Oscar-ehdokkuuden sivuosasta Closerista sai myös Natalie Portman.
   Portman osuu naulan kantaan Alicena. Hän on elokuvassa hieman sivusta katsoja ja enemmän ehkä sivuroolissa kuin muut. Hän on kuitenkin elokuvan avainhenkilö ja sitoo nerokkaasti roolityöllään käsikirjoituksen yhteen. Hänen valkokangaskemiansa ei ehkä ole muiden veroista, mutta korvaa tämän virheettömällä ja teknisesti ja sisöllöllisellä näyttelijän työllä.

    Juoni, kaikkine yhteiseen päämäärään; loppuun, johtavine aukkoineen kuvaa myös jotain hahmoista. He eivät voi näyttää omaa itseään, koska pelkäävät etteviät itse pidä omasta itsestään. He haluavat olla jotain, minkä he ovat itsestään luoneet ja siksi päätyvät ratkaisuihin, joita kaikki eivät varmasti ymmärrä. Closer on täydellinen taideteos, jossa korostuu näyttelijäsuoritukset. Eli toisin sanoen elokuvan aatelistoa.



10

...=)

Benjamin Buttonin uskomaton elämä (The Curious Case of Benjamin Button)

Benjamin Buttonin uskomaton elämä on David Fincherin ohjaama vuoden 2008 fantasia-draama elokuva. Se perustuu F.Scott Fitzgeraldin vuoden 1922 novelliin. Elokuvan pääosassa on Brad Pitt. Naispääosassa on Oscar-voittaja Cate Blanchett ja sivurooleissa Taraji P. Henson. ja Oscar-voittaja Tilda Swinton. Elokuva oli ehdolla 13 Oscariin, voittaen vain viisi. Elokuva tuotti yli 300 miljoonaa dollaria.
   Elokuva kertoo Benjamin Buttonista (Brad Pitt), joka on syntynyt vanhana ja joka ikääntyy väärinpäin. Hän on 7-vuotias, kun näyttää 80-vuotiaalta. Hänen äitinsä kuoli synnytkseen ja hänen isänsä jätti hänet vanhainkodin portille, jossa hän kasvoi. Siellä hän tapasi elämänsä rakkauden, Daisy Fullerin (Cate Blanchett), tulevan balettitanssijan, jonka isoäiti oli vanhainkodissa. Nuoruudessaan Benjamin lähtee tutkimaan maailmaa, kirjoittaen postikortteja Daisylle.                          

Otos elokuvasta kuvaa hienosti kuinka tässä vaiheessa Daisy ja Benjamin peilasivat omaa suhdettaa ja samalla itseään.


Benjamin Button on kaunis elokuva. Se on koskettava ja syleilevä. Siitä huokuu elämän lämpö. Mielestäni elokuva on parempi kuin saman vuoden Oscar-suosikki Slummien miljonääri, ja olisi ansainnut parhaan elokuvan Oscarin. (Ja pari muutakin). Elokuva on rikas. Koska käsikirjoitus on niin täynnä, on siitä helppo työstää viihdyttävä suuren budjetin elokuva. Elokuvan kesto onkin yli kolme tuntia, mutta se ei missään vaiheessa tunnu liian pitkältä. Elokuva nappaa katsojan syleilyynsä ja pitää kiinni hellästi. Fincherin ohjaus on täynnä tulkintaa ja kokemusta. Se on hyvin hyvin laadukkaan elokuvan teon juuri. Virheitä ei yksinkertaisesti ole.
   Brad Pitt on kuin elementissään valkokankaalla Benjaminina. Hän ymmärää roolihahmon poikkeuksellisen hyvin ja tarkasti ja luo yhtenäisen kannattelevan tukipilarin itselleen ja koko elokuvalle, mikä vaatii taitoa. Hän sai ansaitusti Oscar-ehdokkuuden, vaikkei ihan voiton arvoinen olekaan. Cate Blanchett on, kuten aina, itse täydellisyys. Hän katoaa roolihahmonsa repliikkeihin ja loitsii ne ulos suustaan virheettömästi. Taraji P. Henson sai myös Oscar-ehdokkuuden (parhaasta naissivuosasta) hieman ehkä aiheetta. Hän on kohtalaisen hyvä, mutta ehdokkuus on selvästi vain täydennys koko ehdokkuuksien kirjoon.
    Taianomainen ja viihdyttävä, koskettava elokuva. Raja viiden ja neljän tähden välille on kuitenkin vedettävä. Itse en ihastunut satumaiseen kerrontaan. Ja vaikkakin kyseessä on fantasia draama, voisi lopputulosta hioa autenttisemmaksi. Joudun pudottamaan arvosanan neljään tähteen. Elokuva sisältää kuitenkin paljon ikimuistoisia kohtauksia ja sitaatteja.

"Some people, were born to sit by a river. Some get struck by lightning. Some have an ear for music. Some are artists. Some swim. Some know buttons. Some know Shakespeare. Some are mothers. And some people, dance."

"Our lives are defined by opportunities; even the ones we miss."

"For what it's worth: it's never too late or, in my case, too early to be whoever you want to be. There's no time limit, stop whenever you want. You can change or stay the same, there are no rules to this thing. We can make the best or the worst of it. I hope you make the best of it. And I hope you see things that startle you. I hope you feel things you never felt before. I hope you meet people with a different point of view. I hope you live a life you're proud of. If you find that you're not, I hope you have the strength to start all over again."


Elokuva edustaa kaikkea mitä elokuvista ihailen ja siksi kannan teosta sydämessäni.


9 1/2

...=)

Titanic (Titanic)

Titanic on oma suosikkini, kuten se on varmaan kaikkien suosikki. Ja olemme kaikki nähneet sen satoja kertoja. Jo niin, että se on muodostunut jo omaksi kliseekseen. Mutta se puhuu vain elokuvan puolesta, ei sitä vastaan. Titanic on saavuttanut jokseenkin jopa kulttiaseman. Se viehättää katsojia sukupolvesta toiseen.
Elokuva kertoo RMS Titanicin neitsytmatkasta, laivan uppoamisesta ja sen kyydissä olleiden viimeisistä tunneista. Kaiken keskiössä on Kate Winsletin esittämä Rose DeWitt Bukater, ylhäisen luokan nuori nainen, joka on kihloissa öykkärimäisen herrasmiehen (Billy Zane) kanssa, ja Jack Dawson (Leonardo DiCaprio), huoleton työväenluokan maailmanmatkaaja, jolla ei ole kahta penniä taskuissaan. Hän voitti liput Titanicille korttipelissä. Tavattuaan Jackin, Roselle avautuu kokonaan uusi, taistelemisen arvoinen maailma, joka on niin täysin eri hänen omasta, sääntöjen muovaamasta todellisuudestaan. Jack ja Rose rakastuvat vain muutama tunti ensikohtaamisensa jälkeen (joku voisi väittää ensikohtaamisella...) ja kun tajuavat, että Titanic on uppoamassa, haluavat he viettää jokaisen hetken, saatollisesti viimeisistä tunneistaan, yhdessä.

      Kaikki Titanicissa on suurta, eeppistä. Niin visuaaliset tehosteet, lavasteet, tekemiseen käytetty raha kuin elokuvaan saadut näyttelijätkin. Tämä on suuren luokan elokuvallisuutta, mutta silti siinä löytyy jotakin maanläheisesti vetoavaa. Jokainen meistä haluaa olla vapaa. Jokainen meistä haluaa elää kuin ei olisi huomista ja jokainen meistä haluaa tulla pelastetuksi, jokaisella mahdollisella tavalla.
     Tekninen taituruus on upeaa. Olemme heti ensi hetkistä Titanicin kyydissä, aistimme sen henkevyyden, jota matkustajat varmasti tunsivat ja siksi sen kohtalo onkin kaksinkerroin katastrofaalisempaa. Kaiken heijastavana elementtinä, elokuvan ytimessä kuitenkin toimii niinkin yksinkertainen rakenne kuin kahden ihmisen rakkaus. DiCaprion ja Winsletin kemiat kohtaavat täydellisesti, siitä ei ole epäilystäkään. He ovat ratsastaneet tiensä ihmisten sydämiin peruuttamattomasti. Siitä täytyy antaa myös käsikirjoitukselle propsit. Harvoin kahden ihmisen vuorovaikutusta, sen välittömyyttä, silloin kun se toimii, on kuvattu näin luonnollisesti.
     Ohjaus, musiikki - kaikki valaistuksesta puvustukseen on tuonto-arvoltaan korkeaa. Kuka voisikaan olla itkemättä kun ne ensimmäiset sävelet My Heart Will Go On-kappaleesta pärähtävät soimaan. Titanic on ikuinen suosikki. Jos haluaa puhdistaa kyynelkanaviaan, pistää Titanicin päälle. Se on taidokas, eeppinen klassikko. Titanic on ikuinen suosikki, ansaitusti menestynyt. Ja aika ja elokuvan jatkuva suosio puhuvat vain sen puolesta, huolimatta siitä, että samalla sen kliseisyys ja itsestäänselvyys kasvavat. Miksi joku asia olisi valtavirtaa, ellei syystä? Elokuvan rakenne on kuitenkin autenttisen ikimuistoinen, ajaton ja koskettava. Jokainen elementti elokuvassa on symbioosissa keskenään ja kokonaisuutena on täydellinen elokuva, jonka pariin jaksaa aina palata, kun siltä tuntuu. Elokuvien taikaa parhaimmillaan. Elokuva, joka on ajaton. Maailman paras elokuva. Ja kyllä Jack ja Rose vaan niin ihania ovat.

 
 

...=)